Käväistiin kaverin kanssa viime viikolla ShowLinkPets -messuilla. Mukaan tarttui paljon erilaisia herkkuja ja yksi kaninkarvapatukka. Käytiin sitä ravistelemassa lenkillä aina palkaksi onnistuneesta rallyliikkeestä, muutamia kuvia lenkistä tähän alle. :)
2.4.17
Rallytreenit #6, #7, #8 & #9 ja metsälenkkikuvia
Herttinen kun on jääny treenejä rustaamatta! Tosin yksiin treeneihin ei tullut ketään, ohjaajallakin oli menoja joten menin paikalle treenaamaan yksin, ja viime viikon treenikerta oli korvattu möllikisoilla. Kahtena muuna kertana on ollut erittäin hyvät treenit, meidän treeniporukka on ihan mahtava kun on päässyt tutustumaan jokaiseen! Rento meininki, tsempataan ja autetaan toisiamme jos ohjaaja ei juuri sillä hetkellä kerkeä. Ensi viikolla on viralliset kisatkin! Meidän pitää kovasti edelleen harjoitella hyppyä, Kira ei vieläkään osaa kunnolla katsoa eteen sanan "hyppy" kuullessaan, mutta parannusta oli nähtävissä viime kerralla.
Käväistiin kaverin kanssa viime viikolla ShowLinkPets -messuilla. Mukaan tarttui paljon erilaisia herkkuja ja yksi kaninkarvapatukka. Käytiin sitä ravistelemassa lenkillä aina palkaksi onnistuneesta rallyliikkeestä, muutamia kuvia lenkistä tähän alle. :)
Käväistiin kaverin kanssa viime viikolla ShowLinkPets -messuilla. Mukaan tarttui paljon erilaisia herkkuja ja yksi kaninkarvapatukka. Käytiin sitä ravistelemassa lenkillä aina palkaksi onnistuneesta rallyliikkeestä, muutamia kuvia lenkistä tähän alle. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rakas Kira
Elämä on jatkunut eteenpäin, vaikka ikävä onkin murskaavaa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Kiran tuhkia jouduimme odottele...
-
Olen tänne varmaan aikaisemmin kirjoitellut Kiran kipuilusta valjaita laittaessa ja kivun syyksi luultiin selän jumia. Kiran kivut kuitenkin...
-
Tätä tekstiä kirjoittaessa Kiran sterilisaatiosta on kulunut tasan vuosi. Monet ovat kahden vaiheilla, että vievätkö koiransa sterilisaat...
-
Tämä teksti on sitten pitkä. Kirjoitin sitä monena päivänä, jotta en unohtaisi univajeessa mitään oleellista. Tiistaina 9.11. oli sappirako...
Whihihiii ihana tuo kolmanneksi viimeinen kuva! Nenukki ja viiksikarvat! :D
VastaaPoistaHihi :D
VastaaPoista