27.8.22

Kontrolli

Kiralla oli maksa-arvojen kontrolli ja arvot olivat ennallaan. ALAT ja AFOS pyörivät neljänsadan hujakoilla, kun niiden pitäisi olla noin alle kahdensadan. Eli eivät kamalasti koholla, mutta eivät olleet laskeneetkaan. Tietysti kun vanha koira niin elimistöllä menee kauemmin toipua. Eläinlääkäri suositteli Samylinia ja kontrollia 2-3kk päähän. En itse usko Samylinin voimaan, sillä jos se toimisi, kai sitä ihmisillekin suositeltaisi? Noh kuitenkin, ajattelin tuotetta kokeilla, sillä jos Kiran maha ei mene sekaisin niin eihän siitä haittaakaan ole (muuta kuin rahanmenoa). Ajattelin ostaa pari pakettia ja syötän ne ennen kontrollia, ja jos arvot ovat laskeneet niin hyvä ja jos ei niin eipä sitten. Tuleepahan itselleni olo että jotain on tehty, eli Samylin hoitaa ainakin omaa päätä. :D Voisin lisäksi antaa Kiralle maksaa useammin jotta saisi A-vitamiinia, jos sekään yhtään auttaisi. Virkeä tuo mummo on kuin mikä, joten voinnissa ei ole valittamista.



20.8.22

Kesäkuulumisia

Kesällä ollaan tehty vaikka mitä ja taas toisaalta ei välillä olla tehty yhtään mitään. :D Kiraa ovat viihdyttäneet mökillä oravat, joita on intensiivisesti tuijotettu. Hellesäällä ei olla tehty mitään, sillä kukaan ei jaksa mitään. Tulisipa jo syksy niin voisi mennä sienestämään muutakin kuin kanttarelleja! 

Ensi viikolla Kiralla on verinäytekontrolli, muuten on kyllä mennyt tosi hyvin. Vatsa on ollut kunnossa ja ukkosista ollaan selvitty ilman rauhoittavaa. Kira ei pienempiin jyrinöihin reagoi ollenkaan - ehkä se ei kuule niitä...? Loppuun läjä kuvia:










Ja viimeiseksi kakkakuva. Kira on välillä kakannut korkealle, minusta se on ainakin todella koomista. :D



Pikku koululainen

Tällä viikolla aloitimme Karun kanssa pentukoulun. Kurssi on kerran viikossa viisi kertaa ja meidän lisäksi siellä on kolme muuta pentua omi...