6.1.22

Uuden vuoden menot ja meiningit

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Mitään tavoitteita en jaksa asettaa, mutta aina voin toivoa parempaa terveyttä sekä minulle että Kiralle, ja että kaikki muutkin pysyisivät terveenä! 

Kiran maksa-kontrolliin on varattu aika 21.1., hieman jännittää että mitä jos ei ole mennyt paremmaksi. Toisaalta vointi on pysynyt hyvänä ja Kira on ollut erittäin virkeä. Uutena vuotena annettiin Sileo-geeliä ja yö menikin rakettien paukkuessa ihan hyvin. Lääkärin kanssa oli siitä puhetta, että voidaan Kiralle Sileota antaa maksa-arvoista huolimatta, mutta jos ei ihan älyttömästi sillä lotrattaisi. Valmisteyhteenvedossa varoiteltiin, ettei sovi loppuvaiheen maksan vajaatoimintaa sairastavalle. Kirallahan tuota ei ole, mutta maltillisesti lääkettä silti annettiin.

Lauantaina on Kiralle varattu hierontaan aika. Oltiin siis aikoja sitten saatu mätsäreistä voittona ilmainen hieronta ja nyt päästään tuo aika käyttämään. Kira ei ole enää ontunut takajalkaansa, joten nyt on vähän mysteeri että johtuiko ontuminen jumista vai auttoiko Flexadin. Oli miten oli, hyvä että ontumista ei ole, Flexadinea jatketaan kuitenkin. Tilasin sitä juuri tarjouksesta lisää.

Vitamiinipullat ovat edelleen maistuneet Kiralle, mikä oli pieni yllätys. :D Luulin että olisi kyllästynyt nopeammin, mutta hyvä vain että maistuu. Mahakaan ei siitä ole mennyt sekaisin, tai edes tuosta Flexadinesta. 

Kävin eläinkaupassa hakemassa aktivointimaton. Mun oli tarkoitus itse tehdä tuollainen, mutta alkuinnostuksen jälkeen se hieman jäi... Joten päätin suosiolla ostaa sellaisen. Samalla ostin aktivointipallon mihin voi laittaa herkkuja tai nappuloita. Meillä oli tuollainen pallo marsuille ostettuna ennenkuin Kira oli edes syntynyt, mutta nyt viimeksi Kiran sitä pyöritellessä se on kadonnut jonnekin, joten ostinpa sitten uuden. Onpahan sitten kaksi palloa kun se toinen jostain ilmestyy aikanaan.



Kiralla on tällä hetkellä kova ripuli, joka johtuu mitä luultavammin raa'asta kuhasta. Hain Promaxia apteekista ja keitin kanaa ja riisiä. Onneksi on ruokahalua ja kovasti olisi halunnut pitkälle lenkille mennä. Maha on kuitenkin jonkin verran kipeä, kun Kira ei ole aamulla leikkinyt leluillaan ja ulkona venytteli takajalkaansa. Jospa maha alkaisi hiljalleen rauhoittumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pikku koululainen

Tällä viikolla aloitimme Karun kanssa pentukoulun. Kurssi on kerran viikossa viisi kertaa ja meidän lisäksi siellä on kolme muuta pentua omi...