4.1.2018

Vuoden toiveet ja tavoitteet

Vuosi sitten olin kirjoittanut näin:
"Viime vuonna oli liikaa eläinlääkärikäyntejä ja huolta eläinten terveydestä. Ensi vuodelta toivon hartaasti paljon parempaa terveyttä meidän koko laumalle. 
Tavoitteena olisi saada Kiralle RTK1 ja päästä treenaamaan AVOinta luokkaa varten. Myös koiratanssi kiinnostaisi tai dobon jatkokurssi. Katsotaan mihin päädytään, tärkeintä on että löydetään yhteistä kivaa tekemistä! :)"

Olimpas kirjoittanut realistisia tavoitteita viime vuodelle, hyvä niin. Eläimet ovat pysyneet paljon terveempinä ja saatiin RTK1 sekä RTK2. Koiratanssia tai doboilua ei päästy tekemään, mutta rally-tokoa treenattiin ahkerasti.

Vuoden 2018 toiveet/tavoitteet

  • Käydään rally-tokon voittaja-/mestariluokissa nollakoirakkona
  • Harjoitellaan rally-liikkeitä enemmän itsenäisesti
  • Pelot vähemmäksi
    Käydään enemmän keskustassa ja sen tuntumassa vain oleskelemassa ja totuttelemassa ääniin. Tarvittaessa Sileo-lääkettä helpottamaan oloa.
    Pyritään saamaan juna- ja bussipelko parempaan hallintaan Sileon avulla.
  • Kesällä turkin trimmaus
  • Verinäytekontrolli vuoden lopussa ja hematurian tarkkailua
    Ja tietty hartaasti taas toivon että pysytään kaikki terveenä!

Eiköhän nämä kaikki tule ainakin jollain tavalla toteutetuksi, pelkojen kanssa täytyy ihan oikeasti tehdä töitä ja muistaa käydä lenkillä muuallakin kuin puskissa. Rally-tokoa jatketaan toistaiseksi ilman ohjausta, mutta olisi mukavaa päästä esim. valmennuspäiville tai vastaaville kursseille. :) Sama tavoite kuitenkin kuin viime vuonna: tärkeintä on että löydetään yhteistä kivaa tekemistä!


3.1.2018

Miten meni Kiran uusivuosi?

Täällä kirjoittelin pariin otteeseen, kuinka yritetään pärjätä uusivuosi Kiran kanssa vain teaniini-valmisteella. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat.
Torstaina Kira kävi verikokeissa ja kaikki veriarvot olivat kunnossa (tarkistettiin trombojen lisäksi sokerit, proteiinit, maksa- ja munuaisarvot). Olin etukäteen ilmoittanut että tarvitsemme rauhoittavia tuleville junamatkoille, joten eläinlääkäri oli katsonut meille lääkkeen jonka ei ole todettu vaikuttavan hyytymistekijöihin. Saatiin siis Sileo-lääkevalmistetta reseptille.
Uudenvuodenaattona Kira näki taivaalla varjoliitimen, alkoi haukkumaan ja juoksi sängyn alle piiloon. Todella kummallista käytöstä, voisiko Kira ennakoida rakettien pauketta? Päätimme ottaa Sileon käyttöön, vaikka ajattelinkin säästäväni sitä junamatkojen varalle. Lääkettä saa kuitenkin aina lisää ja on kova paikka pelätä koko illan ajan, vaikka pelko ei olisikaan pelkkää tärisemistä ja panikoimista.


Itse vietin uudenvuoden toisaalla, mutta ennenkuin lähdin kotoa, annoin ensimmäisen annoksen pakkauksen ohjeen mukaan Kiralle ja näytin vanhemmille että miten se laitetaan (vaikka oli minullekkin uusi lääke). Halusin nähdä ettei Kira vaan saa allergista reaktiota tai ala käyttäytymään odottamattomalla tavalla.
Lääke oli helppo annostella ja laitoin aineen tasaisesti molemmin puolin yläleuan ikeniä. Lääke ei tainnut maistua juuri millekkään kun ei Kira ollut siitä moksiskaan.


Hetkisen kuluttua Kira alkoi nieleskellä, taisi tulla huono olo. Tämän jälkeen pää alkoi nuokkumaan ja kävely oli vaikeaa kun jalat eivät meinanneet kantaa. Kiran silmätkään eivät pysyneet enää auki joten käärin koiran fleecepeittoon. Ikenet olivat kalpeat kuin lumihanki, mutta se luki myös haittavaikutuksissa (seuraavana päivänä ikenet ok).

Kira huumeissa

"Pahin" vaikutus oli kestänyt pari tuntia, jonka jälkeen Kira oli mennyt joko saunan lauteiden tai sängyn alle. Oli kuitenkin heti tullut takaisin kun jääkaapin ovi aukesi. Kira oli haukkunut raketeille pari kertaa ja välillä ei välittänyt niistä ollenkaan. Ensimmäinen lääkeannos oli jäänyt myös viimeiseksi ja sillä oli pärjätty hyvin loppuilta. Kira oli kuullemma nukkunut sängyn päälläkin, eli oli ollut selvästi rennompi kuin aikaisempina vuosina. :) 

Oli oikeastaan hyvä, että annettiin lääkettä Kiralle jo nyt. Nyt tiedän että tuo ohjeen mukainen annostus on aivan liian suuri Kiralle, en sitä noin sekaisin halua junaan tai minnekkään muuallekkaan. Puolet pienempi annostus riittää varmasti hyvin.


Satunnaisten vatsakipujen syy selvisi

Olen tänne varmaan aikaisemmin kirjoitellut Kiran kipuilusta valjaita laittaessa ja kivun syyksi luultiin selän jumia. Kiran kivut kuitenkin...