23.2.17

Rallytreenit #3 & #4

Viime viikon treeneihin oli tarkoituksena kypsentää sydäntä herkuksi. Valitettavasti sydän haiskahti lievästi sanottuna aivan järkyttävälle vaikka päiväystä olikin jäljellä, joten se lenti bioon. Hätävarana otin sitten kinkkua ja juustoa meille mukaan.
Treeneissä aloteltiin sivuaskelilla ja sivulletuloharjoituksilla. Tarkoitus oli harjoitella suoraa perusasentoa. Kiralta nämä menivät oikein loistavasti. Ohjaaja sitten laittoi meidät kaikki harjoittelemaan myös mestariluokan liikettä, valkovuokkoa. Tätä tehtiin niin että koira seurasi vasemmalla tai oikealla puolella, sitten koiraa pyydetään pyörähtämään (mikä on AVO luokan liike) ja itse pyörähdetään samalla niin että koiran seuraamispuoli vaihtuu. Ensin olin ihmeissäni että miksi ihmeessä harjoitellaan mestariluokan liikkeitä, mutta se olikin kiva saada tehdä välillä vähän jotain erilaista. Kirankin täytyi miettiä sitä sen verran että huomasin sen väsyvän. Tehtiin vielä onnistunut vuokko ja pidettiin taukoa, käytiin ulkona tuulettumassa.
Lopuksi tehtiin ALO ja AVO luokan 6 kyltin radat. ALO meni kuin vettä vaan, AVOssa sitten oli muutama uusi kyltti, mutta liikkeet olivat Kiralle tuttuja joten nekin menivät aivan loistavasti. Todella hyvä fiilis jäi treeneistä ja Kira oli hyvin väsynyt kun päästiin kotiin!


Tänään treeneissä aloitettiin pitkällä AVO-luokan radalla, edistyneimmät saivat tehdä voittajaliikkeitä tietyissä kohdissa. Palkkasin Kiraa kolme kertaa radan aikana ja yhden kerran lopuksi. Kira meni niin hienosti ne AVO-luokan liikkeetkin, sivuaskel, istu-käännös oikeaan-istu, pyörähdys, houkutus... Kokeiltiin jopa käytösruutua, missä koiran pitää olla paikallaan voittajaluokassa 2min sivulla joko istumassa tai makaamassa. Nätisti se Kira odotteli, ei tehty putkeen kahta minuuttia ja palkitsin aina välillä, tämä onkin hyvää treeniä muutenkin kun Kira aina meinaa ehdotella kaikenlaisia temppuja jos ollaan hetki paikallaan.Tehtiin myös vapaavalintaisia liikkeitä. Kiran kanssa tuo eteentuleminen ja seuraaminen edessä kun minä peruutan on ollut ongelma. Saatiin ohjaajalta neuvo että jos pidänkin jalat vähän haarallaan niin heti meni paremmin ja Kira oli enemmän suorassa!
Oli kyllä niin kivat treenit taas! :)

Kuvassa minulla on jalat yhdessä ja Kira meni helposti sivuttain kun otin askelia taaksepäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Korva pystyssä!