6.7.24

Karun ensimmäiset mätsärit

Olin tavallaan odotellut ja samalla vältellyt tätä päivää. Mätsärit ovat niin mukava harrastus, tiesin että Karun kanssa tullaan niissä pyörimään. Mutta kun en ollut harjoitellut kuin ihan vähän vain omassa pihassa ja vähän hirvitti että tuleeko siitä yhtään mitään kun koiria on niin paljon ympärillä. Ensimmäinen kerta on se kamalin, kun en yhtään tiedä miten Karu siellä käyttäytyy, joten mitään en osaa odottaa.

Harjoittelua pihassa. Karu n. 5,5 kk.

Pakko se oli kuitenkin mennä ainakin paikanpäälle. Koiria oli kamalasti, Karulla oli neliveto päällä ja jokaisen luokse olisi pitänyt päästä. Onneksi oli puoli tuntia ilmoittautumisaikaa jäljellä, joten sain vähän miettimisaikaa osallistutaanko. En nimittäin haluaisi että Karu vetää mut kumoon siellä kehässä jos en saa sitä mitenkään hallittua.


Viimeisellä ilmottautumisminuutilla sitten rohkaistuin, pakko se on jostain aloittaa! Oltiin viimeisiä ilmoittautujia isoissa pennuissa, yhteensä niitä oli 23 kpl. Tiesin, että ei sijoituta, mutta hyvä mennä treenaamaan kuitenkin jos tästä meidän harrastus jatkossakin tulee. Istuttiin kehän laidalle ja Karukin rauhoittui. Vaikka koiria meni ohi, Karun pystyi keskittymään minuunkin. Harjoittelin vähän syrjemmällä, yllättävän hyvin meni. Kehässä kaikki pennut menivät niin älyttömän hyvin, että vähän hävetti mennä itse kehään.


Tuli sitten meidän vuoro, kolme viimeistä pentua otettiin yhtäaikaa kehään. Karu tosi hienosti keskittyi mun herkkukäteen, eikä juurikaan kiskonut muiden koirien luokse! Seisominen nyt oli vähän niin ja näin, pidin vain huolen ettei istunut, joten asento oli mitä oli. Tuomari sai hienosti tutkia Karun ja sen hampaat, yhdessä vaiheessa Karu pomppasi taakse, en tiedä mitä säikähti. Antoi tuomarin kuitenkin jatkaa käsittelyä, joten ehkä säikähti jotain muuta? Juokseminen Karun kanssa oli varmaan koomisen näköistä. :D Minä en juossut niin kovaa kuin pitäisi koska ajattelin että silloin Karu vasta innostuukin ja menee plörinäksi, joten mentiin suht hissukseen. Karu kuitenkin keskittyi minuun eikä muihin koiriin, jes!! Mutta olihan se sellaista pomppimista sitten ja vähän kompuroimista kun ei Karu tietysti tiennyt että mitä tässä oli tarkoitus tehdä. 

"Noniin Karu, otappas noista vähän mallia!"

Saatiin punainen nauha ja punaisten kehässä päästiin jatkoon?! Olin ihan äimän käkenä. Eikä oltu edes neljänsiä, vaan lopullinen tulos oli PUN3! Voi jumpe kuinka tuli hyvä mieli. Mitään odotuksia ei siis ollut koko kisojen suhteen, joten sijoittuminen oli kuin jättipotti. Siellä oli oikeasti todella monta muuta paljon paremmin käyttäytyvää pentua, mutta kiva että tuomari antoi mahdollisuuden tämmöisille häslillekin sijoittua. Ja toisaalta, kun tämän rotuinen pyrkii pitämään kehässä kontaktia ja on kiinnostunut yhteistyöstä koirien ympäröimänä, niin mun mielestä se on jo aika hyvin. Kylläpä nyt iski mätsärikärpänen, tästä on hyvä jatkaa. :)

Punaisten sijoittuneet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti