14.2.24

Hyvää syntymäpäivää Kira

Kira syntyi 14.2.2010. Pieni ja täydellinen ystävänpäivälapsi. Hyvää syntymäpäivää sinne missä oletkin. <3 Ikävä on loputon.





11.2.24

Uusi vuosi

Kiraa on ikävä joka päivä. Suru on ja pysyy, luulen että koko loppuelämän. Sen kanssa täytyy oppia jotenkin elämään. Edelleenkään en mitään leluja tai hihnoja ole laittanut pois, enkä varmaan ikinä laitakaan.

Elämä Kiran jälkeen on ollut tyhjää ja arjessa suoriutumista. Olin aivan varma, että en enää ikinä voi hankkia koiraa, miten tuota tuskaa muka kukaan kestäisi enää toistamiseen? No, ehkä jos koiran hankkisi sitten joskus tulevaisuudessa, ehkä viiden vuoden päästä, ajattelin. Kun aikaa kului, huomasin kuinka paljon elämäni oli Kiran ympärillä pyörinyt: kaikki vapaa-aika ja lomat suunnittelin niin, että mitä kaikkea tekisin Kiran kanssa, minne mentäisiin ja mitä harrastettaisiin. Nyt se loppui kuin seinään. En halunnut enää lomaa, en vapaapäiviä enkä edes viikonloppuja. Kun ajattelin vaikka kevättä ja kukkien istutusta pihalle ilman Kiraa, se tuntui valtavan pahalta.

Yhtenä päivänä sitten heitin ilmoille ajatuksen, että jos meille tulisikin koira vaikka vuoden sisään? Kuuluisi taas tassujen tepsutusta ja pääsisin kotipihalta hyville lenkkimaastoille karvaisen kaverin kanssa. Viikonloppuisin tehtäisiin jotain kivoja koirajuttuja. Mulla olisi sitten kukkien istutukseenkin kaveri taas. Ajatus tuntui todella hyvältä. En osannut kuvitellakaan kuinka suuri merkitys tällä ajatuksella oli surussa toipumisessa.

Sittenhän piti miettiä että no minkäslainen karvainen kaveri meille voisi tulla. Mittelspitz ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Tuntui, että vertailisin häntä sitten Kiraan. Ja Kira ei ehkä ollut tyypillisin mitteli ja Kira oli täydellinen sellaisenaan. Pitipä sitten lähteä googlettemaan eri koirarotuja. En ollut miettinyt asiaa aikaisemmin ollenkaan, siis että minkälaisen koiran ottaisin joskus Kiran jälkeen. Yksi rotu nettiä selaillessa jäi mieleen. Luin kaiken tiedon minkä löysin, käytiin koiranäyttelyssä, tavattiin uusia ihmisiä ja koiria, soitin puheluita... Mietin myös monia muitakin rotuja mutta aina palasin vain tähän samaan.

Päädyttiin sitten tähän rotuun ja sovittiin, että vuoden 2024 aikana tämmöinen karvapallero meille voisi muuttaa. Pitäisi toki löytää itseä miellyttävä yhdistelmä ja kasvattaja - tämä olisi todella tärkeää tässä rodussa. Kasvattajat eivät juurikaan huutele tulevista pentusuunnitelmista joten pitäisi ottaa yhteyttä ja kysyä.

Minulla oli muutama kasvattaja mielessä ja päätin sitten yhdelle heistä soitella, että olisikohan pentuja joskus heille tulossa. Kävikin ilmi, että hänen narttunsa oli juuri kiimassa ja he suunnittelivat astutusta. Keskusteltiin sitten tästä yhdistelmästä ja koirista ja kaikenlaisista asioista. Sovittiin, että jään miettimään asiaa. Pentu tulisikin aika pian, jos ne syntyisivät alkuvuodesta...

Seuraavan viikon mietin yhdistelmää ja ajatusta että jos pentu tulisikin näin pian. En osannut kuvitella näin nopeaa toimintaa, sillä olin varautunut ainakin vuoden odotukseen. Yhdistelmä vaikutti niin hyvältä että se ei jättänyt rauhaan, milloin tulisi vastaan seuraavanlainen mahdollisuus? Tähän täytyi tarttua ja soitin kasvattajalle ja ilmaisin kiinnostukseni pentuun - piinaava odotus alkoi! Olen ollut yhteydessä emän puolen kasvattajan lisäksi myös isän puolen kasvattajaan, joten on mukavaa että tukea löytyy molemmin puolin.

On se kyllä hermoja raastavaa kun ensin odotellaan ensimmäisiä tiineyden merkkejä ja ultraa. Ultrassa sitten varmistui vähän liikettä, huh, eli tiine on! Sen jälkeen jännitetään montako sieltä on tulossa. Röntgen paljasti myöhemmin, että kaksi. Jännitys vain tiivistyi kun sitten mietti että no syntyvätköhän he edes elävänä. Puhelinta seurasin erittäin tiiviisti kun laskettu aika lähestyi... 

Ja niin vain kävi, että kaksi reipasta elävää pentua syntyi tähän maailmaan - josta toinen tulee meille! Olen saanut valtavasti kuvia ja videoita ja kuulumisia näistä karvapalleroista. Edelleen tietysti jännitän sitä, että meneekö jotain mönkään, siksi en tänne vielä paljasta tämän enempää.

Välimatkan ja aikataulujen vuoksi mentiin kasvattajalle käymään ensimmäisen kerran kun käytiin katsomassa pentuja 4vk ikäisinä. Voi hyvänen aika kun he olivat ihania. Toki nukkuivat pennuille tyypilliseen tapaan suurimman osan ajasta, mutta hereillä ollessa tämä meille tuleva kaveri vaikutti kivalta pakkaukselta. Oli utelias ja kovin ahnekkin. Tuli syliin useamman kerran ja tutki ympäristöään kovasti sekä maisteli sormia ja nuoli kättä.

Kolmen viikon päästä haetaan pallero kotiin.




18.11.23

Rakas Kira

Elämä on jatkunut eteenpäin, vaikka ikävä onkin murskaavaa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia.

Kiran tuhkia jouduimme odottelemaan vain reilun viikon ajan. Kira tuli takaisin kauniissa mäntyuurnassa, jossa on kultainen nimilaatta. Uurna oli hienompi kuin odotin. Tuhkat saavat nyt jäädä tuohon uurnaan ainakin toistaiseksi, vaikka se onkin avattavissa jos tuhkat haluaa levittää jonnekin. En ole varma haluanko sirotella tuhkia ikinä minnekkään.

Uurna on vanhempien luona pienellä pöydällä, joka toimii muistoalttarina. Meidän kotona on myös oma muistoalttari, ensin pienempi mutta tilattiin sitten vitriini sitä varten. Kynttilä on palanut joka päivä Kiran poismenon jälkeen. Kiran tavarat ovat tallessa vitriinissä, en niistä halua luopua.


Päätin teettää valokuvia Kirasta ja laittaa ne valokuva-albumiin, jotta niitä voisi katsella silloin kuin tekee mieli. Vanhemmille oma ja meille oma. Kun aloin katselemaan Kiran kuvia läpi, aivan sieltä alusta asti, oli se henkisesti todella raskasta. Tarkoitus oli tilata noin 200 kuvaa, mutta minkäs teet kun oli niin ihania ja hauskoja muistoja mitkä piti saada valokuviksi. Tuli tilattua lähes 500 valokuvaa. Tulen vielä tilaamaan isomman taulun Kirasta, kunhan saan päätettyä minkä kuvan valitsen.

Tässä osa kuvista, jotka tilasin valokuviksi.



























24.9.23

Hyvästi Kira


14.02.2010-17.09.2023


Koirani lähti
niin sammui tähti
nyt tyhjä on peti ja tuoli
on autio talo
kun himmeni valo
ja lempeä ystävä kuoli

Rakkaus kantaa
ja lohtua antaa
näin ylitse kuolemankin
se voimia kysyy
vaan vierellä pysyy
myös silloin kun suru on rankin

Muistoja riittää
jo hiljaa voin kiittää
sain kanssasi ihanan ajan
ja muistan sen retken
ja jokaisen hetken
käy ystävyys ylitse rajan

-Anna-Mari Kaskinen


Kira on poissa. Kira oli todella hyväkuntoinen ja iloinen ja onnellinen pikkukoira. Söi paljon mustikoita ja kävi meidän kanssa sienestysreissuilla. Yhdessä nukuimme päikkäreitä (Kiran lempparihommaa) ja etsimme pieniä päästäisiä pihassa. Oli herkkujen etsintää ja pihan vahtimista. Käytiin kävelyllä siellä mihin Kira halusi mennä. Jos oli pitkä lenkki, kannoin Kiraa jotta taas hetken päästä hän jaksoi juosta pusikossa. Aamupusuja annettiin puolin ja toisin, kuten myös iltapusuja ja päiväpusuja. Rapsutuksia silloin kun Kira niitä halusi. Temppujen tekemistä ja leluilla leikkimistä. Muistan jokaisen hetken ja retken Kiran kanssa ja olen niistä kaikista niin kiitollinen.

Yli kolmetoista vuotta sain pitää Kiran elämässäni. Kasvettiin Kiran kanssa yhdessä, Kira opetti minulle niin paljon. Kira oli aivan uskommattoman ihana, älykäs, kiltti ja rakas koira. Kira osasi lukea ajatukseni. Kira oli osa minua.

Nyt mielen on kuitenkin vallannut ääretön suru ja tuska. Tunteita ja ajatuksia on laidasta laitaan, sydäntä puristaa ja tuntuu kuin sielu olisi särkynyt. Olo on tyhjä, jotain puuttuu. Olen kuitenkin tavallaan hyväksynyt tapahtuneen, on pakko, jotta pääsen elämässä eteenpäin. Sitä Kirakin olisi varmasti halunnut.

Viime viikolla Kira kävi hammaskivenpoistossa. Ensin Kira osoitti toipumisen merkkejä ja alkoi syömäänkin. Jotain tapahtui ja Kiralle tuli kipuja. Päivystyksessä saatiin lääkkeitä ja hetken oli myös tiputuksessa. Kotona olo ei kohentunut, vaan taas mentiin päivystykseen. Kira jäi sinne tippaan. Lopulta Kiran elimistö petti.

Olen kiitollinen, että kerettiin sanoa Kiralle vielä viimeiset heipat. Viimeiset kehut, kuinka hyvä tyttö Kira on. Tosi hieno tyttö. Maailman paras tyttö.


Tulemme vielä tapaamaan jälleen jonain päivänä ja se hetki tulee olemaan täynnä iloa ja rakkautta.

Kiitos Kira kaikesta.


















12.8.23

Hierontaa ja muita terveysasioita

Kira kävi heinäkuussa hieronnassa, kun se silloin mökkiviikolla ontui takajalkaa muutaman päivän. Jumejahan löytyi niin selästä kuin takajaloista ja uusintahieronta olisi hyvä tehdä nyt elokuussa. Kira oli ennen hierontaa keventänyt oikeaa etujalkaansa, joten ajattelin että sielläkin olisi ehkä jumi. Kira myös kerran seisoessa oikein katsoi minua ja nosti etujalkansa ylös sivulle, kuin kertoakseen että nyt on joku ongelma. Hieronnassa kuitenkaan mitään ei siitä etujalasta löytynyt, ei aristanut mitään kohtaa tai liikettä. No, kotiin päästessä Kira nuoli rannettaan ja sinne kun katsoin niin siellähän oli puutiainen! Kira siis oli koko ajan yrittänyt kertoa että ottaisinko sen punkin pois mutta minä en sitä vain tajunnut. Kira on niin viisas mutta minä en aina osaa ymmärtää mitä Kira kertoo.

Täytyy olla kyllä onnellinen siitä että Kiralla ei ole suurempia nivelvaivoja. Hierojakin moneen kertaan ihmetteli että miten tämän ikäinen on tämän kuntoinen, jalat vääntyivät eri suuntiin kuin nuorella koiralla. Ei ollenkaan ollut kankea. Näitä muita vaivoja kun ollut jo ihan tarpeeksi niin osaa olla kiitollinen siitä mitkä asiat ovat hyvin.

Hilseily on vähentynyt todella paljon kun pesin Kiran uudestaan Keratoluxilla. Niska ei enää hilseile ollenkaan, mutta muualla vartalossa vielä pari kohtaa hilseisee. Ne hilseet toivottavasti lähtee vain harjaamalla.


Sateen jälkeen märkä koira <3

Virtsanpidätysvaikeudetkin ovat nyt loppuneet kun Kiran vedenjuonti on laantunut. Kova jano varmaan johtui haimatulehduksesta. Mahakin on ollut hyvässä kunnossa ja ruoka on maistunut. En enää ole Kiraa punninnut enkä ole ahdistunut jos ruoka ei ole maistunut - se kyllä maistuu ennemmin tai myöhemmin. Jos Kira panttaa ruokaa esim. päivän, seuraavana päivänä se syö kahden päivän edestä.

Syyskuussa olisi Kiran hammaskivenpoisto. Se jännittää ja vähän ahdistaakin. Kira on ollut joka kerta huonovointinen toimenpiteen jälkeen eikä meinaa syödä, joten jännittää jos se syömättömyys aiheuttaa samanlaisia ongelmia kuin keväällä, eli syömättömyys vaikuttaa mahaan ja kun maha ärsyyntyy ei ruoka maistu ja kierre on valmis. Toisaalta olen yrittänyt myös ajatella, että jos nyt menee hyvin, uskaltaa hammaskivenpoiston tehdä vielä myöhemmin ja jos taas menee aivan kamalaksi, ehkä se on sitten viimeinen? Hampaat ovat ulkoisesti hyvässä kunnossa nyt, eikä hammaskiveä ole ylettömiä määriä. Mutta kun vointi on nyt hyvä niin nythän se kannattaa hoitaa alta pois. Lisäksi on mahalääkkeitä sellainen arsenaali kaapissa, että jos ne aloittaa hyvissä ajoin ennen rauhoitusta niin sekin varmasti auttaa toipumisessa.

Kiran rokotukset ovat myös menneet jo vanhaksi. Jos eläinlääkäri päättää että rokotukset ovat parempi ottaa kuin jättää ottamatta (maksa-ongelmien ja haimatulehduksen vuoksi) niin ne otetaan.

Päätin, että jos hammaskivenpoisto menee hyvin ja Kira toipuu normaaliksi (sekä rokotukset otetaan), osallistun Kirstin kanssa rally-tokon kisoihin - oltiin valmiita tai ei. Ehkä jo tämän vuoden puolella. Kerkesin jo ostaa kertalisenssin ennen haimatulehdusepisodia ja hioin liikkeitä täydelliseksi ja epäröin osallistumista kisoihin. Kirahan osaisi vaikka mitä ja tekisi kaiken, minä en vain aina tajua. :D Sairastelun jälkeen täydellisyyden hipominen on nyt toissijaista. Haluan vain pitää Kiran kanssa hauskaa! Kira niin tykkää yhdessä tekemisestä ja kisoissa se ei juurikaan stressaa, joten jos tosiaan toipuminen menee hyvin, niin ehdottomasti Kiran kanssa mennään hakemaan yhteisiä muistoja, pidetään lähinnä kivaa aikaa, tuli tulos tai ei! Mätsäreissäkin totta kai käytäisiin.

Huh, Kirahan on jo 13,5v, miten aika meneekin niin nopeasti! 

Jonkin pienen myyrän seuraamista.

"En tykkää sateesta."


Hyvää syntymäpäivää Kira

Kira syntyi 14.2.2010. Pieni ja täydellinen ystävänpäivälapsi. Hyvää syntymäpäivää sinne missä oletkin. <3 Ikävä on loputon.