Nyt on viikko mökillä lusittu ja hyvin meni! Minua jänskätti aluksi kuinka Kira jaksaa, mutta hienosti hän jaksoi. Nukkui ja lepäsi tietenkin paljon mikä oli tosi hyvä. Ei tehty muuten mitään maata mullistavaa, vaan syötiin, juotiin, uitiin ja vaan oltiin. Otin ihan kamerankin mukaan jos pitkästä aikaa jaksaisin Kiraa kuvata kunnolla, mutta en oikein löytänyt inspiraatiota. Joitain kuvia otin ja etenkin nämä kaksi alla olevaa kuvaa kuvastaa hyvin tuota Kiran moodia. :D Suurin osa kuvista Kira oli juurikin silmät kiinni.
Paljon oli itikoita ja mäkäriäisiä. Kirasta tulee helposti vainoharhainen ja ahdistunut jos mäkäräiset pääsevät puremaan. Nyt Kira oli saanut Bayvanticin n. viikkoa aikaisemmin ja lisäksi puettiin sille ötököitä torjuva paita joka suojasi mahaa. Tuo oli tosi hyvä yhdistelmä, sillä nyt ei Kiran mahaa tai muutakaan paikkaa kertaakaan purtu vaikka ötökät pörräsivät ympärillä! Kira niitä napsi menemään mutta ei ahdistunut ollenkaan. Makoili jopa kyljellään eikä mäkäräisen puremia tullut. Tuo oli suuri helpotus niin minulle kuin Kirallekin. Jouduimme tosin muokkaamaan sitä ötökkäpaitaa kun se ei aluksi suojannut mahaa. Käänsimme sen ylösalaisin ja teimme etujaloille uudet rei'iät ja sitten mahaosa tiukaksi. :D Oli kyllä hassun näköinen, mutta toimiva ja Kira antoi sen pukea ylleen joka kerta. Iltaisin se puettiin kun mäkäräiset heräsivät, muuten ei.
Ei nyt pelkän nurmikon päällä mummo viitsi aina maata. |
Oli myös todella kuuma viikko, mutta olipa hyvä että juuri se aika oltiin mökillä. Kirakin kävi joka päivä itse uimassa, ei tarvinnut houkutella kuin pari kertaa. Lisäksi me suppailtiin ja Kirahan rakastaa suppailua! Viime kesänä Kira putosi suppilaudalta ja sen jälkeen ei siihen suostunut menemään, mutta nyt oli se jo unohtunut ja oikein änki laudalle kun olin menossa. Tietenkin Kiralle pelastusliivit päälle, niin ei tarvinnut huolehtia tippumisesta. Eikä Kira kertaakaan tippunutkaan. Kira toi "kivaa" lisähaastetta suppailuun kun ite yrittää pysyä laudalla ja Kira ärisee milloin kiville ja milloin melalle ja heiluttaa lautaa pompuillaan. :D Hyvin minäkin onneksi pysyin kyydissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti