Leikkaus ja sen jälkeinen komplikaatio

Tämä teksti on sitten pitkä. Kirjoitin sitä monena päivänä, jotta en unohtaisi univajeessa mitään oleellista.

Tiistaina 9.11. oli sappirakon poisto ja kaikki meni leikkauksessa hyvin. Samalla otettiin rtg-kuvat lonkista ja polvista; lonkissa oli hieman kulumaa ja oikeassa patellassa pientä luupiikkiä ja kulumaa, muuten kaikki ok. Lonkkamaljan kulumat voisivat selittää Kiran satunnaisen ontumisen. Ristisidevaurioon viittaavaa ei ollut.

Leikkauksessa otettiin samalla koepalat maksasta, jotta nähdään onko niissä tulehdusta. Eläinlääkäri sanoi maksan olevan vaalea ja laikukas, joten siellä luultavasti olisi tulehdusta. Mutta antibiootit aloitetaan vasta jos tulehdus varmistetaan. Kotiin kun päästiin, Kira oli sekava johtuen nukutuksesta ja opioidista. Ruoka ei maistunut, mutta vettä joi. Pissi ja kakka tuli normaalisti. Samana iltana Kira kuitenkin oli todella kipeä ja soitin päivystykseen että onko estettä antaa litalginia, johon saimme luvan sitä antaa. Se ei kuitenkaan auttanut, joten käytiin päivystyksessä hakeamassa opioidia piikillä kankkuun + resepti. Yöllä ei sitten nukuttu, kun Kira ei halunnut mennä maaten ja läähätteli vain.

Keskiviikkona aamulla soittelin leikkaavaan yksikköön mitä meille kuuluu ja sieltä sanottiin että on hyvä seurailla nyt eikä antaa enempää opioidia, jotta Kiran pää selvenee. Päivällä Kira ei ollut vieläkään suostunut mitään syömään ja korvat tuntuivat kuumalta. Kiralla oli kuumetta 39,8 astetta. Soitin lääkäriin uudestaan ja kutsuivat käymään, jotta voitaisiin katsoa tulehdusarvot.

Tulehdusarvo crp oli koholla, lukema oli 280 kun pitäisi olla alle 10. Maksa-arvot olivat myös nousseet, ALT oli 1755 (viitearvo 10-125) ja ALKP 343 (viitearvo 23-212). ALT nousu viittaa maksatulehdukseen. Kiralla myös todennäköisesti olisi vatsakalvontulehdus. Ennen leikkausta eläinlääkäri kertoi, että tämä on mahdollinen komplikaatio leikkauksen jälkeen. Kira jäi reiluksi tunniksi tippaan ja sille aloitettiin antibiootti suonensisäisesti.

Olin aivan romuna. Kira oli voimaton ja sillä oli nestehukka. Oli hirveää jättää se klinikalle mutta samalla helpotus että jotain nyt tehdään eikä tarvitse vain katsella.

Kira kun sitten haettiin, oli se paljon pirteämpi ja silmät kirkkaammat. Lääkäri sanoi, että jos Kira ei syö aamullakaan, niin sen voi tuoda klinikalle tippaan. Oli helpotus kuulla tuo, koska ei sitten itse tarvitse arpoa että milloin pitäisi tuoda se sinne. Saatiin taas kasa lääkkeitä kotiin ja Kira oli hieman kiinnostuneempi ruoasta, mutta ei vieläkään suostunut syömään. Yö nukuttiin hieman paremmin, mutta tunnin välein Kira heräsi läähätellen ja paikkaa vaihtaen. Yöllä annoin myös litalginin. Siitä ei tuntunut olevan apua.

Kaulaliinalla suojattiin haava ulkoilujen ajaksi.

Torstaina aamulla Kira oli taas väsynyt ja voimaton, ruoka ei maistunut (ei edes kaikkien aikojen herkkujen herkku makkara), joten eikun taas lääkäriin. En antanut aamulla antibiootteja suun kautta, sillä se saisi ne klinikalla suoraan suoneen. Sinne Kira jäi kymmeneksi tunniksi, haettaisiin se illalla kun ovat antaneet ilta-antiobiootit ensin suoneen. Taas oli helpotus että Kira jäi sinne, mutta samalla sitä mietti että jos se ei syö tänäänkään tai huomennakaan ja sitten tuleekin viikonloppu ja entäs sitten? Kauanko syömättömyyttä voi katsella ja tuleekohan tilanne eteen että pitää päättää eutanasiasta? Ihan hirveä tunne.

Olin päivällä kävelyllä, kun lääkäristä soiteltiin että jos tulisin kuitenkin Kiran hakemaan kun se stressaa niin paljon häkissä, mutta ulkona se on aivan normaali. Paranemisesta ei tule mitään jos ei pysty lepäämään. Eikun käännös kotiinpäin ja Kiraa hakemaan!

Kiralle oltiin jätetty kanyyli, ettei tarvitsisi laittaa sitten illalla uutta kun mennään siellä taas käymään. Kotona oli mukavaa kun Kiraa pystyi seuraamaan. Kira oli saanut opioidin, joten se oli taas hieman sekava, mutta ei mitenkään liian sekava. Mutta sitten... Parin tunnin päästä nostin Kiran syliin niin, että se oli selälleen. Kun laskin Kiran alas, sille tuli kipukohtaus, se tärisi kuin vietävä ja oli kippurassa. Samalla huomasin mustelman haavan vieressä. Olin kauhuissani, soitin lääkäriin ja lähdettiin sinne saman tien. Lääkäri otti meidät heti sisään ja katsoi haavan. Luojan kiitos mustelman aiheutti joku pinnallinen suoni, vuoto ei siis tullut mistään syvältä. Lääkäri antoi Kiralle suoneen kipulääkettä kipukohtauksen takia. Otettiin sitten verinäyte, sillä mä olen lähes vainoharhainen Kiran trombosyyteista sen historian takia (trombosytopenia). Haluttiin siis tietää että pitääkö mustelmista olla huolissaan jos trombot ovat alhaalla. Samalla katsottiin crp, että onko nousussa vai laskussa. Crp oli 240, eli hienoisessa laskussa ja trombosyytit olivat alle viitearvon eli 97 (viitearvo 148-484). Lääkäri kysyi mikä lääke Kiralle viimeksi auttoi trombosytopeniaan, ja koska kortisoni ei silloin auttanut niin saatiin reseptille siklosporiinia. Se nosti trombot viimeksi kun pahimmillaan Kiralla aikoinaan oli trombojen arvo 4 - eli olematon määrä.

Kotiin päästiin ja illalla mentiin käymään taas klinikalla, jotta Kira sai antibiootit kanyylin kautta. Lääkäri katsoi samalla mustelman että onhan se rauhallinen ja kyllä vain, ei ollut enää levinnyt tmv. Kipulääkekkin oli auttanut todella paljon. Sovittiin, että aamulla tullaan kahdeksaksi taas käymään.

Yöllä Kira oli taas kivulias. Annoin litalginin - ei auttanut. Hieman myöhemmin annoin 1/4 opioidia, se auttoi niin että pariksi tunniksi nukahdettiin ja sitten taas heräiltiin. Kira onneksi löysi aina jonkin asennon missä oli hyvä hetken nukkua, joten loppuyö meni levottomasti mutta hieman untakin saaden. Ulkona käynti tuntui myös auttavan.

Mustelmia haavan ympärillä.

Perjantaina aamulla Kira ei enää tärissyt tai läähätellyt. Lähdettiin kahdeksaksi lääkäriin, jossa Kira sai kanyylin kautta antibiootit. Sovittiin että opioidia voin antaa jos on kovin kivulias, muuten tulehduskipulääke annettaisiin illalla. Tulehduskipulääke ei olisi maksan kannalta juuri nyt hyvä vaihtoehto, mutta se on ainut mikä vie kivun hyvin pois, joten sitä jatketaan. Hyödyt siis suuremmat kuin haitat. Päätettiin myös alkaa pakkosyöttämään Kiraa. Olin aamuin illoin jo antanut nutri-plus geeliä, mutta nyt aloitin kissanruoalla kiusaamisenkin. Sellaista pateeta kun vähän liottaa veteen, saa sen hyvin annettua ruiskun kanssa. Kiraa selvästi kiinnosti ruoka, mutta ilmeisesti ällötti.

Kissanruoka pysyi hienosti Kiran mahassa, eli siis oksentelua ei ollut. Eikä ollut kipujakaan. Kira halusi jopa yläkertaan ja kerran pääsi hyppäämään nojatuolille kun silmä vältti. Antoi myös pusuja naamalle! Pienen pieniä voittoja tähän tilanteeseen.

Illalla haettiin vielä antibiootit ja kipulääkkeet kanyylin kautta. Saatiin sotasuunnitelma viikonlopulle, mitä lääkettä milloinkin ja kuinka paljon. Ja vielä yksi lääke saatiin matkaan, nimittäin ruokahalua lisäävä geeli. Kuulemma kissoille tarkoitettu, mutta koirillakin huomattu toimivan. Ja tämä geeli laitetaan korvanlehden sisäpinnalle. Ihan ihmeellinen paikka, mutta huomattavasti parempi kuin suun kautta otettava tabletti! Tämä laitettiin jo samantien klinikalla. Kira myös punnittiin. Ennen leikkausta Kira oli 6,8kg ja nyt 6,6kg. Luulin että Kira olisi laihtunut enemmänkin, joten tämä oli pieni helpotus.

Kotiin kun päästiin, Kira oli todella väsynyt ja makasi aivan rentona. Mukavan rentona ja kivuttomana. Olin kyllä minäkin väsynyt... Kolmena yönä en ollut juurikaan nukkunut. Hieman jännitti kuinka seuraava yö tulisi menemään.

No hyvinhän se yö meni. Kerran Kiralle tuli kuuma, joten aukaistiin ikkuna. Toisella kerralla herättiin kun Kira halusi pissille ja kakille. Häntä oli ylhäällä ulkoilun aikana ja Kira ravasi todella reippaasti!

Häntä ylhäällä, jess!!

Lauantaina aamulla oli totuuden hetki - maistuisiko ruoka. Olin antanut aikaisemmin jo Antepsinin ja pahoinvointilääkkeen. Yhden oksennuksen Kira oli tehnyt ja siinä oli lähinnä vettä ja karvaa. Karvat se oli saanut mahaansa tassujen nuolemisesta (siitä missä oli ollut kanyyli). Tuo tassujen nuoleminenkin oli vain positiivinen asia, sillä tähän mennessä Kira ei ole ollut kiinnostunut mistään, niin nyt se oli oikeinkin kiinnostunut tassuistaan.

No siitä ruoan maistumisesta... Tarjosin Kiralle makkaraa. JA SE SÖI!!! Ihan pienen palan, sitten ehkä alkoi yököttämään. Voitto sekin kuitenkin oli. Seuraavaksi tarjosin raakaa lihaa ja mahaa - ei kelvannut. Pedigreen rodeoherkku sen sijaan kelpasi! Ja kuivattu lihaherkku! Sitä olisi mennyt vaikka kuinka paljon. Niin helpottunut olo tuli, vihdoin se syö! Annoin kuitenkin vielä nutri-plus geelin ja kissanruokaa, ettei antibiootit mene kovin tyhjään mahaan.

Kiran vointi oli nyt huomattavasti parempi kuin aikaisempina päivinä. Kira nuoli myös minun kättä mitä ei aikaisemmin ole tehnyt, ja myös sen häntä on heilunut! Lisäksi pientä vahtimurinaa on pitänyt ja otti jopa possulelun suuhunsa! Ihan ihmeellistä. Olen niin onnellinen ja kiitollinen. Vihdoin Kira alkaa olemaan hiljalleen normaalimpi. Kaikenlaista kompurointia yms. pitää vältellä ihan haavankin takia, mutta myös trombosyyttien takia jos ne ovat kovin alhaalla. 

Päivällä Kiralle edelleen maistui kuivat herkut, joita se söikin jonkin verran. Illalla maistui myös pari raakaa broilerin sydäntä. Lääkkeiden kanssa kuitenkin annoin vielä kissanruokaa.

Lelukin alkoi jo kiinnostamaan.

Sunnuntaina nousin ylös vasta aamulla. Pari kertaa havahduin yöllä kun Kira vaihtoi nukkumapaikkaa, muuten meni yö tosi hyvin. Aamuruoaksi Kiralle ei maistunut muu kuin Hauhaun kanatikku. Joten taas lääkkeiden kanssa Kiralle annoin kissanruokaa ja nutri-plus geeliä.

Aamupäivällä kun Kiraa vein pissille pihalle, rastas juuri lenti meidän ohitse ja Kira otti muutaman juoksuaskeleen sen perään vaikkei tietenkään olisi saanut. Myöhemmin sisällä Kira oksenti pariin kertaan ja vähän luulen että se oli sen juoksemisen seurausta. 

Edelleen Kira koko ajan menee parempaan päin ja on virkeämpi ja pirteämpi. Korvat ovat koko ajan enemmän pystyssä mutta häntä on edelleen alhaalla sisätiloissa. Kira oli myös innostunut leikkimään, mutta leikkiminen oli sitä että se puri vinkulelua ja kuljetti sitä, eli ei ravistellut lelua tai muten riehunut. Mutta Kira on nyt kyllästynyt lääkkeiden antamiseen ja meinaa pitää leuat visusti kiinni että mitään ei suuhun tungettaisi... Onneksi selvisi että antibiootit voi murskata ja sekoittaa veteen ja antaa ruiskun kautta, se helpottaa jo kovasti kun on vain yksi tabletti mikä pitää nieluun tunkea.

Päivällä Kira löysi vanhan herkun jonka se söi. Aikaisemmin kyseinen herkku ei ole kelvannut. Tarjosin niitä enemmänkin ja kyllä kelpasi! Seuraavaksi kokeilin broilerin sydämiä ja voi jumpe! Niitä olisi mennyt vaikka kuinka monta. Nuoli kupinkin puhtaaksi. Näytti siltä että Kiralla oli oikeasti nälkä. Hieman myöhemmin söi vielä lisää jäisiä sydämiä kun en kerinnyt niitä edes sulatella, mutta hyvin upposi.

Illalla ei sitten enää sydämet kelvanneet, mutta Hauhaun herkkutikku meni alta aikayksikön ja sen jälkeen kelpasi kuivattu naudanliha. Sen verran Kira niitä söi etten nähnyt tarpeelliseksi enää pakkosyöttää mitään. Lääkkeet saatiin hyvin ruiskun kanssa. Ja vaikka Kira taas pääsi juoksemaan pihassa, ei se enää oksentanut. Ehkä nyt pidetään se hihnassa hetken aikaa kun näyttää nyt siltä, että elämä kiinnostaa sen verran että juoksuaskelia tuntuu helposti ottavan. Kira alkoi myös illalla tekemään pesää matoista, mitä ei ollut vielä tehnyt, sekä oli kiinnostunut ruoanlaitosta. Alkaa vaikuttamaan jo aika normaalilta tuo koira!

"Mitä ruokaa teet? Tippuisko mulle jotain?"

Maanantaina herättiin aamulla kun oltiin nukuttu Kiran kanssa 10h, välillä heräilin kun mulla oli niin kylmä, mutta Kira oli tosi tyytyväinen viileästä ilmasta. Aamupissillä Kira oli kovin kiinnostunut tien varrella olevista hajuista ja kakkakin oli jälleen tilanteeseen nähden hyvä. Ripulia ei ole vielä ollut, mutta hieman löysähköä kakka on. Aamupalaksi Kira ensin imuroi keittiön lattian ruoantähteistä ja sitten kelpasi herkkutikun jämät, märkäruokaa ja broilerin sydän. Siinä vaiheessa tökkäsi kun Kira huomasi että samalla touhutaan lääkkeiden kanssa. Yhden antibiootin sain ujutettua sydämen sisälle, mutta Kira taisi sen aavistaa ja sitten ei kelvannut enää mikään. Mukavasti se kerkesi kuitenkin syödä, joten en nytkään enää pakolla mitään antanut lisää.

Aamulla Kira myös leikki ja jopa haukkui! Edellisenä päivänä Kira oli aivan hiljaa kun veli tuli käymään (Kira aina haukkuu kun joku tulee), mutta tänään ovikellon soidessa haukkui entiseen tapaan.

Lääkäristäkin soittivat aamupäivällä ja kysyivät kuulumisia. Kuulemma kaikki halusivat tietää siellä mitä Kiralle kuuluu! Sain onnekseni kertoa iloiset uutiset että hyvin on mennyt. Perjantaina on sitten kontrolli, jossa tarkistetaan crp, maksa-arvot, pieni verenkuva ja trombot.

Päivällä Kira oksenti jälleen. Nyt tosin huomasin yhtäläisyyden eiliseen oksentamiseen ja se on siklosporiini. Siinä pitää olla kaksi tuntia ennen ja jälkeen syömättä ja noin tunti lääkkeen antamisesta Kira on oksentanut. Soittelin lääkäriin ja sieltä tuli ohjeeksi antaa tuntia ennen Antepsin. Jos se ei auta niin pidetään siklosporiinissa tauko. Perjantaina onneksi nähdään jo sitten mikä on trombosyyttien tilanne jos lääke pitää tauottaa.

Iltapäivällä Kiralle tuli nälkä ja hyvin söi märkäruokaa ja kuivia herkkuja. Hieman myöhemmin riskasi ruokaa oikein kunnolla! Annoin jäisiä lihoja ja ne tuntui maistuvan hyvin. Kira jääkin nyt vanhempieni hoitoon kun minä palailen tämän "lomaviikon" jälkeen takaisin töihin. Olipa hyvä että minulla oli vapaata leikkauksen aikaan niin sain hoitaa Kiraa 24/7. Nyt menen ihan hyvillä mielin töihin, vanhemmat on hyvin koulutettu lääkkeiden antoon ja perjantaina tulenkin jo viemään Kiraa kontrolliin. Tarvittaessa voisin ajella Kiraa katsomaan päivittäin, mutta luulen että sallin itselleni nyt muutaman vapaaillan jos Kiran kanssa menee täällä kaikki hyvin.

Lääkkeinä Kiralle siis aluksi meni tulehduskipulääke, pahoinvointilääke, Antepsin, Litalgin ja opioidi. Kun maksatulehdus todettiin, jätettiin tulehduskipulääke pois ja pahoinvointilääke vaihdettiin toiseen maksaystävällisempään. Kun sitten kivunlievitykseen ei toiminut litalgin eikä jatkuva opioidiakaan ollut paras vaihtoehto, päädyttiin taas käyttämään tulehduskipulääkettä kun se auttoi niin hyvin. Nyt kotona jatkuu tuo tulehduskipulääke, tarvittaessa opioidi ja Antepsin, kaksi eri antibioottia, pahoinvointilääke, ruokahalua lisäävä lääke ja siklosporiini. Lisäksi ripulia varten on promaxia ja dia-tabsia tarvittaessa. 

Parhaimmillaan käytiin siis eläinlääkärissä kolme kertaa päivässä. He olivat siellä onneksi niin ihania että ei tarvinnut maksaa joka kerta noista käynneistä, vaan maksetaan sitten varmaan vasta kontrollissa nuo käynnit kerralla. Se on ihan se ja sama mikä se hinta tulee olemaan, sillä me saatiin aivan uskomattoman hyvää palvelua ja minun huoleni otettiin tosissaan ja Kiran voinnista välitti siellä aivan jokainen. Ja nyt vielä kun näyttää siltä että Kira tulee kuntoon, en voisi olla tyytyväisempi! Kyllä on tullut monet itkut itkettyä kotona ja eläinlääkärissä...