25.7.18

Hyvä paha patti

Patologilta tuli vastaus patista jo viime viikon perjantaina, eli viikko leikkauksen jälkeen. Mulla ei ollut mitään odotuksia patin laadusta, ehkä jopa ajattelin sen olevan harmiton kun kerta oli niin pienikin. Vastaus kuitenkin järkytti: matalatasoinen pahanlaatuinen maitorauhaskasvain.

Luin patologin lausuntoa läpi uudelleen ja uudelleen, laitoin myös paniikkiviestejä kavereille järkytyksestä. Ajattelin että nyt tuo koira kuolee heti huomenna ja mitään ei ole enää tehtävissä. Hetken siinä hengähdin ja keräsin ajatuksia. Tajusin sitten että vaikka olin lukenut lausuntoa läpi miljoonaan kertaan, en sisäistänyt mitään lukemaani. Joten kävin vielä kerran tekstin läpi ajatuksen kanssa.

"Kasvaimen ympärillä oli kapseli, mutta joissain kohdissa oli havaittavissa kasvaimen kasvun alkua kapselin seinämään. ... Tässä kyseisessä tapauksessa ei (vielä) havaita ympäristöön tunkeutuvaa kasvua. Siksi ennuste riippuu siitä, onko koko muutos saatu poistettua." Lääkäri oli vielä kirjoittanut, että uskoo saaneensa koko kasvaimensa pois, kun ei siitä ollut erikseen mainintaa patologin toimesta (esim. että kappaleen reunoilla olisi ollut kasvainmuutosta). Joten nyt olen helpottunut ja hyvillä mielin, onneksi en aikaillut enempää tuon poiston kanssa. Tietysti tarkkailen nyt paremmin maitorauhasia ja rintakehää uusien pattien varalta, mutta suuri luotto on siihen että tämä kiusankappale ei kerinnyt levitä vielä minnekkään. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti