11.12.21

Verinäytekontrollia ja vitamiinipullia

Toinen verikoekontrolli oli viikko sitten perjantaina. Katsottiin maksa-arvot ja vielä kerran trombot. Trombot ja muut pienestä verenkuvasta olivat ok, maksa-arvot sen sijaan näyttävät jojoilevan. Tammikuussa katsotaan vielä uudestaan nuo maksa-arvot, ne voivat kuulemma pidempäänkin jojoilla. Mutta tällä hetkellä voinnin mukaan mennään ja koska Kira on nyt käytökseltään normaali, niin mitään toimenpiteitä ei maksa-arvojen takia tehdä. Jos vointi muuttuu niin sitten, mutta muuten tosiaan katsotaan tammikuussa tilanne uudestaan.

Facebookissa koirien mukoseeleryhmästä luin, että lähes kaikki siellä kommentoineet ovat siirtäneet koiransa vähärasvaiselle ruokavaliolle viimeistään sappirakon poistoleikkauksen jälkeen. Mä en oikein täysin ymmärtänyt miksi, mutta käsittääkseni syynä oli esim. närästys ja ripuli. Kiran kanssahan ei ole ollut tuota närästysongelmaa ja ripuli johtuu täysin siitä jos on syönyt jotain mahalle epäsopivaa, joten samoilla eväillä mennään kuten aikaisemminkin. Tietty muutoksia tehdään jos tarvitsee, mutta toivottavasti ei, sillä Kira tarvitsee rasvaa ruokaansa. Etenkin iho alkaa hilseilemään jos rasvaa ei saa tarpeeksi.

Nyt taas terästäydyin Kiran lisäravinteiden kanssa. Nivelrikon vuoksi ostin Flexadinea kokeiluun, maistuvuus on ainakin hyvä! Kallistahan se on ja halvemmalla saisi ihmispuolelta samaa tavaraa, mutta toistaiseksi helpompi tapa antaa nyt näin. Ja Kiralle taas uusi lisäherkku päivään. :) Glukosamiinia mulla oli kaapissa valmiina, joten mietin että miten tuo olisi helpoin antaa kun Kira on myös vanhemmillani. Niimpä keksin tehdä taas vitamiinipullia, mitä olen joskus aikaisemminkin tehnyt. Nyt otin Katiskan nettisivuilta ohjeen ja muokkasin sitä meille sopivaksi. Siihen tuli siis maksaa (a-vitamiinin lähde), jauhelihaa (saa muotoiltua pulliksi), sinkkiä, glukosamiinia, e-vitamiinia, d-vitamiinia, kalsiumia ja merilevää. Sekoitin ainekset ja paistoin uunissa. Tarkoitus on siis että Kira saa pullan päivässä. Tällä hetkellä Kira syö noin 50/50 nappulaa ja lihaa, ehkä enemmän kuitenkin lihaa kuin raksuja, joten lisät tulee tarpeeseen. Lisäksi laitoin pulliin inupekt fortea, kun se on auttanut pitämään Kiran ulosteet kiinteänä, joten sitäkään ei erikseen tarvitsisi ruokaan lisätä.

Tuo pullien maistuvuus oli Kiran mielestä vähän niin ja näin... :D Kira selvästi tiesi että pullassa on nyt jotain piilotettu mitä ei haluaisi syödä, mutta maksa maistuu niin hyvältä! Joten ekan pullan Kira murusti pieniksi paloiksi (varmaan yritti etsiä mahdolliset pillerit ja erotella ne), mutta söi sitten jokaisen murusen. Ei ole ihan lempiherkkua, mutta niin pieniä pullia tein että sellainen on helppo sekoittaa muuhunkin ruokaan. 

Tein Kiralle pedin vanhoista tyynyistä ja yllättäen Kira on pedin kelpuuttanut!

Hampaiden harjausta ja pientä ontumista

Kiralla oli viimeksi hammaskivenpoisto kesäkuussa. Siitä palautuminen oli vaikeaa kun Kiralle tuli paha närästys. Uutta hammaskivenpoistoa s...