6.11.21

Ensi viikolla leikkaus ja ontumisen selvittämistä

Leikkaus lähestyy ja Kira pääsi käymään hierojalla. Hieronta-aika sattuikin sopivasti, sillä Kira oli alkanut ontumaan sen vasenta takajalkaa levon jälkeen kun oltiin käyty kunnon metsälenkillä. Tietenkin säikähdin että nyt on ristisidevammaa tai vähintään nivelrikkoa, mutta Kiran muu oireilu sai epäilemään lihasjumia. Se nimittäin ei suostunut menemään aina rappusia ylös (viimeksi lihasjumissa sama homma) ja jalkojen venyttely jäi pois aamurutiineista. 

Hieroja löysikin Kiralta lannerangan alueelta jumin, joka hyvinkin voi selittää Kiran oireet. Elettiin sitten jälleen normaalia elämää, vältettiin kaatumisia liukkailla lattioilla ja lenkit tehtiin Kiran tahtiin. Kira alkoi taas venyttelemään takajalkojaan ja rappusten kulkemisessa ei ollut ongelmia. Ontuminen kuitenkin jatkui. Jos Kiran kanssa ei tee pitkiä lenkkejä, ei ontumista ole. Joten jotta voidaan olla varma mistä on kyse, eläinlääkärin tulisi tutkia Kira ja ottaa mahdollisesti röntgenkuvia. Itse arvelen kyseessä olevan nivelrikko polvessa tai lonkassa, tai sitten se jumi kummitelee selässä pidempään.

Kira kävi verinäytteissä, jossa varmistettiin että kaikki on ok leikkausta varten ja niin kaikki veriarvot olivatkin viitearvoissa. Eläinlääkäri samalla tutki Kiran takajalkoja, kuulemma Kira jännitti takajalkojen taakse venytystä. Leikkauspäivänä sitten otetaan röntgenkuvat lonkista ja polvista ja katsotaan mitä sieltä löytyy.

Kira on saanut nyt joka päivä lääkettä, joka edistää sappirakon tyhjentymistä. Tämä olisi siis ollut vaihtoehto leikkaukselle, mutta lääke ei auta toivotusti. Kira ei ole joutunut olemaan yksin, joten kovilta kipukohtauksilta ollaan vältytty, mutta edelleen joskus mahaan koskiessa Kira vinkaisee. Kira myös on joskus vähän apaattinen, mutta Litalginin annon jälkeen piristyy. Valjaita laittaessa Kira pelkää että sattuu, sen selkä menee köyrylle ja häntä laskeutuu alas, vartalo on tosi jäykkänä. Eli tässä tilanteessa leikkaus olisi joka tapauksessa se parempi vaihtoehto, kun lääke ei ole auttanut vaikka sitä on syöty jo kohta kaksi kuukautta.

Ennen leikkausta halusin tehdä Kiran kanssa kivoja juttuja. Ollaan käyty sienestämässä ja lokakuussa oltiin kaksissa mätsäreissä. Kira niin tykkää mätsäreistä, koska siellä mun huomioni on vain ja ainoastaan Kirassa ja herkkuja satelee helposti vähällä vaivannäöllä. Kira jostain syystä on alkanut pelkäämään ääniä enemmän kuin aikaisemmin ja sain tsempata sitä kunnolla että voitetaan pelot. Lisäksi pöydällä Kira jännittää kovasti, koska lääkärissä on joduttu ramppaamaan ja Kira pelkää aina pahinta. Mutta hienosti Kiralla meni molemmissa mätsäreissä, en voisi olla ylpeämpi mun mummelista! Jyväskylässä sijoitus oli sin 2 ja Muuramessa pun 1 BIS 3. Nyt jää mätsärit pidemmäksi aikaa tauolle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sosiaalistamista kaikilla mausteilla

Nyt on Karu saavuttanut 12 viikon iän, joka tarkoittaa sitä, että teoriassa paras sosiaalistumisvaihe on ohitse. Tämähän ei ole tietenkään k...