Oispa aina talvi. T: Karu

Lähdettiin heti aamusta makkaroita paistelemaan nuotiopaikalle ja tämä olikin ensimmäinen makkaranpaistoretki Karun kanssa. Paikalla oli myös kota, mutta päätettiin tehdä tuli kuitenkin ulos, sillä Karu viihtyisi kuitenkin mielummin ulkona. Lunta on tullut todella paljon ja Karu ei haluaisi kävelyiltä tulla sisälle ollenkaan, joten siinäkin mielessä oli kiva olla ulkona jotta Karu saisi nauttia lumesta täysin rinnoin. Ja kylläpäs se nauttikin!

Karu sai monen monta hepulia eikä malttanut rauhoittua paikalleen ollenkaan, paitsi silloin kun sai kuivatun ruokatorviherkun. Muuten koko ajan piti jossain haistella tai jotain jyrsiä. Karu olisi pysynyt hyvin irtikin, mutta tie nuotiolle oli mäen takana joten emme huomaisi kovin ajoissa jos joku muukin olisi ollut tulossa, joten Karulla oli 10m hihna, mutta hihna ei ollut missään kiinni.

Ketään ei tullut paikalle ja saimme rauhassa tehdä tulet ja syödä makkarat pienessä lumisateessa. Nyt tuosta Karun paksusta turkista on hyötyä, tuskin tarvitsee koko talvena huolehtia että Karulle tulisi kylmä. Pentukarva on kovasti vaihtumassa, karvanlähtö on tällä hetkellä runsasta kaikissa raajoissa ja vähän kaulassa, mutta rungosta ei vielä lähde. Karva on edelleen pumpulimaisen pehmeä, joten mielenkiintoista nähdä tuleeko karvasta karkeampi.

Karun kanssa koirien ohituksetkin ovat nyt jostain syystä menneet paremmin. Emme siis ole treenaamalla treenanneet asiaa, vaan jos koira on tullut vastaan niin vaihdamme suuntaa tai menemme eri polulle. Olen ajatellut väistää noita tilanteita missä koira tulee suoraan kohti ja ohitus on metrin päästä, koska ne eivät yksinkertaisesti onnistu, joten ollaan aloiteltu harjoittelu kauempana olevista koirista. Aina lenkillä kun jossain on ollut koira, palkkaan Karua sen rauhallisesta katsomisesta. Olin siinä uskossa, että Karu pystyy keskittymään minuun kun toinen koira on vähintään noin 20-30 metrin päässä. Kunnes kävelyllä tuli vastaan koira viereistä polkua kävellen, väliä noin 10 metriä. Karu katsoi mutta suostui etsimään herkkuja. Luulin ettei Karu nähnyt valkoista koiraa lumihangesta, koska oli kuitenkin aika lähellä eikä reagoinut. Noh, lenkki jatkui ja taas tuli koira vastaan, kerkesimme väistää sivuun ja meidän välissä oli vain noin viisi metriä ja mitä vielä! Karu keskittyi herkkuihin! Nuo molemmat ohitukset olivat siitä hyviä että ne koirat eivät välittäneet Karusta, jos olisivat haukkuneet niin tilanne olisi ollut varmasti eri. Mutta hyvä Karu! Olemme huomaamatta edistyneet! :)

Muutenkin meidän lenkit ovat olleet mukavampia kun olen ottanut systemaattisesti tavaksi että kiihtyneenä emme etene mihinkään. Ennen vähän lepsuin asiasta, mutta nyt en enää. Olemme paikallaan niin kauan kuin tarvitsee. Hyvä mittari Karun rauhoittumiselle on se, että se malttaa hetken istua paikallaan ja ottaa katsekontaktin. Jos ei malta istua niin sitten on liian kiihtynyt. Olen alkanut jättämään vedonestovaljaatkin hiljalleen meidän lenkeiltä pois. Ne tuo kyllä turvaa jos kävellään vilkkaamalla paikalla, mutta peruskävelyllä en koe niitä enää tarvitsevani.

Nosework on aika kivaa!

Noseworkin ensimmäinen tunti oli luento ilman koiria, joka oli kyllä itselleni hyvin tarpeellinen. En siis tiennyt noseworkista juuri muuta kuin että siinä koira etsii hajuja, joten vähän selvensi lisää lajista tuo luento. Kouluttaja myös kyseli koirista, jotta tietää sitten etukäteen minkälaisia kavereita on tulossa. Paperilla tämä nosework kuulostaa juuri meille sopivalta harrastukselta kaikin puolin, nyt sai vaan sitten jännittää että mitä mieltä Karu on. Olisi kiva päästä joskus kisaamaankin, jos yhtään siltä näyttää. Kisoissa kun koira pitää/saa olla hihnassa eikä muita koiria ole näköetäisyydellä, niin Karukin pystyisi ehkä jopa keskittymään etsintään.

Meidän sohvaperuna.

Toinen nosetunti olikin sitten koirien kanssa, ja ihan alkuun Karu pääsi etsimään omaa herkkuruokaa huoneesta. Olin keittänyt lihaa ja paistanut oivariinissa maksaa ja makkaraa. :D Tarkoitus oli että ruoka olisi haisevaa ja hyvää. Ja Karun mielestä taisi olla vähän liiankin hyvää... Ohjaaja antoi ensin Karun haistella ruokaa ennenkuin piilotti sen ja voi hyvänen aika kun oli Karussa pitelemistä! Ei enää muut koirat kiinnostaneet siinä vaiheessa. Karu tajusi siis jo ensimmisestä kerrasta mitä sen piti tehdä. Uusi tila ja uusi ihminen, mutta Karu keskittyi vaan siihen että löysi ruoan, hienoa!! Tehtiin ruoan etsintä kolme kertaa, sitten tauko ja uudestaan kolme kertaa. Lopuksi esiteltiin ensimmäinen haju ja palkattiin aina kun koira sitä haisteli.

Ei siis paremmin olisi voinut mennäkkään - etsinnän osalta! Hallin ympäristössä oli paljon muita koiria treenailemassa muita lajeja, joten odotusajat olivat Karun kanssa aika levotonta. Toivon että ajan myötä Karu tajuaa homman nimen eikä enää välittäisi niin paljon muista koirista, mutta ei kai siihen muu auta kuin aika ja oma rauhallinen käytös. Sekä palkitseminen oikeissa tilanteissa. Onhan Karukin kuitenkin vielä pentu.

Toinen Karun nosekerta meni taas hyvin. Karu oli niin innoissaan että vinkui lähes koko odotusajan?? Kun Karu on piippailut, se on ollut vain kerran tai pari, mutta nyt se oli jatkuvaa. Kummallista, mutta siis ilmeisesti Karun mielestä tää on vaan niin kiva juttu ettei millään malttaisi odottaa. :) Ja sitähän mä halusinkin, että päästäisiin harrastamaan jotain mistä Karu tykkää. Etsintähuone oli yläkerrassa ja Karu rymisteli aivan kauhealla kiireellä rappuset ylös. Seuraavilla kerroilla ja myös kotonakin aletaan harjoittelemaan enemmän vieressä kulkemista, että rynniminen saataisiin vähemmäksi. Saatiin siihenkin kouluttajalta vinkkejä. Mukavaa että nosekouluttaja neuvoo myös muissakin asioissa kuin pelkässä etsimisessä!

Karu löysi taas piilotetut ruoat hyvin. Karulla on kuulemma hyvä etsinätekniikka ja sen itsekin huomasin. Karu myös "avaa nenänsä" jo heti astuessaan ovesta sisään, eli jos se herkku olikin heti oven vieressä, Karu ei juokse suoraan huoneen toiseen päähän vaikka on todella innoissaan, vaan heti haistaa herkun ja jarruttaa ja löytää sen. Eli malttia on vaikka ei aina siltä näytä!

Opetettiin taas myös hajun tunnistusta (eli haistaa hajupurkkia ja saa siitä palkan), sitä Karu jaksaa muutamia toistoja ja sitten se käy tylsäksi. Saa nähdä kuinka Karu innostuu etsimään noita tiettyjä hajuja. Jatketaan heti tämän alkeiskurssin jälkeen jatkokurssille ja sen jälkeen olisi mahdollista saada valmennuspaikka, eli meille olisi jatkuva treenivuoro kerran viikossa. Siitä olikin puhe, että ehkä meille joka toinen viikko voisi olla parempi tämän kerran viikossa harrastamisen jälkeen.

Jos onnistumiset ja ilo jatkuu samalla tahdilla niin eiköhän tämä ole se meidän yhteinen harrastus jatkossakin!

Nenäkin vääntyy vinoon kun on niin kyylä.