30.1.2011

Miitti

Miitti päivä. Kiran ensimmäinen. Hieman jänskätti että miten toi hurtta suhtaantuu muihin koiriin, yleensä on nähnyt kerralla vain yhden tai kaksi koiraa. Nooh, menossa kun oltiin, haettiin matkanvarrelta Rocky ja sen omistaja. Sitten kuonot kohti Äänekosken Palomäen kenttää!
Kun saavuttiin perille, Lotta ja sen omistaja olivat jo paikalla. Alkuhössötyksen jälkeen päästettiin koirat vapaaksi. Aluksi Kiraa vähän hirvitti ja se oli enempi kiinnostunut minusta ja minun herkkutaskusta kuin niistä muista. :) Kira muutaman kierroksen juoksi Rockyn ja Lotan perässä.
Rocky rupesi sitten murahtelemaan ja omistaja otti sen kiinni, Lotta ja Kira pääsivät juoksemaan. Lotta jyräili Kiraa vähän väliä, sitten Kirsti lähti juoksemaan Lottaa takaa.
Huomattiin sitten että neljäskin tulee sieltä! Maisa koirahan se siellä! Kira ja Lotta juoksevat vastaan eivätkä kovinkaan kuuntele. Pillin vihellyksestä Lotta palaa takaisin mutta Kira viipotteli lumikasan taakse Maisa edellään. Tulivat ne sieltä lopulta, onneksi.
Maisa oli hieman arka eikä uskaltanut temmeltää muiden kanssa. Siinä kaikki ottivat koiransa kiinni ja tekivät muutamia temppuja, hyvää harjoitusta kun muut samalla häiriönä. :) Sitten kokeiltiin saada Maisaa Kiran luokse, Maisan omistaja heitteli herkkuja maahan koko ajan lähemmäs Kiraa. Kiraa palkitsin siinä samalla. Lopulta Maisa ja Kira olivat muutaman kymmenen sentin päässä toisistaan! Kyllä se siitä.
Lotan omistaja pyysi katsomaan Lotan hampaat, minä ne vilkaisin, sitten hän puolestaan katsoi Kiran hampaat.
Sitten tuli minun ja Rockyn omistajan aika lähteä, lähdimme kävelemään kohti matkahuoltoa. Kylmä oli kerenny jo tulla, mutta pian päästiin linja-autoon. Kira tärisi häntä alhaalla, mutta muutaman minuutin jälkeen se rupesi jo nukkumaan. :) Äiti tuli hakemaan Suolahden keskustasta ja käytiin äkkiä äitin kaverilla kylässä. Siellä harjoiteltiin hampaiden katsomista vierailla (mies!), antoi nätisti katsoa. :) Ehkä tässä on jotain toivoa...
Kuvia vielä tähän loppuun...




29.1.2011

Kuulumisia

Ostin Kiralle narupallon hintaan 2,50e. Ajattelin pitää sen lelun mielenkiinnon antamalla sen Kiralle vain lenkillä, kun se tekee jonkun asian. Esim. Sivu, seuraa --> heitän pallon. Kyllä Kiran ilme muuttuu kummasti kun otan lelun esille. ;) Suunnitelmani siis toimii - ainakin näin alustavasti.








Muutama kuva tuli koirasta napsittua, vähän tunnelmanpoikasta, kolmas kuva on otettu lisäsalaman (pentax Af-360 fgz) kanssa.








Iloinen hyyppä

Sunnuntaina 30.1, eli siis huomenna, on Äänekoski porukan kanssa miitti. Sinne on minun ja Kiran lisäksi luvannut tulla kolme muuta koiraa ja omistajaa, ei mikään huima määrä, mutta Kiralle ainakin passeli. Jos tämä miitti menee onnistuneesti, luvassa on varmasti toisetkin. Kameran otan sinne mukaan, joten huomenna luultavasti uusi päivitys tänne blogiin. :)

23.1.2011

Asiaa

Juups, eli oon tuon koiran kanssa harjoitellut ravaamista (peitsaa yleensä), ja kyllä se siitä alkaa sujua. Kevyellä juoksulla koira ravaa hyvään tahtiin, mutta etujalkoja nostelee hassusti ainakin jos mennään hiljaista ravia. Ravaamisen aikana Kira katsoo vielä mun pärstää, joten pitää opettaa sekin että kattoo etiäpäin. Naksuttimella se varmaan onnistuu.
Ensimmäiset näytelmät ovat joko Lappeenrannassa huhtikuussa tai Äänekoskella toukokuussa. L-rannassa kansainvälinen ja Äkillä ryhmänäyttely. Molemmissa on tällä hetkellä tuomarina nainen. Se on hyvä se, Kira kun meinaa pelätä kaameasti miehiä.
Tänä aamuna kun oltiin Kiran kanssa käyty lenkillä, jäätiin takapihalle leikkimään. :) Oi että se tykkää lumesta! Varsinkin kun sitä heittelee. Muutama kuva näin lopuksi meidän tämän aamuisesta.

Kuvaa klikkaamalla saa sen suuremmaksi.


ROAR

15.1.2011

Hei!

Eksyitpä blogisivuilemme. Yritän alkaa kirjoittelemaan tänne säännöllisesti, ihan koiran arkielämää että sitten myös tätä meidän treeniä. Harrastelemme siis agilityä (helmi-maaliskuussa-->), kotona tokoa, talvella hiihtoa ja kesällä juoksua.

Satunnaisten vatsakipujen syy selvisi

Olen tänne varmaan aikaisemmin kirjoitellut Kiran kipuilusta valjaita laittaessa ja kivun syyksi luultiin selän jumia. Kiran kivut kuitenkin...