2.9.2016

Friidun jatkuvat silmäongelmat (cherry eye)

Mikä on cherry eye?
Cherryeye / kirsikkasilmä / kyynelrauhanen
Silmäkulmassa on piilossa kyynelrauhanen, jonka esiinluiskahdusta kutsutaan cherry eye:ksi. Tämä on yleensä koirien vaiva. Rauhanen saattaa tupsahtaa ulos eri tilanteissa ja eri ikäisillä karvakavereilla. Silloin se ärtyy ja tulehtuu, alken muistuttaa kirsikkaa.
Hoitona kirsikkasilmää voidaan yrittää laittaa paikalleen eläinlääkärissä. Koiran silmään laitetaan puuduttavaa tippaa ja tylppien atuloiden avulla vilkkuluomi asetellaan takaisin paikailleen. Jos tämä voidaan tehdä mahdollisimman nopeasti esiinluiskahduksen tapahduttua, hyvällä tuurilla rauhanen pysyy paikallaan eikä se enää tule koskaan esiin. Joillakin koiraroduilla tämä on kuitenkin suht yleinen vaiva ja rauhanen joudutaan kiinnittämään paikalleen nukutuksessa. Tämäkään ei kuitenkaan aina auta, valitettavasti.

Friidun tapaus on kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen sillä se on marsu, enkä ole nähnyt cherry eye:ta muilla kuin koirilla.



18.4.2016
Huomasin Friidulla pienen möykyn silmäkulmassa, ei siristänyt eikä rähminyt. Samaan aikaan Tibillä oli silmätulehdus, joten molemmat pääsivät samaan aikaan lääkäriin. Lääkäri epäili samaa kuin minäkin, cherry eye eli kirsikkasilmä. Ell ehdotti että voisin laittaa Tibin antibioottisilmätippaa myös Friidun silmään, ei merkittävää vaikutusta. Annoin olla koska se ei Friidun elämää mitenkään haitannut.

8.6.2016
Friidun kyynelrauhanen ärtyi pahasti. Se rähmi ja punoitti ja Friidu halusi pitää silmäänsä kiinni. Saimme ajan eläinlääkärille ja pitkän kortisonisilmätippakuurin. Kyynelrauhanen rauhottui nopeasti, muttei mennyt kokonaan piiloon vaan pieni osa oli edelleen näkyvissä. Ell sanoi ettei siinä ole enää tulehdusreaktiota, ennemminkin muistutti prolapsia. Annetaan olla jos ei vaivaa.

1.7.2016
Lievä silmätulehdus, tällä kertaa vasempaan silmään. Ell antoi ohjeet ja jo seuraavana päivänä silmä näytti normaalilta. Jatkettiin kuuri loppuun.

1.9.2016
Kyynelrauhanen ärtyi taas. Ei niin pahasti kuin ensimmäisellä kerralla, mutta ikävältähän se silti näyttää... Onneksi Friidun "omalääkäri" on paras eikä meidän tarvinnut mennä saman vaivan takia vastaanotolle säikyttämään Friidua henkihieveriin, niin saadaan sitten taas kortisonitippakuurilla hoitaa tämä kuntoon. Yritetään nyt löytää se pienin annostus millä saadaan tuo rauhanen rauhoittumaan, ettei pikkuinen karvapallo saa kauheasti kortisonia. Nyt menee tippa kahdesti päivässä.



Pistää mietityttämään että pitääkö Friidun päästä silmiin erikoistuneelle eläinlääkärille että ell laittaisi tuon kyynelrauhasen leikkauksella paikalleen... Toisaalta tipat ovat toimineet aikaisemminkin hyvin, niin mennään nyt jonkin aikaa näin. Jos tämä vaiva vain toistuu ja toistuu niin sitten pitää miettiä asiaa uudestaan.

Allergia on käynyt mielessä, kun tuo silmätulehduskin oli tuossa välissä. Tai että joku ärsyttää Friidun herkkiä silmiä. En ole vain keksinyt että mikä... Muiden marsujen silmät on ok, siivousrutiinit ja -tarvikkeet ovat pysyneet samana.
Jos jollain marsuihmisellä on tästä kokemuksia niin olisin enemmän kuin kiitollinen jos jakaisit tarinasi minulle ja muille asiasta kiinnostuneille!




Ei kommentteja:

Satunnaisten vatsakipujen syy selvisi

Olen tänne varmaan aikaisemmin kirjoitellut Kiran kipuilusta valjaita laittaessa ja kivun syyksi luultiin selän jumia. Kiran kivut kuitenkin...