19.4.17

Pääsiäismätsärit

Kiitos kuvasta Essi!
Käytiin sunnuntaina Saarijärvellä ja maanantaina Jämsässä mätsäreissä kokeilemassa onneamme. Saarijärvellä oli vain kaksi tuomaria ja yllättävän paljon pentuja, joten odotteluun meni paljon aikaa. Kehään kun vihdoin päästiin, Kira ravasi nätisti ja seisottaessa huomasin että selvästi on rallytreenien seiso- ja odotteluharjoituksista hyötyä myös mätsäreissä. Normaalisti kun seisotan Kiraa, se istuu tai kävelee vähän eteenpäin jos joutuu pitkän aikaa odottelemaan, nyt se seisoi kuin tappi. Saatiin punainen nauha ja oltiin kakkosia, tuomari oli edellisistä mätsäreistä tuttu ja sanoikin että Kira osaa jo kaiken, se on ihan täydellinen. :D Palkinnoksi saatiin Concept for life -ruokasäkki 1,5kg ja herkkutikkuja sekä ruusuke.
Jämsän mätsäreihin houkutteli ruhtinaalliset palkinnot mitä he mainostivat. Kira meni samalla meiningillä kuin Saarijärvellä, saatiin punainen nauha (tai oikeastaan punainen lakupatukka) mutta ei sijoituttu.

Yhdessä asiassa yllätyin, sillä Kira hilseili molemmissa mätsäreissä, se on hilseillyt viimeksi vuosia sitten. Tämä siis tarkoittaa sitä että Kira stressaa. Se onkin hyvin mielenkiintoista, sillä itse jännitän rally-tokon kisoja miljoona kertaa pahemmin eikä Kira silloin hilseile. Nyt hilseily alkoi kun laitoin näyttelyhihnan kaulaan. Jämsässä kokeilin tehdä paljon temppuja jolloin hilseet hävisivät hetkellisesti. Ehkä ensi kerralla laitan näyttelyhihnan kaulaan viime tipassa ja sitä ennen kävelen näyttelyalueella kaikessa rauhassa - ja teen niitä temppuja. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sosiaalistamista kaikilla mausteilla

Nyt on Karu saavuttanut 12 viikon iän, joka tarkoittaa sitä, että teoriassa paras sosiaalistumisvaihe on ohitse. Tämähän ei ole tietenkään k...