Käytiin eilen taas rally-toko treeneissä. Viimeiseen kahteen viikkoon ei olla Kiran kanssa edes kotona harjoiteltu minkäänlaisia liikkeitä, ollaan pidetty sellainen "luova tauko". Se tais tehdä terää, sillä Kira oli aivan mahtava! :) Mulla oli taas ongelmia ymmärtää joidenkin kylttien merkitystä, mutta kyllä nekin ajallaan selvisi.
Tällä kertaa meillä oli rata, joka tehtiin ensin kolmessa osassa ja sen jälkeen kokonaan. Siellä oli mm. vasempaan ja oikeaan käännöksiä, eteen tuloa, istumista ja maahan menoa. Yhdessä kohdassa koiran oli tarkoitus mennä maahan ja pysyä siinä kunnes omistaja kiertää koiran ympäri. Onneksi tämäkin temppu ollaan kotona harjoiteltu jo vuonna kivi ja keppi, niin ei ollut siinäkään ongelmaa.
Lopuksi tosiaan oli tehtävä se rata kokonaan. Palkkasin Kiraa mahdollisimman paljon että se varmasti tiesi tehneensä oikein, enkä nyt joka kohdassa alkanut korjaamaan sen asentoa. Rata meni tosi hyvin, jokainen liike onnistui ainakin jotenkuten. :D Yhdessä vaiheessa vahingossa hihna kiristyi, mutta ohjaaja sanoi että jos mentäisiin rata noin niinkuin äsken mutta ilman herkuilla palkkaamista, niin se olisi kisoissa varma tulos! Huh, jännittävää! Kaippa meidän on nyt treenattava vähemmillä herkuilla ja mentävä sinne kisoihin parin viikon päästä... :D
Hyvä te! Onnea kisoihin ;)
VastaaPoistaKiitos! :D
VastaaPoista