27.4.24

Mõmmeröinen kasvaa ja kehittyy

Karu on tänään 15 viikon ikäinen. Toinenkin korva on vihdoin noussut pystyyn! Lisäksi olemme ottaneet hieman isommat valjaat käyttöön. Ja kaksi etumaitohammastakin on tippunut pois. Ei ole enää mikään vauveli tämä poitsu.


Ollaan käyty rautatieasemalla, keskustassa, kauppakeskuksissa, mätsäreissä ihmettelemässä, nähty poneja, juostu pellolla ja metsässä. Kokeilimme myös miten Karu reagoi kun metsässä yhtäkkiä häviänkin piiloon. Kun Karu huomasi minun kadonneen, se otti vainun maasta ja seurasi jälkiäni suoraan minun luokse! Olin ihan äimän käkenä! Miten voi olla luonnostaan noin hyvä etsimään! Ja siis käytti nenäänsä eikä silmiään, ei nähnyt minua kuin vasta päästyäni mun luokse. Ehdottomasti aloitamme jonkun nenänkäyttöharrastuksen kun sopiva sattuu kohdalle.




Kävimme myös toisilla M&M treffeillä ja voin sanoa että jäi viimeiseksi. Taas Karu joutui pitämään puoliaan ja mulle tuli niin paha mieli, miksi edes vein Karun sinne... Yritän parhaani Karun kanssa mutta aina ei kyllä mulla lanttu leikkaa. Noh, onneksi olemme nähneet kilttejä koiria tuon episodin jälkeen ja näyttää että Karulle ei onneksi ole jäänyt kovin ikäviä muistoja, eikä koe joutuvansa itseään puolustamaan. Myös Muru-kelpien kanssa on ollut hyvät pitkät tasavertaiset painit metsässä. Karu on niin ihana kun se oikein kellahtaa selälleen että tule Muru tänne minun kanssa painimaan. :D Mutta olihan niistä M&M treffeistä sen verran hyötyä, että sain sen samojedin omistajan yhteystiedot kenen kanssa Karulla oli hyvät painit ensimmäisellä kerralla ja sovittiin sitten pentutreffit keskenään metsään.

Naapurin Veke-koiran kanssa kävelyllä.

Seran kanssa metsäretkellä.

Murun kanssa metsässä.


Karulla on huomattu olevan yliojentuvat kintereet. Kuulemma yleistä amerikanakitojen pennuilla. Kuitenkin Karulla alkoi takajalat olemaan toispuoleiset, eli oikea jalka alkoi olla lähes koko ajan yliojentuneena seistessä. Onneksi sain fyssarille ajan ja saatiin tosi hyvä neuvoja. Vasemmasta jalasta ei kuulemma tarvitse olla huolissaan, eikä oikeakaan ole pahimmasta päästä. Mutta oli selkeä lihasero jaloissa, vasen jalka oli vahvempi. Joten lähdemme siis vahvistamaan oikeaa jalkaa. Tässähän on nyt sellainen pieni huoli, että onko Karulla kipuja jonka vuoksi ei käytä oikeaa jalkaa yhtä paljon, vai onko vaan tottunut käyttämään vasenta enemmän. Ainakaan en ole huomannut kipukäyttäytymistä eikä tuo välttele oikean jalan käyttöä esim. sohvalle nousussa, joten toivoa on että lihasten vahvistamisella yliojennus saadaan helpottumaan. Mutta siis fyssari oli sitä mieltä että en ole koiraani pilannut liikunnalla/ruokinnalla, vaan ihan jalostuksellinen/rodulle tyypillinen vaiva on tämä. Ja olen samaa mieltä. 



Hommattiin Karulle punkkien torjuntaan seresto-panta. Ei näytä häiritsevän enkä ole huomannut että ihokaan reagoisi tuohon. Halusin nimenomaan sellainen tuotteen mikä myös karkottaa punkit eikä vain tapa.

Karun kanssa kaupungilla kulkiessa on välillä sellainen olo että tuo on joku julkkis. Kehuja saa aivan älyttömästi kuinka on kaunis ja ihan pehmolelun näköinen. Kuviakin on tuosta otettu ja paljon saadaan ihmisiltä hymyjä. Ihan pikkupentuna Karu vähän jännitti joitain ihmisiä, mutta nyt on kyllä mennyt rohkeasti jokaisen halukkaan rapsuteltavaksi häntä heiluen. Mutta siis ei juurikaan välitä ihmisistä, ennenkuin ihmiset osoittavat kiinnostusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti