Viime viikon maanantaina vein Kiran eläinlääkäriin pattien tarkastukseen ja verinäytteiden ottoon. Ell tuntui olevan vastahakoinen patin poistoon, kun se oli kerta niin pieni (herneen kokoinen). :D Hän ei meinannut tuntea sitä toista pattia (hiekanjyvän kokoista) siinä vieressä, vaikka se oli mun mielestä ihan selkeä. En tiedä olenko vain super hätäinen leikkauksen suhteen tms., mutta olinhan mä tuota pattia katellut jo vuoden ajan, ja kun kerta viereen oli kasvamassa toinen niin mun mielestä se oli riittävä syy poistoon. Pyysin myös, että jos voisivat samalla poistaa vähäiset hammaskivet ja tsekata hammaskaluston tilanteen. Olihan siinä riskiä mm. anestesian venymisen ja haavan tulehtumisen kannalta, mutta Kiran hampaat eivät olleet mitkään katastrofit, niin olin sitä mieltä että tehdään samalla nukutuksella jos ei toimenpiteen aikana tapahdu mitään ihmeempiä. Varattiin perjantaille leikkausaika.
|
Leikkauspäivänä |
|
Juuri kotiutuneena, huumeissa :D |
Leikkaus oli onnistunut hyvin ja patit menivät patologille, tulos tulee parissa viikossa. Haava on isompi kuin odotin, mutta ei ole tulehtunut vaikka poistettiinkin hammaskivet ja on ollut nämä helteet. Kira oli ensimmäiset päivät onneton ja vähän hämillään, mutta kipulääke on tehonnut hyvin eikä haava ole ollut kipeä. Hammaskiven poistokin oli mennyt hyvin, mutta yllätyksekseni yksi yläetuhammas täytyi poistaa! Se oli kuullemma heilunut, vaikka noissa etuhampaissa ei ollut hammaskiveä nimeksikään. Muutama vuosi sitten sen viereinen hammas oli täytynyt poistaa kun se oli katkennut, joten Kiralta puuttuu nyt kaksi ylimmäistä etuhammasta. :D
Tämä hammashuolto taas todisti sen, että ei päällisin puolin voi nähdä hampaiden tilannetta vaan anestesiassa tehty hammashuolto on korvaamaton.
|
5pv leikkauksesta. |
|
Ennen ja jälkeen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti