Elämä on jatkunut eteenpäin, vaikka ikävä onkin murskaavaa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia.
Kiran tuhkia jouduimme odottelemaan vain reilun viikon ajan. Kira tuli takaisin kauniissa mäntyuurnassa, jossa on kultainen nimilaatta. Uurna oli hienompi kuin odotin. Tuhkat saavat nyt jäädä tuohon uurnaan ainakin toistaiseksi, vaikka se onkin avattavissa jos tuhkat haluaa levittää jonnekin. En ole varma haluanko sirotella tuhkia ikinä minnekkään.
Uurna on vanhempien luona pienellä pöydällä, joka toimii muistoalttarina. Meidän kotona on myös oma muistoalttari, ensin pienempi mutta tilattiin sitten vitriini sitä varten. Kynttilä on palanut joka päivä Kiran poismenon jälkeen. Kiran tavarat ovat tallessa vitriinissä, en niistä halua luopua.
Päätin teettää valokuvia Kirasta ja laittaa ne valokuva-albumiin, jotta niitä voisi katsella silloin kuin tekee mieli. Vanhemmille oma ja meille oma. Kun aloin katselemaan Kiran kuvia läpi, aivan sieltä alusta asti, oli se henkisesti todella raskasta. Tarkoitus oli tilata noin 200 kuvaa, mutta minkäs teet kun oli niin ihania ja hauskoja muistoja mitkä piti saada valokuviksi. Tuli tilattua lähes 500 valokuvaa. Tulen vielä tilaamaan isomman taulun Kirasta, kunhan saan päätettyä minkä kuvan valitsen.
Tässä osa kuvista, jotka tilasin valokuviksi.
.JPG)
