9.4.17

Rally-toko AVO Jyväskylä 9.4.2017

Aamulla nukuttiin pitkään ja tehtiin aamutoimet rauhassa, en osannut kotona vielä kisoja edes jännittää, vaikka onkin meidän ensimmäiset viralliset AVO-kisat. Odotin kisoja hyvällä fiiliksellä! En ollut treenannut torstain jälkeen mitään sillä viime treenit menivät oikein mallikkaasti, annoin Kiran ajatusten muhia niissä onnistumisissa... :D Eilen Kira sai vaan olla ja juosta ja haukkua päättömästi porukoiden pihalla koko päivän. Tämä taisi olla hyvä ratkaisu, sillä kisoihin saapuessa olin yllättynyt kuinka hyvin Kira erotti istu-maahan-seiso käskyt. Ei tehty niitä kuitenkaan liikaa, ettei Kira alkaisi ehdottelemaan jotain tiettyä liikettä.

Ilmottautuessa sanottiin että oltaisiin ensimmäisiä. Ei hemmetti, sitten alkoi jännittää. En saisi liikaa tutustua rataan että kerkeisin ottaa pari liikettä vielä Kiran kanssa. Radan kävin pari kertaa kokonaisuudessaan läpi, sitten menin kylteille missä on tärkeää muistaa miten minun pitää kävellä (houkutus, spiraali) etten vaan menisi vääristä kohdista.
Pieni ahistus alkoi nousta pintaan, mutta muutaman onnistuneen tempun jälkeen tuli taas hyvä fiilis. Ei ne virheet haittaa, mennään vaan iloisella mielellä ja jos Kira sattuu istumaan väärässä kohdassa niin antaa istua, otetaan sitten uusiks.



Sitten olikin jo meidän vuoro. Maahanmenot ja eteen tulot menivät hienosti, tuli hyvä mieli ja kehuin Kiraa, huomasin myös hymyileväni paljon. Hyvä fiilis vaan kasvoi kun mentiin rataa eteenpäin. Kahdessa kohdassa Kira jäi möllöttämään pärstääni kun sanoin "istu", mutta toisella sanomisella meni nätisti istumaan (tässä kohtaa varmaan tarjosi seisomista?). Parissa kohtaa maahanmeno oli mielestäni vino. Houkutuksessa Kira innostui kehumisistani sen verran että edisti aika paljon ja hieman kompuroin. :D Tämä kuitenkin vaan nauratti kun oli kiva nähdä Kiralla niin hyvä meininki! Ei onneksi haistellut purkkia missä oli paistetun broilerin nahkaa (huh!). Lopussa seisominenkin meni aivan loistavasti! Olin tosi tyytyväinen, mutta en tiennyt paljonko virheitä kokonaisuudessaan tuli.


Tulokset kun tuli seinälle, oli hymy herkässä: 98/100p! Ihan mahtavaa!
Tuomarin jakaessa papereita ja sijoituksia, olimme ensimmäisiä! Toinen parivaljakko oli saanut myös samat pisteet, mutta voitimme ilmeisesti jopa kymmenellä sekunnilla. Tämä on meidän valttikortti, että ollaan nopeita. :D Palkinnoksi lakuja pussillinen ja Rahulan rehuun lahjakortti. Tuomarin ojentaessa paperin meille hän sanoi että olisi antanut myös tuomarin palkinnon, mutta kun saatiin jo ykkössija niin ehkä se riittää meille. :D

-1p tuli kyltiltä 4, käännös vasemmalle: "epätarkasti suoritettu tehtävä". En tiedä mitä tehtiin väärin, enkä tajunnut kysyä. Toinen tuli houkutuksesta Kiran edistäessä: "kontrollin puute". Kommentteihin laitettiin: "Taitavaa! Ihana! Hyvää työtä :) Loistava!"

Vaikka meni näin hyvin, oli silti fiilis että ei oltu niin valmiita kuin mitä oltiin alokasluokan kisoihin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti