Vähän hirvittää että joutuuko Kiralle antamaan silmätippoja sen koko loppuelämän ajan. Hyvin niiden anto onneksi sujuu, kunhan Kira saa herkun tipan jälkeen. Kontrolli on puolen vuoden kuluttua jos kaikki menee hyvin. Muuten Kiran silmät olivat kunnossa eikä mitään pahanlaatuista näkynyt. Ainoastaan tulehduksen epätyypillinen paikka ja siinä ollut kohouma ovat sellaisia, mitkä on siellä kontrollissa hyvä tarkistaa.
22.1.20
Sitkeä silmävaiva
Kiralla todettiin marraskuussa rakkulainen sidekalvontulehdus. Silmätippakuurin jälkeen punoitus oikeassa silmässä alkoi uudelleen, joten käytin Kiraa silmäsairauksiin erikoistuneella eläinlääkärillä. Hän sanoi ettei rakkulaista sidekalvontulehdusta ole olemassakaan, vaan jokaisella koiralla ne rakkulat löytyvät ja jos silmässä on tulehdus, ne voidaan siihen virheellisesti yhdistää. Kiralla on siis lievä kovakalvontulehdus, joka on hieman epätyypillisessä paikassa silmän sisäkulmassa. Siinä myös ollut kohouma on lähes hävinnyt ja lääkäri sanoikin että tulehdus on sen voinut aiheuttaa. Kysyin, että voiko tämä ilman syytä ilmestynyt tulehdus johtua jollain tavalla immuunipuolustuksesta, kun Kiralla on myös ollut idiopaattinen trombosytopenia, niin lääkäri sanoi sen mahdolliseksi kun rotukoirilla on kapea geenivaihtelu, niin tämmöisiä sairauksia voi ilmetä.
Silmätippakuurin Kira sai taas, nyt yhteensä lähes kolmen kuukauden ajaksi. Ensin 5pv tippa kolme kertaa päivässä, sen jälkeen 5pv kaksi kertaa päivässä, sitten kerran päivässä kuukauden ajan ja joka toinen päivä toisen kuukauden ajan. Takapakkia tuli kuitenkin jo ensimmäisen viiden päivän jälkeen, jolloin ajoittainen punoitus palasi tipoista huolimatta. Punoitus oli kuitenkin niin pientä etten ollut ihan varma punoittiko edes silmä vai näenkö harhoja. Kuitenkin lähes jokailtainen pieni punoitus häiritsi, joten soitin lääkärillä, joka sanoi että annos on riittämätön, joten jatketaan tippojen antoa kolme kertaa päivässä kolmen viikon ajan, jonka jälkeen lasketaan annosta taas ohjeen mukaan. Jos punoitus alkaa uudelleen annosta laskiessa, täytyy vaihtaa lääkettä.
Vähän hirvittää että joutuuko Kiralle antamaan silmätippoja sen koko loppuelämän ajan. Hyvin niiden anto onneksi sujuu, kunhan Kira saa herkun tipan jälkeen. Kontrolli on puolen vuoden kuluttua jos kaikki menee hyvin. Muuten Kiran silmät olivat kunnossa eikä mitään pahanlaatuista näkynyt. Ainoastaan tulehduksen epätyypillinen paikka ja siinä ollut kohouma ovat sellaisia, mitkä on siellä kontrollissa hyvä tarkistaa.
Vähän hirvittää että joutuuko Kiralle antamaan silmätippoja sen koko loppuelämän ajan. Hyvin niiden anto onneksi sujuu, kunhan Kira saa herkun tipan jälkeen. Kontrolli on puolen vuoden kuluttua jos kaikki menee hyvin. Muuten Kiran silmät olivat kunnossa eikä mitään pahanlaatuista näkynyt. Ainoastaan tulehduksen epätyypillinen paikka ja siinä ollut kohouma ovat sellaisia, mitkä on siellä kontrollissa hyvä tarkistaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Silmävaivat ei kyllä oo kivoja, mutta toisaalta hyvä tilanne, jos edes lääkityksellä saisi pidettyä hallinnassa, vaikka sitten koko loppuelämän. Meillä ollaan siinä tilanteessa, että vaivan pahentuessa on edessä silmän poisto.
VastaaPoistaJuuri näin, loppujen lopuksi tippa silmään päivittäin on kuitenkin pieni hinta siitä että koira voi hyvin. Mikä vaiva teillä on silmässä, joku vakavempi sairaus?
VastaaPoistaToisessa silmässä (tai oikeastaan koko koirassa sillä puolella kehoa, mutta silmään se aiheutti ongelman) on viattomalta kuulostava pigmenttihäiriö, mutta todellisuudessa se vähitellen pilaa koko silmän. En nyt muista, miten lääkäri sen hienosti selitti, mutta lopputulos tuo.
VastaaPoistaOho, kuulostaapa vakavalta! Toivottavasti ei tarvitsisi silmää poistaa, vaikka eihän siinä muu auta jos tilanne menee kovin pahaksi. Me ainakin täällä toivotaan parasta! :)
VastaaPoista