Viime viikolla oli ratatreenit. Tehtiin AVO-rata pariin otteeseen, jossa ongelmana oli lähinnä se istu-maahan-seiso-asiat. Oli hyvä harjoitus kisoja varten.
Tällä viikolla oli ratatreeniä, pujottelutreeniä, hyppyä ja kymppileikkiä (palkataan katkeamattomasta kontaktista).
Ratatreenissä oli mm. käännöksiä, istumista, seisomista ja houkutusta. Kira edisti taas houkutuksessa niin että meinasin kompuroida. Ohjaaja ehdotti että mitä jos kääntäisin myös vartaloani samalla, näyttäen että mihin suuntaan käännytään että ei Kira sitten pomppaisi eteeni. Tämä näytti toimivan, Kira hienosti kääntyi samansuuntaisesti kuin minäkin, ilman edistämistä! Normaalisti olen ihan suorana, kädellä näyttänyt jos käännytään vasemmalle.
Seisominen alkaa olla hanskassa! Istu -käskyn yritän sanoa korkealla äänellä, maahan -käskyn matalasti ja pitkittäen (mmmmaahan) ja seiso -käskyssä pitkitän ensimmäistä ässää; ssssseiso. Näin Kira näyttää erottavan käskyt parhaiten.
Vartalolla ohjaamista käännöksissä harjoiteltiin myös pujottelussa. Se meni loistavasti hitaassa ja normaalissa vauhdissa. Kokeiltiin sitä sitten juosten, jolloin se meni ihan pipariksi, mutta toisella kerralla onnistui jo paremmin.
Meillä on myös uusi ongelma. Kun hidastan vauhtia, Kira saattaa ehdottaa maahanmenoa vaikka käveltäisiinkin vain suoraan. Tämä luultavasti johtuu siitä että ilmeisesti hidastan ennen maahanmenokäskyä. Kira meni jopa maahan kun hidastin ennen istumiskylttiä. En kerkeä edes sanoa käskyä kun Kira on jo maassa. Nyt täytyy itseäni opettaa että en hidasta kylteille!
14.4.17
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rakas Kira
Elämä on jatkunut eteenpäin, vaikka ikävä onkin murskaavaa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Kiran tuhkia jouduimme odottele...
-
Olen tänne varmaan aikaisemmin kirjoitellut Kiran kipuilusta valjaita laittaessa ja kivun syyksi luultiin selän jumia. Kiran kivut kuitenkin...
-
Tätä tekstiä kirjoittaessa Kiran sterilisaatiosta on kulunut tasan vuosi. Monet ovat kahden vaiheilla, että vievätkö koiransa sterilisaat...
-
Tämä teksti on sitten pitkä. Kirjoitin sitä monena päivänä, jotta en unohtaisi univajeessa mitään oleellista. Tiistaina 9.11. oli sappirako...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti