26.12.2011

Jouluja!



 Oli kyllä aivan mahtava joulu! <3 Etenkin serkkujen kanssa ku vietettiin aikaa. :D Kira oli hämmentynyt väen paljoudesta.

Lahjaksi Kirsti sai peuran korvan, monesti meinasi varastaa jo paketin kuusen alta! Oli tooodella tyytyväinen, niin tyytyväinen että sen toinen paketti unohtui avata. Sieltä paljastui myöhemmin vinkuva sorsa! Silläkin on jo paljon leikitty. :) Marsut sai mökin ja kuivattuja porkkanalastuja, sekä oman joulukuusen!

Kiran leikkauksesta on kulunut jo viikko, karvat alkaa kasvamaan takaisin. :) Torstaina tai perjantaina mennään tikkien poistoon, kerron sitten että miten meni.

22.12.2011

Haaste!

Sain haasteen Emilialta! Kiitos siis siitä. :)

Eli minun pitää..
1. kiittää haasteen antajaa
2. antaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
3. ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta
4. kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Haasteen annan Jentsulle, Reetalle, Essille, Suville, Jennille, Tampalle, Jeminalle ja Inkalle! :)


1. Oon ujo jos tapaan uuden ihmisen, jos ei olla tunnettu kauaa niin en millään keksi sanottavaa enkä oikein sano mitään. Tuttujen ihmisten kesken juttu lentää sillä tavalla että oikein hävettää. Eikä mulla ole mitään välttämätöntä pakkoa tutustua ihmisiin, jos ei tarvii niin ei.
2. Mulla on kaks veljeä jotka ovat maailman parhaimmat! <3
3. Haluan muuttaa maalle joskus ja hankkia lampaita + kanoja, ehkä jopa ihan lampuriksi voisi ryhtyä.
4. En tykkää lapsista.
5. Inhoan apinoita.
6. Mulla on periaatteena että en hanki tiettyä koirarotua ellen pysty tarjoamaan sille sitä toimintaa mihin se on jalostettu, siksipä hankin paimenen vasta kun mullon lampaita. :) Katotaan pystynkö pitämään kiinni tästä tavoitteesta. Noh, seuraava rotu on jo tiedossa, sama käyttötarkoitus kuin Kirstillä. ;)
7. Oon laiska.
8. Mun jokainen oma ensimmäinen lemmikkilaji on väriltään musta. Selvennetääs, eli mun eka "lemmikki" oli Jenni kana. Ensimmäinen musta kana mitä oon ikinä nähny. Sitten tuli marsu, Mustis, sekin musta. Ja nyt Kira. :)








 Että niin, nyt oon minä kirjoitellu itestäni ne 8 asiaa, seuraavaksi saa kirjoittaa ne keille haasteen oon heittäny. ;)

20.12.2011

Toipilaana


Eläinlääkäriin menin kahdestaan Kiran kanssa. Meidän ohjattiin erilliseen huoneeseen. Ell tuli ja pisti piikin Kirstin kankkuun, oon niin ylpeä mun mussukasta, se vain vähän inisi! Viimeksi huusi oikein kunnolla kun piikkiä laittettiin. Valot sammutettiin ja oltiin hämärässä. Kira tärisi. 10-15min kuluttua se oli jo aivan tokkurassa, hoitaja tuli kyselemään joko koira nukkuu. Sitten tuli taas ell ja laitettiin Kira pöydälle ja varmuudenvuoksi kankainen kuonokoppa kuonoon.
Sitten pitikin jo lähteä. Kira oli leikattavana 2h ja hyvin meni, vaikka patti olikin hankalasti levinnyt.



 


"Kiran vasemmalla kaulalla oleva uudismuodostuma poistettiin. Muodostuma jatkui taaksepäin ja mukana oli pieniä imusolmukemaisia muodostumia.
Muodostuma lähetetään patologin tutkittavaksi ja laitamme postitse vastauksen kommentin kanssa.
Kotona kipulääkitys ja haavan suojaus pitämällä takajaloissa sukkia esim. maalarinteipillä tai ihoteipillä kiinnitettynä.
Ompeleiden poisto 10-12vrk:n kuluttua. Leikkausalueen nestekertymä ja turpoaminen on odotettavissa. Ota yhteyttä, jos haava erittää, kuumoittaa, punoittaa tms.
Pikaista toipumista ja hyvää joulua!"


Näin oli eläinlääkäri kirjoitellut. He myöskin katsoivat samalla nieluun jos syy rohinaan löytyisi sieltä. Ei löytynyt. Rohinan luultavasti aiheuttaa nenäpunkit tai tuo muodostumapattihärveli. Mutta nyt Kira on jo oma itsensä! :) Ilman karvaista kaulusta toki. :D



Nii ja hyvät Joulut kaikille! :) <3

14.12.2011

Jos Kira saisi päättää...

Angst.


 ...se olisi maanantaina kello 15 ulkona riehumassa lumihangessa. Ehei, Kira joutuupi eläinlääkärin leikkauspöydälle. Kyllä, patin poistoon menemme siis maanantaina. Ei ole nyt Kiran mielestä yhtään kiva tämä...

11.12.2011

Talvileikkejä















Huhhuh, muutama kuva tuli lisättyä.. :D Serkku oli meillä viikonlopun ja pihalla heiteltiin Kiralle lunta.
Pitäisi vielä saada talvisemmaksi tätä blogia...

Tehtiin myös piparreita! Kiralle tottakai oma. ;) Luun muotoinen tietysti. :D



Ja huomenna soitto eläinlääkäriin. Iiks, äiti on sinne yleensä soitellut mutta nyt minun pitäis... Kyse on siis patista, ei ole lähtenyt pienentymään.. Leikkausaika varattaisiin. Oivoi, katsotaan miten käy.

10.12.2011

Lisää lunta!

Ja sitähän nyt tulee! o.O Hirveesti on satanut nyt aamusta, taukoamatta. Ja Kira tykkää... ;)





6.12.2011

Näkyykö teillä?

Koira nimittäin. Meillä näkyy. ;)


Kunhan muistuttelen että kun päivät lyhenee ja pimeä valtaa Suomen, että muistakaahan pukea heijastimet niin itsellenne kuin koirallenne, mikälisikäli menette ulos ihmisten ilmoille. :-)

2.12.2011

MöhMöh

Eipä ole lähteny patti pienenemään, antibioottikuuri on suunnilleen puolessavälissä. Isä sanoi että ennemmin patti olisi kovempi kuin ennemmin, niinhän se taitaa olla... :/ Perhana, kunhan ei nyt pahemmaks menis...
Nyt meille tulee pariksi yöksi pienen pieniä lapsia kylään. Alkaisipa lunta satamaan niin Kiralla ja muksuilla vois olla aika huisia. :)

Satunnaisten vatsakipujen syy selvisi

Olen tänne varmaan aikaisemmin kirjoitellut Kiran kipuilusta valjaita laittaessa ja kivun syyksi luultiin selän jumia. Kiran kivut kuitenkin...