Käytin Diivaa tänään lääkärissä outojen oireiden vuoksi. Muuten Diiva on ollut oma itsensä, mutta se on usein pörheänä pallona paikoillaan tai on syönyt paljon pahvia/mattoa/muuta epätavallista. Lisäksi papanat ovat alkaneet pienentyä.
Eläinlääkärissä lääkäri tunnusteli Diivan vatsan ja sieltä löytyi todennäköisin syy, suuret munasarjakystat. Hampaatkin katsottiin, mutta ne olivat ok. Hoitokeinona on leikkaus, mutta siihen ei lähdetä Diivan korkean iän vuoksi. Nyt ollaan siis kotona kipulääkkeillä ja katsotaan miten ne lähtevät auttamaan. Diiva on onneksi ollut muuten pirteä ja huutaa ruokaa usein eikä ole piilossa normaalia enempää. Kuitenkin luulen että Diivalla ei ole paljoa aikaa jäljellä. En halua odottaa siihen pisteeseen että Diiva on kivuissaan mökin perällä eikä suostu syömään. Siksi on vaikea löytää oikea aika lopetukseen.
Mun olo on aivan kamala. Tiesin että rakkaista palleroista luopuminen tulee olemaan raskasta, mutta aina se sattuu enemmän kuin on ajatellut.
Diiva on niin rakas.
19.10.18
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rakas Kira
Elämä on jatkunut eteenpäin, vaikka ikävä onkin murskaavaa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Kiran tuhkia jouduimme odottele...
-
Olen tänne varmaan aikaisemmin kirjoitellut Kiran kipuilusta valjaita laittaessa ja kivun syyksi luultiin selän jumia. Kiran kivut kuitenkin...
-
Tätä tekstiä kirjoittaessa Kiran sterilisaatiosta on kulunut tasan vuosi. Monet ovat kahden vaiheilla, että vievätkö koiransa sterilisaat...
-
Tämä teksti on sitten pitkä. Kirjoitin sitä monena päivänä, jotta en unohtaisi univajeessa mitään oleellista. Tiistaina 9.11. oli sappirako...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti