Murrosikäinen

Karun kiinnostus tyttöjä kohtaan on yltynyt ja pienestä pallerosta alkaa kehittyä aikuinen mies. Karu on alkanut itkemään sisällä kun näkee ikkunasta koiria, etenkin naapurin tyttöjä. Lisäksi ulkona pissoja haistellaan ja nuoleskellaan oikein urakalla, välillä ei meinata päästä eteenpäin kun on niin ihanat aromit. Karun pippelistä erittyy jotain vaaleaa eritettä ja Karu nuoleekin sitä ahkerasti. Saatiin lääkäristä ohje huuhdella esinahkaa runsaasti laimennetulla betadinella kaksi kertaa päivässä. Olin aikaisemmin huuhdellut hieman kerran päivässä ja sekin kyllä tuntui jo auttavan. Onneksi eritettä ei tule mitään valtavia määriä.

Noseworkissa sisätiloissa Karu merkkasi tekokasviin.... Ennen meitä oli käynyt nuuskuttelemassa juoksuinen tyttö, joten luulen että hänelle Karu jätti viestin. Urosvyö lähti heti hankintalistalle.

Karu painaa jo 48kg! Luulin, että paino jäisi 46kg kun siinä se jo hetken aikaa pyöri. Karu ei kuitenkaan ole lihava, joten luulen että hormonitoiminnan kiihtyessä myös lihakset ovat alkaneet kasvaa. Saa nähdä tuleeko tuosta viisikymmentäkiloinen.

Karu tykkää kalasta. Savumuikut maistuivat herkulta ja ruokakupista lohi hävisi ennen lihaa. Pitää seurailla hiivan tai kutinan varalta, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä että kalat sopivat ruokavalioon kaikin puolin.

Karu 1v

13.1.2024 Karu syntyi tähän maailmaan Juno-siskonsa kanssa. Karu oli erittäin odotettu ja toivottu. Kiran kuoleman jälkeen elämä oli ollut todella raskasta, mutta Karun syntymä toi taas toivoa, iloa ja jaksamista. Oli mukavaa olla seuraamassa Karun elämää alusta alkaen, ja luovutusikää tulikin odotettua kuin kuuta nousevaa. Karu oli täydellinen pienen pieni pallero.

Karun kotiuduttua otin valtavat paineet etenkin sosiaalistamisesta ja muistankin pentubluesin joka minulle kehittyi. Täytin kalenterin kaikesta tekemisestä mutta yritin huolehtia myös lepopäivistä. Osasin sitten vähän rauhoittua kun huomasin että Karuhan on ihan hyvä tyyppi jo luonnostaan. Sitten tulikin terveyshaasteet.

Kira oli sairastellut paljon, etenkin kun ikää oli tullut. Joten Karun kanssa oli aluksi mukavaa, kun sai vain elää tavallisen koiranomistajan elämää. Kun kintereet alkoivat yliojentumaan ja lonkkavika todettiin, oli se kova paikka. Tavallisen koiranomistajan arki loppui siihen. Alkoi jumpat, lääkitykset, seuranta, kontrollit... Harrastussuunnitelmat menivät uusiksi. Samaan aikaan piti kuitenkin sosiaalistaa ja yrittää nauttia elämästäkin.

Minä uuvuin totaalisesti. Kiran poismeno, paineet Karun pentuajasta ja työssäkäynti yhdistettynä arkeen, joka oli täynnä Karun terveyden tarkkailua ja hoitoa, oli liikaa. En kerennyt palautumaan missään vaiheessa. Karun muljuavat kintereet muistuttavat koko ajan sairaasta koirasta ja suoraan sanottuna myös hävettävät. Onneksi olen päässyt itse asiassa eteenpäin eikä me olla lukittuna vain neljän seinän sisälle. Nyt voisin sanoa että pahin on ohi, mutta minun toipuminen tulee olemaan pitkä prosessi. 

Karulla menee sen sijaan nyt hyvin. Karu on iloinen, onnellinen, höpsö, seikkailunnälkäinen ja ennen kaikkea kivuton. Häntä ei haittaa vaikka kintereet menisivätkin miten sattuu. Karu osaa lohduttaa minua ja tykkää läheisyydestä. Hän tykkää harrastaa noseworkia ja haluaa tehdä kaiken yhdessä. Karu on menossa mukana mitä ikinä keksitäänkin ja tykkää hassutella. Karun mielestä yksi parhaista asioista on ottaa suuhun esim. sukka tai tyyny ja lähteä karkuun. Nännikumin kanssa leikimmekin tätä jahtaamisleikkiä sallitusti.

Karu on aivan äärimmäisen rakas koira, vaikka välillä onkin vaikeaa. Karu kuitenkin auttoi minua pääsemään jaloilleni Kiran kuoltua. Karulla on sydän täyttä kultaa. Aion tarjota Karulle niin hyvän elämän kuin vaan pystyn, oli Karun elämä sitten lyhyt tai pitkä.

Hyvää syntymäpäivää rakas mömpelipömpeli <3

Märkäruokakakku, jossa maksasta askarreltu "1v" ja rouhetikku kynttilänä.

Uusivuosi, treffailua ja nosea

Karun ensimmäinen uusivuosi meni oikein mukavasti. Käytettiin Karu pissillä uudenvuodenaattona ennen kello kuutta, mutta eikös paukuttelu oltu jo aloitettu. Karua se ei onneksi haitannut. Sisällä ihmetteli ulkoa kuuluvia paukkeita, mutta alkoi kuitenkin nukkumaan. Keskiyöllä heräsi taas ihmettelemään, mutta kun huomasi että kummempaa ei tapahdu, meni jatkamaan uniaan. Pääsi ulos taas kahdelta, jolloin vähän edelleen paukkui, mutta ei niistäkään välittänyt.

"En jaksa välittää paukkeista"

Karu pääsi naapurin tyttöjen, Murun ja Rimman, kanssa taas vähän ulkoilemaan. Tehtiin vajaan tunnin kävely, kaikki hihnassa. Aluksi pidin Karulla kuonopantaa, mutta otin sen sitten aika nopeasti pois, kun osasi kulkea nätisti. Kävely meni yllättävän hyvin, kaikki haistelivat omia juttujaan ja kulkivat nätisti eteenpäin. Takaisin tullessa Karua alkoi sitten tytöt kiinnostaa vähän enemmän ja koko ajan se olisi halunnut olla tyttöjen kanssa. Karu ei vaan ymmärrä että painaa niin paljon ja helposti astuu näiden päälle joten pidetään pieni etäisyys. Välillä kuitenkin haistelivat toisiaan todella nätisti ja yhdessä vaiheessa Karu otti kävyn ja yritti saada tytöt leikkimään käpyhippaa (sydämeni suli tästä). Valitettavasti en kuvia muistanut ottaa kävelyltä... Mutta todella hyvä kävely oli kaiken kaikkiaan ja kunhan käydään useammin niin uskon että koko ajan helpompi on Karun kanssa kulkea. Oli niin mukava nähdä kuinka nätisti Karu kohtelee tyttöjä, on kiltti ja tykkää haistella, mutta tosiaan innokkuus tuottaa haasteita.

"Huh huh! Oon ihan poikki treffeistä!"

Nosessakin menee edelleen hyvin! Ihan oikeita (helppoja) kätköjä päästiin viime treeneissä etsimään useampikin, Karu löysi kaikki. Karun ilmaisu on nyt pieni haaste ja asia mitä pitää treenailla ahkerasti. Karu nimittäin antaa katsekontaktin kun löytää kätkön, mutta se on sellainen sekunnin mittainen. Eli lähdetään rakentamaan vähän pidempää katsekontaktia ilmaisuun. Lisäksi se treeneissä ilmaisun lisäksi alkoi aina steppailemaan, joten pyritään myös siihen, että ilmaisussa katsekontakti tapahtuu paikallaan, ei steppaillen. Vielä pari treenikertaa on jäljellä tässä ryhmässä ja sitten haetaan valmennusryhmään, joka olisi joka toinen viikko.

Joulu tuli ja meni

Karun ensimmäinen joulu! Lahjaksi Karu sai ison puruluun. Niin ison, että sitä on vähän hankala syödä. Yökyläiltiin vanhempien luona ja nähtiin paljon tuttuja. Karun on vaikea rauhoittua aloilleen muualla kuin kotona, joten oli väsynyttä poikaa kun päästiin kotiin. Kinkku oli herkkua myös Karun mielestä, eikä maha mennyt edes kuralle! Myös savulohta, munuaista ja riistaakin on Karu päässyt maistelemaan. Kaikki menee Karun mahaan mitä tarjoaa. Jouluaattona tämä suuri metsästäjä sai myös kiinni päästäisen, mutta saimpahan pedon leuat auki ja päästäinen pääsi jatkamaan eloaan.

Kamala karvanlähtö!

Reipas nosemies

Kyllä tuo nosework näyttää olevan niin Karun mieleen! Ollaan edistytty nyt hurjaa vauhtia, huomaa että alussa kiirehtimättä luodut selkeät rutiinit, ilo ja onnistumiset treeneissä ovat olleet ehdottoman tärkeää. Tällä hetkellä Karu siis osaa etsiä jo pelkkää eukalyptuksen hajua, ja kun on hajun löytänyt, ilmaisee nätisti silmiin katsomalla! Treenipaikalla antaa katsekontaktin lähimmälle ihmisille, eli siis minulle tai ohjaajalle. :D Toisinsanoen, kenen katsomisesta koituu vähiten vaivaa - miksi kääntyä ympäri jos toinen silmäpari on ihan vieressä. Karun katsekontakti on niin hellyyttävää, kun huomaa Karusta oikein ylpeyden ja ilon, välillä pienet hännänheilutuksetkin mukana.

Viime treeneissä oli pientä haastetta, kun Karu selvästi löysi hajun, mutta ei ollut aivan varma tarkasta sijainnista. Antoi muutaman kerran katsekontaktin, kun ajatteli että suurpiirteinen löytäminen voisi riittää. Palkittiin kuitenkin vasta, kun oli oikeasti löytänyt hajun. Tässä vaiheessa Karu ei ainakaan yritä nuolla tai raapia hajua, mikä on hyvä. Pari kertaa on yrittänyt raapia kiinni olevaa herkkupurkkia, mutta kun huomasi että ruoan saa nopeammin katsekontaktilla, jäi raapiminen onneksi pois.

Karulle tuo etsiminen on selkeästi todella mieleistä, kun en ole minä siinä käskyttämässä että mitä pitää tehdä, vaan saa itse touhuta. Yhden kerran oli etsittävä ruokapurkki hankalassa paikassa, mutta jatkoi sinnikkäästi etsimistä, eikä luovuttanut tai kysynyt minulta apua. Jos jatkossakin Karun mielenkiinto ja innostus saadaan pysymään yllä, niin kyllä meidät kisakentiltä vielä joskus löytää!

Mälsää odotella, pääsispä jo etsimään!

Tassujen hiiva on hienosti lähtenyt parantumaan, jo parin päivän ahkeran hoidon jälkeen tassut olivat normaalin näköiset, ainoastaan punertava väri on jäänyt. Tassunpohjien lisäksi hiivaa oli takatassujen parissa varpaanvälissä ja yksi ilmeisesit furunkuloosi(?)patti oli etutassussa, joka sekin on parantunut.

Tammikuussa olisikin jännä päivä meillä tiedossa, sillä Karu pääsee osallistumaan Smartdog -testiin! Käsittääkseni vain yksi amerikanakita on testissä käynyt. Smartdogissa siis arvioidaan koiran kongitiivisia ominaisuuksia erilaisten testien avulla. Toivon, että opin tuntemaan Karua paremmin ja voin soveltaa saatuja tietoja Karun koulutuksessa ja uuden opettamisessa. 

Käytöstapojen opettelua ja tassuvaivoja

Pitkän pähkäilyn jälkeen päätin ostaa Karulle kuonopannan. Nyt voin vain todeta, että olisipa tullut ostettua jo aikaisemmin! Perus kävelylenkit siis sujuvat pääsääntöisesti hyvin, mutta Karun hallinta on haastavaa esim. eläinkaupoissa, koirakoulussa tai noseworkissa. Siis paikoissa missä on kauheasti kiinnostavia hajuja ja paljon hälinää ja ahtaita tiloja.

Käytiin eläinkaupassa Karun kanssa kokeilemassa kuonopantoja. Sinne meno oli aika väsyttävää kun Karu ei malta syödä herkkuja ja vetää eteenpäin kuin höyryjuna. Vaikka me aluksi vaan istuttiinkin kauppakeskuksen tuolilla ja katseltiin maailman menoa ja vähän rauhoituttiin, mutta ei se silti tuon menojalkoja täysin hillitse. Eikä vedonestovaljailla ole kauheasti vaikutusta.

Ihana myyjä suoraan tiesi mikä koko Karulle olisi sopiva ja laitettiin se heti päähän. Vähän Karua ärsytti, mutta yllättävän hyvin antoi pannan olla paikallaan. Lähdettiin sitten eläinkaupasta kuonopanta päässä ja ai että. Eipä muuten vetänyt ollenkaan! Herkkuja toki koko ajan tungin naamaan ja niitä nyt malttoi jopa syödä.

Seuraavan kerran kokeiltiin kuonopantaa noseworkissa. Siellä Karulla on aivan järjetön neliveto päällä koska koiria ja niiden hajuja on joka puolella ja muutenkin Karu on tosi innoissaan harrastuksesta (mm. sai hepulin kun tiesi mihin ollaan menossa). Herttileijaa kuinka helppoa kulkeminen oli! Taas herkkuja naamaan kun kulki nätisti vierellä. Kummallista kuinka herkut kelpaa paremmin kuonopanta päässä... Tunnin jälkeen tuli jännittävä tilanne kun oltiin menossa autolle ja yhtäkkiä meidän molemmin puolin oli koiria. Ei muuta kuin herkkuja naamaan jatkuvalla syötöllä ja nopealla kävelyllä autolle - onnistui! Hitsit kun olin ylpeä Karusta, koirien ohitukset menee vaan koko ajan paremmin!

Noseworkissa menee edelleen hyvin, ohjaaja on kyllä aivan huippu. Kun jotain asiaa yritetään ja huomataan ettei se toimi Karulle, niin vaihdetaan tekniikkaa. Lähinnä ongelmana Karun kanssa on se ettei Karu jaksa toistoja. Etenkin jos herkut ei helpolla tule, niin Karu toteaa että pidä herkkus! Etsintä on edelleen Karulle se ykkösjuttu, sitä tekisi varmaan loputtomasti. Mutta kaikki muu on on Karun mielestä kivaa niin kauan kuin se on tarpeeksi helppoa ja sopivan haastavaa. Eli me edetään pienin askelin mutta kuitenkin nopeaan tahtiin, että Karu ei kyllästy.

Huomasin yksi päivä ohimennen Karun tassuja tarkastellessa että kylläpä tassunpohjat punertaa. Ne myös haisi samalta kuin korvien hiiva. Karu ei ole nuollut kertaakaan tassujaan, joten ajattelin että ei ne varmaan pahat ole. Käytin Karua kuukausittaisella osteopen-pistoksella lääkärissä ja samalla kysäsin tassunpohjista. Lääkäri ajeli karvat ja tassuista tuli jopa verta! Ne olivat myös turvonneet. Näyte paljasti mitä epäilinkin, hiivatulehduksen. Hoidoksi shampoopesuja, antibioottikortisonivoidetta ja betadinea. Karu ei ole näyttänyt kipuja sitten yhtään, ei ole edes haistellut tassujaan. Kuinkakohan kauan kerkesi tuo hiiva jyllätä kun noin pahaksi meni. Korvia olen usein tarkastellut ja niissä ei ole ollut mitään ongelmaa, nyt pitää näköjään alkaa katsomaan säännöllisesti myös tassunpohjat.

Vaikka terveyden kanssa on ollut haasteita jo ihan riittävästi, Karun luonne on onneksi kyllä täysi 10. Vaikka lääkärissä tassut olivat selkeästi kipeät, Karu tosi nätisti antoi lääkärin niitä katsoa, ei ole yhtään äkäinen. Kerran rimpuili enempi, mutta kun omaa otetta hellitti, niin Karua helpotti. Herkkuja naamaan eikä liikaa pakottamista, niin hyvin menee.

Karu painaa tänään 46kg ja on kotimittauksella 68cm korkea.

Oispa aina talvi. T: Karu

Lähdettiin heti aamusta makkaroita paistelemaan nuotiopaikalle ja tämä olikin ensimmäinen makkaranpaistoretki Karun kanssa. Paikalla oli myös kota, mutta päätettiin tehdä tuli kuitenkin ulos, sillä Karu viihtyisi kuitenkin mielummin ulkona. Lunta on tullut todella paljon ja Karu ei haluaisi kävelyiltä tulla sisälle ollenkaan, joten siinäkin mielessä oli kiva olla ulkona jotta Karu saisi nauttia lumesta täysin rinnoin. Ja kylläpäs se nauttikin!

Karu sai monen monta hepulia eikä malttanut rauhoittua paikalleen ollenkaan, paitsi silloin kun sai kuivatun ruokatorviherkun. Muuten koko ajan piti jossain haistella tai jotain jyrsiä. Karu olisi pysynyt hyvin irtikin, mutta tie nuotiolle oli mäen takana joten emme huomaisi kovin ajoissa jos joku muukin olisi ollut tulossa, joten Karulla oli 10m hihna, mutta hihna ei ollut missään kiinni.

Ketään ei tullut paikalle ja saimme rauhassa tehdä tulet ja syödä makkarat pienessä lumisateessa. Nyt tuosta Karun paksusta turkista on hyötyä, tuskin tarvitsee koko talvena huolehtia että Karulle tulisi kylmä. Pentukarva on kovasti vaihtumassa, karvanlähtö on tällä hetkellä runsasta kaikissa raajoissa ja vähän kaulassa, mutta rungosta ei vielä lähde. Karva on edelleen pumpulimaisen pehmeä, joten mielenkiintoista nähdä tuleeko karvasta karkeampi.

Karun kanssa koirien ohituksetkin ovat nyt jostain syystä menneet paremmin. Emme siis ole treenaamalla treenanneet asiaa, vaan jos koira on tullut vastaan niin vaihdamme suuntaa tai menemme eri polulle. Olen ajatellut väistää noita tilanteita missä koira tulee suoraan kohti ja ohitus on metrin päästä, koska ne eivät yksinkertaisesti onnistu, joten ollaan aloiteltu harjoittelu kauempana olevista koirista. Aina lenkillä kun jossain on ollut koira, palkkaan Karua sen rauhallisesta katsomisesta. Olin siinä uskossa, että Karu pystyy keskittymään minuun kun toinen koira on vähintään noin 20-30 metrin päässä. Kunnes kävelyllä tuli vastaan koira viereistä polkua kävellen, väliä noin 10 metriä. Karu katsoi mutta suostui etsimään herkkuja. Luulin ettei Karu nähnyt valkoista koiraa lumihangesta, koska oli kuitenkin aika lähellä eikä reagoinut. Noh, lenkki jatkui ja taas tuli koira vastaan, kerkesimme väistää sivuun ja meidän välissä oli vain noin viisi metriä ja mitä vielä! Karu keskittyi herkkuihin! Nuo molemmat ohitukset olivat siitä hyviä että ne koirat eivät välittäneet Karusta, jos olisivat haukkuneet niin tilanne olisi ollut varmasti eri. Mutta hyvä Karu! Olemme huomaamatta edistyneet! :)

Muutenkin meidän lenkit ovat olleet mukavampia kun olen ottanut systemaattisesti tavaksi että kiihtyneenä emme etene mihinkään. Ennen vähän lepsuin asiasta, mutta nyt en enää. Olemme paikallaan niin kauan kuin tarvitsee. Hyvä mittari Karun rauhoittumiselle on se, että se malttaa hetken istua paikallaan ja ottaa katsekontaktin. Jos ei malta istua niin sitten on liian kiihtynyt. Olen alkanut jättämään vedonestovaljaatkin hiljalleen meidän lenkeiltä pois. Ne tuo kyllä turvaa jos kävellään vilkkaamalla paikalla, mutta peruskävelyllä en koe niitä enää tarvitsevani.