Erään sadepäivän kunniaksi päätin huoltaa Kiran turkkia. Olin ostanut jo jokin aika sitten Kiralle uuden shampoon, Saaren taika koirashampoon, jota mielenkiinnolla halusin kokeilla. Tässä alkutilanteen kuvassa Kiraa ei ole harjattu pitkään aikaan ja aamukävelyllä oli satanut vettä, joten turkki on hieman rähjäisen näköinen.
Aluksi kuitenkin leikkasin Kiran kynnet, harjasin turkin ja leikkasin karvoja tassuista ja pari hapsua korvien takaa. Leikatut/harjatut karvat leikkasin vielä pienemmäksi ja heitin pihalle, jolloin talitinttipariskunta tuli välittömästi katsomaan niitä! Pitkään tarkkailivat ja miettivät, mutta päättivät vielä jättää ottamatta. :) Jospa ne myöhemmin käyvät ne hakemassa. Karvat on tosiaan hyvä leikata lyhyeksi, jotta ne eivät takerru pieniin linnunjalkoihin.
Palashampoolla oli kyllä oikein miellyttävää pestä. Kun oli niin uusi pala, niin hieman piti varoa ettei shampoon reunat vain osu ikävästi ihoon, mutta muuten oli mainio! Ei tarvinnut hinkata moneen kertaan että sitä irtosi turkkiin ja tuon kokoinen pala tämän kokoiselle koiralle oli oikein passeli. Nopeasti sai koko turkin shampooseen ja jos myöhemmin huomasin jonkun shampoottoman kohdan missä turkki ei enää ollut märkä, shampoo levittyi silti todella hyvin. Aikaisemmin nestemäisen shampoon levittäminen on mulle ollut vaikeaa ja kuivempiin kohtiin se ei ole enää levittynyt. Tätä palaa oli mukava ja helppo levittää ympäri koiraa. Shampoon levittämisen jälkeen sitä oli helppo hieroa käsin turkkiin ja ihoon. Jännitin kovasti, että kuinka voimakas on shampoon tuoksu, mutta tuoksua ei ollut juuri ollenkaan, mikä on suuri plussa! Ja vielä lopuksi, shampoo huuhtoutui todella nopeasti pois. Olen aina niin huolissani että saan kaikki huuhdottua pois eikä mitään jäisi esim. kainaloon kutittamaan, ja nestemäinen shampoo on yleensä ollut vaikea huuhtoa pois kun tuntuu että se on jäänyt itsepintaisesti turkkiin. Tämä lähti nopeasti eikä jäänyt huoli jämistä. :) Palasta oli kulunut pesun jälkeen vain murto-osa, joten on erittäin riittoisakin vielä kaiken lisäksi.
Pesun jälkeen oli tietenkin hepuli ja Kiran omat kuivaussessiot. Föönailin turkkia jotta kuivuisi nopeammin, siitä Kira ei kyllä tykkää yhtään, mutta hienosti jaksoi herkkujen voimalla. Turkista tuli niin puhdas ja pehmeä, aivan kuin pumpulia. :)
Hirveästi tekisi mieli Kiran kanssa harrastella kaikennäköistä. Sairasteluni vuoksi jäi nyt yhdet mätsäritkin välistä, mikä harmittaa kovasti koska niitä ei kovin usein nykyään ole. Rally-tokoa olisi kiva treenailla, mutta nyt keväällä ja kesällä mulla on niin hirveästi kaikenlaista tekemistä että säännölliseen harrastamiseen ei ole aikaa. Ja mua ärsyttää pelkät ratatreenit, koska no, en halua maksaa siitä että tehdään rata 2-3 kertaa, minkä voisin tehdä itsekkin. Joten se, että löydän suht edullisen rally-tokokurssin tai ryhmän missä treenataan liikkeitä eikä vain rataa, niin on ollut hieman haastavaa. Jos en löydä sopivaa rally-tokoryhmää, voitaisiin me kokeilla myös jotain muuta, kuten noseworkia tai jäljestämistä.
Minäkään en tykkää tehdä suoraa ratatreeniä koirien kanssa, mutta käydään silti ratatreeneissä, koska muuta ei ole tarjolla, ja tehdään siellä omia juttua eli treenaan ne kyltit, mitä haluan ja miten haluan, ja palkkaan monessa eri kohtaa. :)
VastaaPoista