Ensihätään laitoin tilaukseen teniinia. Se on aminohappo, jonka pitäisi rauhoittaa stressaavissa tilanteissa. Alan syömään sitä myös itse, katsotaan jos sillä olisi vaikutusta omaankin stressaamiseen.
Kiralle pitäisi varata aika verinäytekontrolliin joulukuulle, joten samalla kysäisen eläinlääkäriltä Kiralle jotain rauhoittavaa. En usko että teaniini itsessään auttaa noin voimaakkaaseen pelkotilaan, mutta sitä voi käyttää myös vähemmän jännittävissä tilanteissa ja rauhoittavan lääkkeen tueksi.
Päivittelen tilannetta kun päästään kokeilemaan.
Eilen tuli käytyä kuvailemassa kaverin koiraa Tampereen messukeskuksessa järjestetyssä koiranäyttelyssä. Tuli myös shoppailtua Kiralle kaikenlaisia herkkuja! Alla olevissa kuvissa esiintyy bedlingtoninterrieri Hertta. Olipas mukavaa päästä pitkästä aikaa kuvailemaan suht siistiin sisätilaan märän metsän sijaan.
Onpa kurja, että Kiralla on noin pahoja pelkotiloja. :( Toivottavasti löydät jotain apua, joka helpottaisi Kiran oloa. Voisikohan thundershirt auttaa matkustuspelkoonkin? Ukkoseen ja ilotulituksiin moni koira on saanut siitä ololleen rauhoitusta.
VastaaPoistaOlen kuullut tuosta thundershirtistä, mutta eipä ole tullut ollenkaan ajatelleeksi! Lämmittääköhän se koiraa paljon, kun Kiralle tulee niin helposti kuuma. Mutta laitan sen mietintään ja se on kyllä kokeilulistalla jos ei meinaa muuten helpottaa. Kiitos vinkistä! :)
VastaaPoistaVoi räkä! :( Tsemppiä, minäkin hedottaisin tuhdershirttiä. Jonkun verran se lämmittää mutta hengittää hyvin, niin olen ainakin kuullut. Ei ole henkilökohtaista kokemusta.
VastaaPoistaPitääpä etsiä se jostain käsiini että pääsisin hypistelemään. :)
VastaaPoista