Hyvää syntymäpäivää Kira

Kira syntyi 14.2.2010. Pieni ja täydellinen ystävänpäivälapsi. Hyvää syntymäpäivää sinne missä oletkin. <3 Ikävä on loputon.

Uusi vuosi

Kiraa on ikävä joka päivä. Suru on ja pysyy, luulen että koko loppuelämän. Sen kanssa täytyy oppia jotenkin elämään. Edelleenkään en mitään leluja tai hihnoja ole laittanut pois, enkä varmaan ikinä laitakaan.

Elämä Kiran jälkeen on ollut tyhjää ja arjessa suoriutumista. Olin aivan varma, että en enää ikinä voi hankkia koiraa, miten tuota tuskaa muka kukaan kestäisi enää toistamiseen? No, ehkä jos koiran hankkisi sitten joskus tulevaisuudessa, ehkä viiden vuoden päästä, ajattelin. Kun aikaa kului, huomasin kuinka paljon elämäni oli Kiran ympärillä pyörinyt: kaikki vapaa-aika ja lomat suunnittelin niin, että mitä kaikkea tekisin Kiran kanssa, minne mentäisiin ja mitä harrastettaisiin. Nyt se loppui kuin seinään. En halunnut enää lomaa, en vapaapäiviä enkä edes viikonloppuja. Kun ajattelin vaikka kevättä ja kukkien istutusta pihalle ilman Kiraa, se tuntui valtavan pahalta.

Yhtenä päivänä sitten heitin ilmoille ajatuksen, että jos meille tulisikin koira vaikka vuoden sisään? Kuuluisi taas tassujen tepsutusta ja pääsisin kotipihalta hyville lenkkimaastoille karvaisen kaverin kanssa. Viikonloppuisin tehtäisiin jotain kivoja koirajuttuja. Mulla olisi sitten kukkien istutukseenkin kaveri taas. Ajatus tuntui todella hyvältä. En osannut kuvitellakaan kuinka suuri merkitys tällä ajatuksella oli surussa toipumisessa.

Sittenhän piti miettiä että no minkäslainen karvainen kaveri meille voisi tulla. Mittelspitz ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Tuntui, että vertailisin häntä sitten Kiraan. Ja Kira ei ehkä ollut tyypillisin mitteli ja Kira oli täydellinen sellaisenaan. Pitipä sitten lähteä googlettemaan eri koirarotuja. En ollut miettinyt asiaa aikaisemmin ollenkaan, siis että minkälaisen koiran ottaisin joskus Kiran jälkeen. Yksi rotu nettiä selaillessa jäi mieleen. Luin kaiken tiedon minkä löysin, käytiin koiranäyttelyssä, tavattiin uusia ihmisiä ja koiria, soitin puheluita... Mietin myös monia muitakin rotuja mutta aina palasin vain tähän samaan.

Päädyttiin sitten tähän rotuun ja sovittiin, että vuoden 2024 aikana tämmöinen karvapallero meille voisi muuttaa. Pitäisi toki löytää itseä miellyttävä yhdistelmä ja kasvattaja - tämä olisi todella tärkeää tässä rodussa. Kasvattajat eivät juurikaan huutele tulevista pentusuunnitelmista joten pitäisi ottaa yhteyttä ja kysyä.

Minulla oli muutama kasvattaja mielessä ja päätin sitten yhdelle heistä soitella, että olisikohan pentuja joskus heille tulossa. Kävikin ilmi, että hänen narttunsa oli juuri kiimassa ja he suunnittelivat astutusta. Keskusteltiin sitten tästä yhdistelmästä ja koirista ja kaikenlaisista asioista. Sovittiin, että jään miettimään asiaa. Pentu tulisikin aika pian, jos ne syntyisivät alkuvuodesta...

Seuraavan viikon mietin yhdistelmää ja ajatusta että jos pentu tulisikin näin pian. En osannut kuvitella näin nopeaa toimintaa, sillä olin varautunut ainakin vuoden odotukseen. Yhdistelmä vaikutti niin hyvältä että se ei jättänyt rauhaan, milloin tulisi vastaan seuraavanlainen mahdollisuus? Tähän täytyi tarttua ja soitin kasvattajalle ja ilmaisin kiinnostukseni pentuun - piinaava odotus alkoi! Olen ollut yhteydessä emän puolen kasvattajan lisäksi myös isän puolen kasvattajaan, joten on mukavaa että tukea löytyy molemmin puolin.

On se kyllä hermoja raastavaa kun ensin odotellaan ensimmäisiä tiineyden merkkejä ja ultraa. Ultrassa sitten varmistui vähän liikettä, huh, eli tiine on! Sen jälkeen jännitetään montako sieltä on tulossa. Röntgen paljasti myöhemmin, että kaksi. Jännitys vain tiivistyi kun sitten mietti että no syntyvätköhän he edes elävänä. Puhelinta seurasin erittäin tiiviisti kun laskettu aika lähestyi... 

Ja niin vain kävi, että kaksi reipasta elävää pentua syntyi tähän maailmaan - josta toinen tulee meille! Olen saanut valtavasti kuvia ja videoita ja kuulumisia näistä karvapalleroista. Edelleen tietysti jännitän sitä, että meneekö jotain mönkään, siksi en tänne vielä paljasta tämän enempää.

Välimatkan ja aikataulujen vuoksi mentiin kasvattajalle käymään ensimmäisen kerran kun käytiin katsomassa pentuja 4vk ikäisinä. Voi hyvänen aika kun he olivat ihania. Toki nukkuivat pennuille tyypilliseen tapaan suurimman osan ajasta, mutta hereillä ollessa tämä meille tuleva kaveri vaikutti kivalta pakkaukselta. Oli utelias ja kovin ahnekkin. Tuli syliin useamman kerran ja tutki ympäristöään kovasti sekä maisteli sormia ja nuoli kättä.

Kolmen viikon päästä haetaan pallero kotiin.