Kontrolli

Viikko Kiran kanssa oli mennyt hyvin. Ruoka on maistunut paremmin päivä päivältä ja nyt maha tuntuu olevan pohjaton! Kipulääkekuuri loppui keskiviikkona, jonka jälkeen sitä ei ole tarvittukaan. Haava on parantunut nätisti ja karvatkin kasvavat mahaan takaisin. Siklosporiinin kanssa oli ongelmia kun Kira oksenteli edelleen, joten se jätettiin pois päivärutiineista.

Perjantaina oli kontrolli, jossa katsottiin veriarvot ja patologin vastaus. Kylläpä jännitti... Mutta turhaan! Nimittäin ALAT arvo oli laskenut hurjasti viikossa: 1755 --> 780!! Sen sijaan AFOS oli noussut 343 --> 1861, mutta siihen on voinut vaikuttaa Kiran syömättömyys (afos-entsyymiä erittyy myös lihaksistosta ja luustosta). CRP oli alle 10, joten antibioottia ei tarvitse enää antaa! Ja trombosyytitkin olivat nousseet 97 --> 431, joten siklosporiiniakaan ei enää tarvitse. Siis aivan huippua!! Niin hyviä uutisia! Ja patologiltakin oli tullut hyviä uutisia, lähinnä vain lievää tulehdusta maksassa, joka johtui luultavammin sappirakon tilanteesta. Sappirakossa sen sijaan tietenkin oli mukoseelea ja kroonista tulehdusta sekä sappirakon seinämän ohentumista venymisen seurauksena, joten olipa hyvä että leikattiin jo nyt pois, ettei olisi vaan jossain vaiheessa revennyt.

Maksa-arvot kontrolloidaan kahden viikon päästä, muuten aletaan hiljalleen elää normaalia elämää. Kiralla olisi kova hinku jo pitkille lenkeille ja päästä vahtimaan, mutta vielä rajoitetaan hötkyilyä. Kira tosin ei nyt ole enää ollenkaan ahdistunut kaulapannan laitosta, mikä viittaa siihen että sen maha oli varmaan tosi kipeä ennen leikkausta (Kira siis pelkäsi että kaulapannan laitto aiheuttaisi kipua samalla tavalla kuin valjaat). Lääkärilaskukin oli satoja euroja edullisempi kuin mitä olin kuvitellut, joten oli helpostus koko eläinlääkärireissu. :D Vein sinne kiitokseksi suklaata, olen heille kyllä niin kiitollinen tästä koko rumbasta!

"Nyt mennään!!"

Leikkaus ja sen jälkeinen komplikaatio

Tämä teksti on sitten pitkä. Kirjoitin sitä monena päivänä, jotta en unohtaisi univajeessa mitään oleellista.

Tiistaina 9.11. oli sappirakon poisto ja kaikki meni leikkauksessa hyvin. Samalla otettiin rtg-kuvat lonkista ja polvista; lonkissa oli hieman kulumaa ja oikeassa patellassa pientä luupiikkiä ja kulumaa, muuten kaikki ok. Lonkkamaljan kulumat voisivat selittää Kiran satunnaisen ontumisen. Ristisidevaurioon viittaavaa ei ollut.

Leikkauksessa otettiin samalla koepalat maksasta, jotta nähdään onko niissä tulehdusta. Eläinlääkäri sanoi maksan olevan vaalea ja laikukas, joten siellä luultavasti olisi tulehdusta. Mutta antibiootit aloitetaan vasta jos tulehdus varmistetaan. Kotiin kun päästiin, Kira oli sekava johtuen nukutuksesta ja opioidista. Ruoka ei maistunut, mutta vettä joi. Pissi ja kakka tuli normaalisti. Samana iltana Kira kuitenkin oli todella kipeä ja soitin päivystykseen että onko estettä antaa litalginia, johon saimme luvan sitä antaa. Se ei kuitenkaan auttanut, joten käytiin päivystyksessä hakeamassa opioidia piikillä kankkuun + resepti. Yöllä ei sitten nukuttu, kun Kira ei halunnut mennä maaten ja läähätteli vain.

Keskiviikkona aamulla soittelin leikkaavaan yksikköön mitä meille kuuluu ja sieltä sanottiin että on hyvä seurailla nyt eikä antaa enempää opioidia, jotta Kiran pää selvenee. Päivällä Kira ei ollut vieläkään suostunut mitään syömään ja korvat tuntuivat kuumalta. Kiralla oli kuumetta 39,8 astetta. Soitin lääkäriin uudestaan ja kutsuivat käymään, jotta voitaisiin katsoa tulehdusarvot.

Tulehdusarvo crp oli koholla, lukema oli 280 kun pitäisi olla alle 10. Maksa-arvot olivat myös nousseet, ALT oli 1755 (viitearvo 10-125) ja ALKP 343 (viitearvo 23-212). ALT nousu viittaa maksatulehdukseen. Kiralla myös todennäköisesti olisi vatsakalvontulehdus. Ennen leikkausta eläinlääkäri kertoi, että tämä on mahdollinen komplikaatio leikkauksen jälkeen. Kira jäi reiluksi tunniksi tippaan ja sille aloitettiin antibiootti suonensisäisesti.

Olin aivan romuna. Kira oli voimaton ja sillä oli nestehukka. Oli hirveää jättää se klinikalle mutta samalla helpotus että jotain nyt tehdään eikä tarvitse vain katsella.

Kira kun sitten haettiin, oli se paljon pirteämpi ja silmät kirkkaammat. Lääkäri sanoi, että jos Kira ei syö aamullakaan, niin sen voi tuoda klinikalle tippaan. Oli helpotus kuulla tuo, koska ei sitten itse tarvitse arpoa että milloin pitäisi tuoda se sinne. Saatiin taas kasa lääkkeitä kotiin ja Kira oli hieman kiinnostuneempi ruoasta, mutta ei vieläkään suostunut syömään. Yö nukuttiin hieman paremmin, mutta tunnin välein Kira heräsi läähätellen ja paikkaa vaihtaen. Yöllä annoin myös litalginin. Siitä ei tuntunut olevan apua.

Kaulaliinalla suojattiin haava ulkoilujen ajaksi.

Torstaina aamulla Kira oli taas väsynyt ja voimaton, ruoka ei maistunut (ei edes kaikkien aikojen herkkujen herkku makkara), joten eikun taas lääkäriin. En antanut aamulla antibiootteja suun kautta, sillä se saisi ne klinikalla suoraan suoneen. Sinne Kira jäi kymmeneksi tunniksi, haettaisiin se illalla kun ovat antaneet ilta-antiobiootit ensin suoneen. Taas oli helpotus että Kira jäi sinne, mutta samalla sitä mietti että jos se ei syö tänäänkään tai huomennakaan ja sitten tuleekin viikonloppu ja entäs sitten? Kauanko syömättömyyttä voi katsella ja tuleekohan tilanne eteen että pitää päättää eutanasiasta? Ihan hirveä tunne.

Olin päivällä kävelyllä, kun lääkäristä soiteltiin että jos tulisin kuitenkin Kiran hakemaan kun se stressaa niin paljon häkissä, mutta ulkona se on aivan normaali. Paranemisesta ei tule mitään jos ei pysty lepäämään. Eikun käännös kotiinpäin ja Kiraa hakemaan!

Kiralle oltiin jätetty kanyyli, ettei tarvitsisi laittaa sitten illalla uutta kun mennään siellä taas käymään. Kotona oli mukavaa kun Kiraa pystyi seuraamaan. Kira oli saanut opioidin, joten se oli taas hieman sekava, mutta ei mitenkään liian sekava. Mutta sitten... Parin tunnin päästä nostin Kiran syliin niin, että se oli selälleen. Kun laskin Kiran alas, sille tuli kipukohtaus, se tärisi kuin vietävä ja oli kippurassa. Samalla huomasin mustelman haavan vieressä. Olin kauhuissani, soitin lääkäriin ja lähdettiin sinne saman tien. Lääkäri otti meidät heti sisään ja katsoi haavan. Luojan kiitos mustelman aiheutti joku pinnallinen suoni, vuoto ei siis tullut mistään syvältä. Lääkäri antoi Kiralle suoneen kipulääkettä kipukohtauksen takia. Otettiin sitten verinäyte, sillä mä olen lähes vainoharhainen Kiran trombosyyteista sen historian takia (trombosytopenia). Haluttiin siis tietää että pitääkö mustelmista olla huolissaan jos trombot ovat alhaalla. Samalla katsottiin crp, että onko nousussa vai laskussa. Crp oli 240, eli hienoisessa laskussa ja trombosyytit olivat alle viitearvon eli 97 (viitearvo 148-484). Lääkäri kysyi mikä lääke Kiralle viimeksi auttoi trombosytopeniaan, ja koska kortisoni ei silloin auttanut niin saatiin reseptille siklosporiinia. Se nosti trombot viimeksi kun pahimmillaan Kiralla aikoinaan oli trombojen arvo 4 - eli olematon määrä.

Kotiin päästiin ja illalla mentiin käymään taas klinikalla, jotta Kira sai antibiootit kanyylin kautta. Lääkäri katsoi samalla mustelman että onhan se rauhallinen ja kyllä vain, ei ollut enää levinnyt tmv. Kipulääkekkin oli auttanut todella paljon. Sovittiin, että aamulla tullaan kahdeksaksi taas käymään.

Yöllä Kira oli taas kivulias. Annoin litalginin - ei auttanut. Hieman myöhemmin annoin 1/4 opioidia, se auttoi niin että pariksi tunniksi nukahdettiin ja sitten taas heräiltiin. Kira onneksi löysi aina jonkin asennon missä oli hyvä hetken nukkua, joten loppuyö meni levottomasti mutta hieman untakin saaden. Ulkona käynti tuntui myös auttavan.

Mustelmia haavan ympärillä.

Perjantaina aamulla Kira ei enää tärissyt tai läähätellyt. Lähdettiin kahdeksaksi lääkäriin, jossa Kira sai kanyylin kautta antibiootit. Sovittiin että opioidia voin antaa jos on kovin kivulias, muuten tulehduskipulääke annettaisiin illalla. Tulehduskipulääke ei olisi maksan kannalta juuri nyt hyvä vaihtoehto, mutta se on ainut mikä vie kivun hyvin pois, joten sitä jatketaan. Hyödyt siis suuremmat kuin haitat. Päätettiin myös alkaa pakkosyöttämään Kiraa. Olin aamuin illoin jo antanut nutri-plus geeliä, mutta nyt aloitin kissanruoalla kiusaamisenkin. Sellaista pateeta kun vähän liottaa veteen, saa sen hyvin annettua ruiskun kanssa. Kiraa selvästi kiinnosti ruoka, mutta ilmeisesti ällötti.

Kissanruoka pysyi hienosti Kiran mahassa, eli siis oksentelua ei ollut. Eikä ollut kipujakaan. Kira halusi jopa yläkertaan ja kerran pääsi hyppäämään nojatuolille kun silmä vältti. Antoi myös pusuja naamalle! Pienen pieniä voittoja tähän tilanteeseen.

Illalla haettiin vielä antibiootit ja kipulääkkeet kanyylin kautta. Saatiin sotasuunnitelma viikonlopulle, mitä lääkettä milloinkin ja kuinka paljon. Ja vielä yksi lääke saatiin matkaan, nimittäin ruokahalua lisäävä geeli. Kuulemma kissoille tarkoitettu, mutta koirillakin huomattu toimivan. Ja tämä geeli laitetaan korvanlehden sisäpinnalle. Ihan ihmeellinen paikka, mutta huomattavasti parempi kuin suun kautta otettava tabletti! Tämä laitettiin jo samantien klinikalla. Kira myös punnittiin. Ennen leikkausta Kira oli 6,8kg ja nyt 6,6kg. Luulin että Kira olisi laihtunut enemmänkin, joten tämä oli pieni helpotus.

Kotiin kun päästiin, Kira oli todella väsynyt ja makasi aivan rentona. Mukavan rentona ja kivuttomana. Olin kyllä minäkin väsynyt... Kolmena yönä en ollut juurikaan nukkunut. Hieman jännitti kuinka seuraava yö tulisi menemään.

No hyvinhän se yö meni. Kerran Kiralle tuli kuuma, joten aukaistiin ikkuna. Toisella kerralla herättiin kun Kira halusi pissille ja kakille. Häntä oli ylhäällä ulkoilun aikana ja Kira ravasi todella reippaasti!

Häntä ylhäällä, jess!!

Lauantaina aamulla oli totuuden hetki - maistuisiko ruoka. Olin antanut aikaisemmin jo Antepsinin ja pahoinvointilääkkeen. Yhden oksennuksen Kira oli tehnyt ja siinä oli lähinnä vettä ja karvaa. Karvat se oli saanut mahaansa tassujen nuolemisesta (siitä missä oli ollut kanyyli). Tuo tassujen nuoleminenkin oli vain positiivinen asia, sillä tähän mennessä Kira ei ole ollut kiinnostunut mistään, niin nyt se oli oikeinkin kiinnostunut tassuistaan.

No siitä ruoan maistumisesta... Tarjosin Kiralle makkaraa. JA SE SÖI!!! Ihan pienen palan, sitten ehkä alkoi yököttämään. Voitto sekin kuitenkin oli. Seuraavaksi tarjosin raakaa lihaa ja mahaa - ei kelvannut. Pedigreen rodeoherkku sen sijaan kelpasi! Ja kuivattu lihaherkku! Sitä olisi mennyt vaikka kuinka paljon. Niin helpottunut olo tuli, vihdoin se syö! Annoin kuitenkin vielä nutri-plus geelin ja kissanruokaa, ettei antibiootit mene kovin tyhjään mahaan.

Kiran vointi oli nyt huomattavasti parempi kuin aikaisempina päivinä. Kira nuoli myös minun kättä mitä ei aikaisemmin ole tehnyt, ja myös sen häntä on heilunut! Lisäksi pientä vahtimurinaa on pitänyt ja otti jopa possulelun suuhunsa! Ihan ihmeellistä. Olen niin onnellinen ja kiitollinen. Vihdoin Kira alkaa olemaan hiljalleen normaalimpi. Kaikenlaista kompurointia yms. pitää vältellä ihan haavankin takia, mutta myös trombosyyttien takia jos ne ovat kovin alhaalla. 

Päivällä Kiralle edelleen maistui kuivat herkut, joita se söikin jonkin verran. Illalla maistui myös pari raakaa broilerin sydäntä. Lääkkeiden kanssa kuitenkin annoin vielä kissanruokaa.

Lelukin alkoi jo kiinnostamaan.

Sunnuntaina nousin ylös vasta aamulla. Pari kertaa havahduin yöllä kun Kira vaihtoi nukkumapaikkaa, muuten meni yö tosi hyvin. Aamuruoaksi Kiralle ei maistunut muu kuin Hauhaun kanatikku. Joten taas lääkkeiden kanssa Kiralle annoin kissanruokaa ja nutri-plus geeliä.

Aamupäivällä kun Kiraa vein pissille pihalle, rastas juuri lenti meidän ohitse ja Kira otti muutaman juoksuaskeleen sen perään vaikkei tietenkään olisi saanut. Myöhemmin sisällä Kira oksenti pariin kertaan ja vähän luulen että se oli sen juoksemisen seurausta. 

Edelleen Kira koko ajan menee parempaan päin ja on virkeämpi ja pirteämpi. Korvat ovat koko ajan enemmän pystyssä mutta häntä on edelleen alhaalla sisätiloissa. Kira oli myös innostunut leikkimään, mutta leikkiminen oli sitä että se puri vinkulelua ja kuljetti sitä, eli ei ravistellut lelua tai muten riehunut. Mutta Kira on nyt kyllästynyt lääkkeiden antamiseen ja meinaa pitää leuat visusti kiinni että mitään ei suuhun tungettaisi... Onneksi selvisi että antibiootit voi murskata ja sekoittaa veteen ja antaa ruiskun kautta, se helpottaa jo kovasti kun on vain yksi tabletti mikä pitää nieluun tunkea.

Päivällä Kira löysi vanhan herkun jonka se söi. Aikaisemmin kyseinen herkku ei ole kelvannut. Tarjosin niitä enemmänkin ja kyllä kelpasi! Seuraavaksi kokeilin broilerin sydämiä ja voi jumpe! Niitä olisi mennyt vaikka kuinka monta. Nuoli kupinkin puhtaaksi. Näytti siltä että Kiralla oli oikeasti nälkä. Hieman myöhemmin söi vielä lisää jäisiä sydämiä kun en kerinnyt niitä edes sulatella, mutta hyvin upposi.

Illalla ei sitten enää sydämet kelvanneet, mutta Hauhaun herkkutikku meni alta aikayksikön ja sen jälkeen kelpasi kuivattu naudanliha. Sen verran Kira niitä söi etten nähnyt tarpeelliseksi enää pakkosyöttää mitään. Lääkkeet saatiin hyvin ruiskun kanssa. Ja vaikka Kira taas pääsi juoksemaan pihassa, ei se enää oksentanut. Ehkä nyt pidetään se hihnassa hetken aikaa kun näyttää nyt siltä, että elämä kiinnostaa sen verran että juoksuaskelia tuntuu helposti ottavan. Kira alkoi myös illalla tekemään pesää matoista, mitä ei ollut vielä tehnyt, sekä oli kiinnostunut ruoanlaitosta. Alkaa vaikuttamaan jo aika normaalilta tuo koira!

"Mitä ruokaa teet? Tippuisko mulle jotain?"

Maanantaina herättiin aamulla kun oltiin nukuttu Kiran kanssa 10h, välillä heräilin kun mulla oli niin kylmä, mutta Kira oli tosi tyytyväinen viileästä ilmasta. Aamupissillä Kira oli kovin kiinnostunut tien varrella olevista hajuista ja kakkakin oli jälleen tilanteeseen nähden hyvä. Ripulia ei ole vielä ollut, mutta hieman löysähköä kakka on. Aamupalaksi Kira ensin imuroi keittiön lattian ruoantähteistä ja sitten kelpasi herkkutikun jämät, märkäruokaa ja broilerin sydän. Siinä vaiheessa tökkäsi kun Kira huomasi että samalla touhutaan lääkkeiden kanssa. Yhden antibiootin sain ujutettua sydämen sisälle, mutta Kira taisi sen aavistaa ja sitten ei kelvannut enää mikään. Mukavasti se kerkesi kuitenkin syödä, joten en nytkään enää pakolla mitään antanut lisää.

Aamulla Kira myös leikki ja jopa haukkui! Edellisenä päivänä Kira oli aivan hiljaa kun veli tuli käymään (Kira aina haukkuu kun joku tulee), mutta tänään ovikellon soidessa haukkui entiseen tapaan.

Lääkäristäkin soittivat aamupäivällä ja kysyivät kuulumisia. Kuulemma kaikki halusivat tietää siellä mitä Kiralle kuuluu! Sain onnekseni kertoa iloiset uutiset että hyvin on mennyt. Perjantaina on sitten kontrolli, jossa tarkistetaan crp, maksa-arvot, pieni verenkuva ja trombot.

Päivällä Kira oksenti jälleen. Nyt tosin huomasin yhtäläisyyden eiliseen oksentamiseen ja se on siklosporiini. Siinä pitää olla kaksi tuntia ennen ja jälkeen syömättä ja noin tunti lääkkeen antamisesta Kira on oksentanut. Soittelin lääkäriin ja sieltä tuli ohjeeksi antaa tuntia ennen Antepsin. Jos se ei auta niin pidetään siklosporiinissa tauko. Perjantaina onneksi nähdään jo sitten mikä on trombosyyttien tilanne jos lääke pitää tauottaa.

Iltapäivällä Kiralle tuli nälkä ja hyvin söi märkäruokaa ja kuivia herkkuja. Hieman myöhemmin riskasi ruokaa oikein kunnolla! Annoin jäisiä lihoja ja ne tuntui maistuvan hyvin. Kira jääkin nyt vanhempieni hoitoon kun minä palailen tämän "lomaviikon" jälkeen takaisin töihin. Olipa hyvä että minulla oli vapaata leikkauksen aikaan niin sain hoitaa Kiraa 24/7. Nyt menen ihan hyvillä mielin töihin, vanhemmat on hyvin koulutettu lääkkeiden antoon ja perjantaina tulenkin jo viemään Kiraa kontrolliin. Tarvittaessa voisin ajella Kiraa katsomaan päivittäin, mutta luulen että sallin itselleni nyt muutaman vapaaillan jos Kiran kanssa menee täällä kaikki hyvin.

Lääkkeinä Kiralle siis aluksi meni tulehduskipulääke, pahoinvointilääke, Antepsin, Litalgin ja opioidi. Kun maksatulehdus todettiin, jätettiin tulehduskipulääke pois ja pahoinvointilääke vaihdettiin toiseen maksaystävällisempään. Kun sitten kivunlievitykseen ei toiminut litalgin eikä jatkuva opioidiakaan ollut paras vaihtoehto, päädyttiin taas käyttämään tulehduskipulääkettä kun se auttoi niin hyvin. Nyt kotona jatkuu tuo tulehduskipulääke, tarvittaessa opioidi ja Antepsin, kaksi eri antibioottia, pahoinvointilääke, ruokahalua lisäävä lääke ja siklosporiini. Lisäksi ripulia varten on promaxia ja dia-tabsia tarvittaessa. 

Parhaimmillaan käytiin siis eläinlääkärissä kolme kertaa päivässä. He olivat siellä onneksi niin ihania että ei tarvinnut maksaa joka kerta noista käynneistä, vaan maksetaan sitten varmaan vasta kontrollissa nuo käynnit kerralla. Se on ihan se ja sama mikä se hinta tulee olemaan, sillä me saatiin aivan uskomattoman hyvää palvelua ja minun huoleni otettiin tosissaan ja Kiran voinnista välitti siellä aivan jokainen. Ja nyt vielä kun näyttää siltä että Kira tulee kuntoon, en voisi olla tyytyväisempi! Kyllä on tullut monet itkut itkettyä kotona ja eläinlääkärissä...

Ensi viikolla leikkaus ja ontumisen selvittämistä

Leikkaus lähestyy ja Kira pääsi käymään hierojalla. Hieronta-aika sattuikin sopivasti, sillä Kira oli alkanut ontumaan sen vasenta takajalkaa levon jälkeen kun oltiin käyty kunnon metsälenkillä. Tietenkin säikähdin että nyt on ristisidevammaa tai vähintään nivelrikkoa, mutta Kiran muu oireilu sai epäilemään lihasjumia. Se nimittäin ei suostunut menemään aina rappusia ylös (viimeksi lihasjumissa sama homma) ja jalkojen venyttely jäi pois aamurutiineista. 

Hieroja löysikin Kiralta lannerangan alueelta jumin, joka hyvinkin voi selittää Kiran oireet. Elettiin sitten jälleen normaalia elämää, vältettiin kaatumisia liukkailla lattioilla ja lenkit tehtiin Kiran tahtiin. Kira alkoi taas venyttelemään takajalkojaan ja rappusten kulkemisessa ei ollut ongelmia. Ontuminen kuitenkin jatkui. Jos Kiran kanssa ei tee pitkiä lenkkejä, ei ontumista ole. Joten jotta voidaan olla varma mistä on kyse, eläinlääkärin tulisi tutkia Kira ja ottaa mahdollisesti röntgenkuvia. Itse arvelen kyseessä olevan nivelrikko polvessa tai lonkassa, tai sitten se jumi kummitelee selässä pidempään.

Kira kävi verinäytteissä, jossa varmistettiin että kaikki on ok leikkausta varten ja niin kaikki veriarvot olivatkin viitearvoissa. Eläinlääkäri samalla tutki Kiran takajalkoja, kuulemma Kira jännitti takajalkojen taakse venytystä. Leikkauspäivänä sitten otetaan röntgenkuvat lonkista ja polvista ja katsotaan mitä sieltä löytyy.

Kira on saanut nyt joka päivä lääkettä, joka edistää sappirakon tyhjentymistä. Tämä olisi siis ollut vaihtoehto leikkaukselle, mutta lääke ei auta toivotusti. Kira ei ole joutunut olemaan yksin, joten kovilta kipukohtauksilta ollaan vältytty, mutta edelleen joskus mahaan koskiessa Kira vinkaisee. Kira myös on joskus vähän apaattinen, mutta Litalginin annon jälkeen piristyy. Valjaita laittaessa Kira pelkää että sattuu, sen selkä menee köyrylle ja häntä laskeutuu alas, vartalo on tosi jäykkänä. Eli tässä tilanteessa leikkaus olisi joka tapauksessa se parempi vaihtoehto, kun lääke ei ole auttanut vaikka sitä on syöty jo kohta kaksi kuukautta.

Ennen leikkausta halusin tehdä Kiran kanssa kivoja juttuja. Ollaan käyty sienestämässä ja lokakuussa oltiin kaksissa mätsäreissä. Kira niin tykkää mätsäreistä, koska siellä mun huomioni on vain ja ainoastaan Kirassa ja herkkuja satelee helposti vähällä vaivannäöllä. Kira jostain syystä on alkanut pelkäämään ääniä enemmän kuin aikaisemmin ja sain tsempata sitä kunnolla että voitetaan pelot. Lisäksi pöydällä Kira jännittää kovasti, koska lääkärissä on joduttu ramppaamaan ja Kira pelkää aina pahinta. Mutta hienosti Kiralla meni molemmissa mätsäreissä, en voisi olla ylpeämpi mun mummelista! Jyväskylässä sijoitus oli sin 2 ja Muuramessa pun 1 BIS 3. Nyt jää mätsärit pidemmäksi aikaa tauolle.

Leikkauspäätös on tehty

Tosiaan, lopullinen päätös on nyt tehty sappirakon tilanteen kannalta ja leikkaus on tulossa marraskuussa. Lääkitys on tosin ehkä auttanut, sillä Kiralla ei ole huomattu olevan kipuja eikä ole tarvinnut antaa kipulääkettä. Se ei kylläkään nyt ole ollut yksin ollenkaan (yksinolo jostain syystä tekee Kiran kivuliaaksi) ja ollaan käytetty ulkoillessa vain kaulapantaa. Kun Kira on huomannut että kaulapanta ei aiheuta kipua, se tulee mielellään luokse eikä juokse karkuun toisin kuin valjaita laittaessa.

Lokakuulle varasin Kiralle hierontaan ajan (mätsäreistä saatu lahjakortti) ja viikko ennen leikkausta on verikokeet jolloin vielä tarkistetaan että kaikki on ok (esim. hyytymisarvot). Leikkausaika saatiin onnistumaan mun lomaviikolle, joten saan olla Kiran kanssa kotona 24/7 eikä ole kiire minnekään. 

Jännittää aivan kamalasti, mutta uskon että kaikki menee hyvin. Kiralla ei ole muita suuria terveysongelmia ja on hyväkuntoinen ikäisekseen. 

Satunnaisten vatsakipujen syy selvisi

Olen tänne varmaan aikaisemmin kirjoitellut Kiran kipuilusta valjaita laittaessa ja kivun syyksi luultiin selän jumia. Kiran kivut kuitenkin olivat todella kovat keskiviikkona ja torstaina päästiin lääkäriin. Ultrassa todettiin sappirakossa sakkaa, osa jo tiivistynyttä, sekä mukoseelea. Mukoseele on ilmeisesti liman kaltaista rakennetta, joka kasvaa ympäri sappirakkoa. Kiran sapessa tätä oli 1/3 sen tilavuudesta. Tämä on pienten koirien, erityisesti shetlanninlammaskoirien ongelma. Jos sappi täyttyy mukoseelesta liikaa, se voi revetä, jolloin se tarkoittaa eutanasiaa.

Täytyy sanoa että diagnoosi oli helpotus. Ensinnäkin nyt kaikki satunnaiset kipuilut käyvät järkeen eikä tarvitse enää arvuutella. Lisäksi olin pelännyt jo tyyliin levinnyttä syöpää, joten oli tämä siihen verrattuna parempi uutinen.

Tilanne on kuitenkin erittäin harmittava ja täytyy tehdä suuria päätöksiä. Kira on jo iäkäs koira, joten se tuo tähän tilanteeseen omat haasteensa. Hoitona kun tähän on kaksi vaihtoehtoa. Kiralle voidaan aloittaa lääkitys, joka edistää sappirakon tyhjentymistä (ursochol) ja toivoa että tämä toimii. Toinen vaitoehto on sappirakon poistoleikkaus. Lääkityksessä hyvä puoli on se, että leikkausta ei tarvita ja jos se toimii, Kira voi elää kivutonta loppuelämää vain puolikkaalla tabletilla päivässä. Ongelma tässä taas on se, että lääkitys saattaa aluksi auttaa ja myöhemmin teho loppua. Jos näin käy esim. vuoden päästä, ei Kiraa enää välttämättä kannata leikata, joten se olisi sitten eutanasia. Tällä hetkellä Kira on hyväkuntoinen ikäisekseen, eikä sillä ole taustalla vakavia sairauksia, mikä puoltaa leikkausta. Lisäki Kiran maksa-arvot ovat normaalit, joka lisää mahdollisuutta leikkauksen onnistumiseen. Lääkäri oli sitä mieltä että Kiran voi vielä leikata, mutta jahkailla ei voi kovin pitkään. Hän antoi aikaa noin puoli vuotta, minkä aikana leikkauspäätös pitäisi tehdä. Kun mittelit voivat elää pitkään, niin sekin puoltaa leikkausta, sillä Kiralla voisi olla monta kivutonta vuotta edessä. Tietysti minua huoletti miten Kira kestää leikkauksen ja kivut, kun poskihampaan poiston jälkeen Kira oli kovin sekaisin ja kipeä. Vaikka sappirakon poisto on keskisuuri leikkaus, voi olla että tuo hampaan poisto oli kipeämpi, kun siinä pitää porata ja kaivella että hampaan sai pois. 

Aloitettiin aluksi tuo lääkitys, jotta saadaan miettimisaikaa että pitäisikö Kira leikata. Tässä päivien kuluessa olen kallistunut leikkauksen puolelle. Se olisi aivan kamalaa, jos lääkitys ei myöhemmin enää auttaisikaan ja pitäisi päätyä eutanasiaan. Sappirakon repeäminen olisi myös erittäin kivuliasta. Lisäksi Kiran hyväkuntoisuus puoltaa leikkausta. Jos Kira olisi kovin kankea ja väsynyt muutenkin niin tilanne olisi vaikea, mutta Kirahan on kuin nuori koira. Lisäksi minulla on tulossa viikon loma nyt alkutalvella, joten se oli täydellinen aika leikkaukseen kun voisin olla Kiran kanssa vain kotona. 

Kontrolliultra on kuukauden kuluttua, jolloin katsotaan toimiiko lääkitys. Tärkeintähän on että lääkitys auttaisi kipuihin. Mutta tuo Kiran oireilu on aika yllättävää. Sillä ei ole kipuja, jos joku on koko päivän kotona ja Kira pääsee ulkoilemaan aamusta ja vaikka syömään. Mutta jos se on ollut yksin päivän kotona, se on todella kipeä iltapäivällä.

Hyvää pohdintaa päätökseen tuo tuore julkaisu juurikin tästä aiheesta, eli koirien mukoseelesta ja kuolleisuudesta. Voit lukea sen tästä. Senkin perusteella leikkaus voisi Kiran kohdalla olla parempi vaihtoehto. Tämä on vaikea aihe, sillä iän puolesta pitää miettiä että tekeekö leikkauksen Kiran vai minun vuoksi. Eli mikä on oikeasti järkevä vaihtoehto Kiran kannalta.

Mätsärihehkutusta

Käytiin mätsäreissä pitkästä aikaa. Jos omaan blogiin on uskominen, niin viimeksi käytiin kolme vuotta sitten. Vaikea uskoa että siitä on jo niin kauan! Ei ollut kauheasti odotuksia, koska yhtään ei olla harjoiteltu, eikä ollut erikseen veteraanikehää, joten ilmottauduttiin siis pieniin aikuisiin. Vähän myös mietitytti että haittaako kun Kira ei ole "mittelin turkissa". Järjestäjänä oli Suuret laumanvartijarodut ry.

Ollaan lähinnä harjoiteltu rally-tokoa, joten oletin että Kira ottaa heti seuraamisasennon ja kulkisi kuten treeneissä. Mutta Kira ymmärti mikä oli meininki. Se pujotti päänsä näyttelyhihnasta ennen kuin kerkesin edes pyytää. Ilmeisesti siis mätsärit ovat kovin mieleinen tapahtuma Kiralle. Kehää ympäri mentäessä Kira ravasi mun vierellä todella nätisti välillä mua vilkuillen mutta muuten keskittyen eteenpäin. Hihnaa pidän aina löysällä kun en tykkää kuristaa. Lisäksi seisottaessa se oli kuin tatti. Hievahtamatta seisoi hyvässä asennossa, mun ei tarvinnut korjailla ollenkaan, kehuin vain ja palkkasin.

No kuinkas sitten kävikään. Kira oli PUN 1 BIS 1! Kira oli siis aivan täydellinen, en ymmärrä kuinka se oli noin hienosti ilman harjoittelua. BIS kehässä Kira oli jo tosi väsynyt, mutta hienosti jaksoi viimeiset kierrokset ravata. 

Kuvaaja Iida Lahti/Aku Lahti

On se hieno hauva. 💗 Palkinnoksi Kira sai mm. 6kg koiranruokaa, ilmaisen koirahieronnan ja alennuksen toiseen koirahierontaan. Nuo hieronnat tuleekin mummelille tarpeeseen!

Onneksi tulee syksy

Ihanaa kun tulee syksy. Helteet alkoivat jo tympiä. Sieneenkin jo pääsee ja kosteassa metsässä on niin ihana kulkea Kiran kanssa! 

Kira tosiaan kävi fyssarilla ja sillähän oli toinen puoli selästä ihan jumissa. Mikä lie sen aiheuttanut. Saatiin jumppaohjeita ja Kira ei olekkaan nyt hetkeen enää vinkaissut valjaita laittaessa. Käytän Kiran vielä kuitenkin hierojalla tässä lähiaikoina, että näkee onko jumi vielä tallella vai väistynyt. Ja mätsäreihinkin ollaan menossa pitkästä aikaa! Ne on tosin vasta viikon päästä, joten kaikkea voi vielä tapahtua, mutta suunnitelmana olisi ainakin sinne mennä.

Kiraa hieman väsytti kansallispuistoreissun jälkeen.

Nestorilla menee uudessa kodissa erittäin hyvin! Siellä hänellä on viisi tyttöä. Tyttöystävä (tai nykyään ehkä jopa morsian) löytyi ensimmäisinä päivinä ja nykyään parivaljakko tekee kuulemma kaiken yhdessä. :D Nestori oli niin hyvä loppuelämän kumppani Friidulle, että se on ansainnut hyvän loppuelämän tyttöjen ympäröimänä. Selkeästi Nestori on isossa laumassa enemmän kotonaan, eikä niin välitä ihmiskontakteista. 

On kummallista kun kotona ei ole enää pieniä kuikuttajia hoidettavana. Toisaalta ihan mukavaa kun pölyä ja roskaa ei keräänny lattialle kuin enää murto-osa.