Kiralla oli viimeksi hammaskivenpoisto kesäkuussa. Siitä palautuminen oli vaikeaa kun Kiralle tuli paha närästys. Uutta hammaskivenpoistoa suositeltiin jo 10kk päähän, mikä tuntui kamalan lyhyeltä ajalta. Päätin sen jälkeen että aloitetaan hampaiden harjaus - piste! Jos sillä pystyy pitkittämään hammaskivenpoistoa ja estämään hampaiden poistoa niin se on pakko tehdä. Ja siitä on nyt pidetty kiinni. Tavoite on siis pestä hampaat joka ilta ja siinä on onnistuttu ihan hyvin. Aina ei toki voi muistaa, mutta harjaus tapahtuu kuitenkin useamman kerran viikossa. Ja voin sanoa että kyllä siitä on ollut suuri apu. Muistelen että vuosi sitten hampaisiin kertyi tosi nopeasti uusi hammaskivi ja olin siitä ihmeissäni ja huolestunut... Nyt hammaskivenpoistosta on kulunut 4kk ja vain yhteen takahampaaseen on vähän päässyt plakkia/hammaskiveä kertymään. Se onkin vaikein harjattava hammas. Muut hampaat ovat hienon valkoisia! Ja muutenkin mielestäni Kiralla on ikäisekseen erittäin hyvät hampaat. Helposti vanhojen koirien hammashuoltoa vähätellään, laiminlyödään tai unohdetaan, mikä on todella surullista.
Mielessä on ollut nyt pari kertaa myös emmi-pet -hampaiden puhdistus. Olen skeptinen enkä ole aikaisemmin uhrannut ajatustakaan tuolle, mutta nyt pohdin että kannattaisiko sitä kokeilla... Tiedän siis vallan hyvin ettei se poista ientaskuista hammaskiveä eikä korvaa eläinlääkärikäyntiä, mutta jos sillä tuota takahammasta vähän putsaisi ennen kuin siihen muodostuu ientulehdusta, niin olisikohan siitä hyötyä. En tiedä, se jääköön vielä ajatuksiin muhimaan.
Eilen Kira ontui etujalkaansa. Sillä oli ollut aika menevä päivä, joten luulen sen johtuvan jostain lihasongelmasta. Se on ontunut aikaisemminkin etujalkaansa, mutta se on mennyt ohitse hieronnalla ja levolla (sama edessä nytkin). Kiralla onkin ollut nyt aika menevä syksy muutenkin, kun on päässyt usein metsään juoksemaan kun on kerätty marjoja tai sieniä. Lisäksi isä kertoi että Kira saattaa joskus aamuisin tehdä itsenäisiä 30min matkoja metsään... Eli siis kun pääsee ovesta ulos niin juoksee metsään ja tulee takaisin kun tulee. Pitää yrittää kitkeä tämä tapa jotenkin, eli siis että ehkä Kira aamuisin ulos vain hihnassa..? Vanhalle koiralle ei tee hyvää lähteä kylmillä lihaksilla täysillä juoksemaan metsään ylämäkeen. Vanhoja tapoja on vain vaikea muuttaa, Kira nimittäin tykkäisi aamupostin hakea vapaana eikä hihnassa.
Tilasin Kiralle jokin aika sitten Samylinia, josko se olisi alentanut maksa-arvoja (vaikkakaan en ole niistä enää kovin huolissani koska vointi on hyvä). Ajattelin että tabletti on helpompi antaa kuin jauhe, kun Kira pian jättää koko ruoan syömättä jos epäilee mitä siinä on. Itse saan annettua tabletin suht kivuttomasti broilerin sydämen sisässä, mutta vanhemmilleni se on hieman haastavampaa. Joten teimme niin, että minä annoin tabletin silloin kun Kira oli meillä. Kävi kuitenkin niin, että Kira meni Samylinista ripulille, joten kokeilu päättyi nopeasti.
Kiinnostava kolo... |
Kiran herkutkin meni nyt uusiksi. Aikaisemmin ollaan annettu Platinumin puolikosteita herkkuja, mutta niistä tuntuu menevän nykyään maha sekaisin. Paras olisi esim. keitetty sydän, mutta sitten taas tulee säilyvyyden kanssa ongelmia. Joten ostin kokeeksi kuivattua hevosta - tämä kokeilu oli menestys! Kira on herkkuihin hulluna eikä maha ole moksiskaan, joten toistaiseksi jatketaan sillä.
Lokakuussa on parit mätsärit vielä tiedossa (kunhan saadaan tuo ontuminen ensin hoidettua), jonka jälkeen niitä ei sitten loppuvuonna juuri olekaan.
Mökkireissun jälkeen Kira oli aivan poikki! |