Kyllä oli hyvä käynti. Selvisi, että Karu ei mene vieraan ihmisen luokse koska se haluaa tutustua vieraaseen. Sen sijaan Karu menee jonkun luokse koska Karu kokee että hänen täytyy. Karu on kuitenkin vahtikoira ja tekee mitä vahtikoiran kuuluu, eli menee tarkastamaan tilanteen ja pohtii täytyykö tilanteeseen puuttua jollain tavalla. Vauvojen kohdalla Karu menee tilanteeseen tarkistamaan että kuka tai mikä tuo on, haistelee ja maistelee (tosi outoja aromeja), tunnustelee ilmapiiriä joka saattaa olla jännittynyt ja ajattelee että tässä on jotain todella epäilyttävää ja päättää murista eli kertoa että pysy minusta kaukana. Uteliaisuus kuitenkin aina voittaa jännittävyyden ja Karu pyrkii vauvan/lapsen luokse aina vaan uudestaan vaikka se olisikin epämieluista.
Niin loogista. Harmittaa että olen asettanut Karun näihin tilanteisiin missä Karu on ajatellut että hänen täytyy tehdä päätös mikä on tilanne ja miten toimitaan. Mikä tosin on siis Karulle tavallaan luontaista. Ja tämä käytöshän on myös vieraita koiria kohtaan. Karu menisi niidenkin luokse tekemään arvion tilanteesta, jonka takia meillä on ollut haastavia ohituksia.
Olin alun perin kuvitellut, että saadaan varmaan jotain siedätysohjeita että pitää nyt antaa lasten paljon silitellä ja olla lähellä jne. jne. Mutta mikä helpotus olikaan kun meidän pitää tehdä oikeastaan juuri päin vastoin! Eli minun pitää opettaa Karulle että lasten tai kenenkään vieraan luokse ei tarvitse mennä, sillä minä olen se joka arvioi sen tilanteen. Saatiin tähän erilaisia työkaluja.
Me ei olla Karun kanssa ehditty juurikaan nähdä lapsia, mutta ollaan tehty pieniä asioita eri tavoin kävelyllä. Ja uskomatonta kuinka kaikki ne pienet teot voivat vaikuttaa suuresti, sillä meille tuli aika iso haaste eräällä kävelyllä. Kaksi lasta. Kun olimme kävelemässä ohitse, toinen kysyi saako silittää. Kiitin että kysyivät mutta kerroin että nyt ei sovi ja sitten juteltiin koirista. Karu ei tehnyt elettäkään että olisi halunnut mennä heidän luokse! Aivan supermahtavaa! Karu katseli poispäin lapsista, kunnes toinen heistä kumartui Karua kohti. Silloin Karu olisi mennyt lapsen luokse, ilmeisesti ihmettelemään että miksi tuo toinen on noin uhkaava. Tällöin ohjasin Karun herkulla poispäin ja kehuin Karua kovasti. Karu tyytyi tähän.
Ja mikä parasta, tämän kohtaamisen jälkeen Karu ei ollut kuormittunut vaan jatkettiin matkaa rennosti. Yleensä jännittävän tapahtuman jälkeen Karu ravistelee itseään ja merkkailee tiheään, nyt ei mitään tuollaista esiintynyt. Olin niin onnellinen tästä kohtaamisesta!
Jatkossa etenkin kun tavataan vaikka veljentyttöä, niin on tärkeää että Karu on rauhallisessa mielentilassa ja erityisesti kivuton. Eli lihasjumit hoidettu jne. Ei haluta että Karu yhdistäisi lapsia kipeään oloon. Sen sijaan haluttaisiin että kun lapsi on lähellä, niin Karulla olisi oikein kivaa, esim. leikkisi tai muuten vain olisi hauskaa. Tällöin Karu voisi yhdistää hyvän olon lapsen läsnäoloon, eikä ne olisikaan niin pelottavia.
Sovittiin myös, että voisi olla parempi että kukaan lapsi ei pääsisi koskemaan Karua. Karulle voisi tulla turvallisempi olo lasten kanssa, kun se tietää että ne eivät ikinä tule niin lähelle että pääsevät koskemaan. Sen sijaan esim. temppujen tekeminen ja herkkujen piilottelu taas ovat hyvää yhteistä tekemistä. Tässäkin pitää aina huomioida Karun mielentila että vain rentona mennään lasten lähelle, ei silloin kun jännittää. Lisäksi Karulla on oltava aina joku oma tila missä se saa levätä rauhassa ja tietää että sinne tilaan ei tule kun lempi-ihmiset.
Koirien ohitukset kävelyllä ovat myös parantuneet kovasti tämän kouluttajalla käynnin jälkeen. Karu alkaa oppimaan että tilannetta ei tarvitse tarkastaa koirienkaan kanssa, vaan minä hoidan.
Suurin helpotus minulle on ollut se, että vihdoin ymmärrän miksi Karu käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti