2.5.25

Verijälkeen tutustumassa

Käytiin Karun kanssa tutustumassa verijäljen saloihin. Mentiin sillä ajatuksella, että katsotaan tykätäänkö ja onko meidän juttu. Ja voin ekan tunnin jälkeen voisi sanoa että on meidän juttu!

Ensin sisätiloissa oli naudan verta purkeissa. Yhdessä huoneessa oli yksi purkki, jossa testattiin miten koira reagoi hajuun ja toisessa huoneessa oli sitten rata, jossa useampi veripurkki ja sitten tyhjiä "valepurkkeja". Karu reagoi vereen olemalla äärimmäisen kiinnostunut hajusta! Haisteli niin tarkkaan ettei herkutkaan aluksi kelvanneet. Sitten nuoli kovasti purkkia josta veren haju tuli. Aikansa haisteltuaan Karu oli valmis jo seuraavaan huoneeseen, jossa kävi veripurkit läpi yksi kerrallaan. Yritin palkkailla aina kun haisteli purkkia, mutta musta tuntuu että parempi palkka oli se että sai haistella verta, eikä ne namit. Hajuttomista purkeista ei ollut kiinnostunut, mutta jokaisella verellä kävi tarkkaan nuuskuttamassa. Karu selvästi ymmärti mikä oli homman nimi.


Pienen tauon jälkeen mentiin ulos, jossa oli pari veripurkkia ja lopuksi kauriin sorkka. Karu oli niin innoissaan menossa, että eka veripurkki jäi huomaamatta, mutta toisen hoksasi. Sitten Karu sai sorkasta vainun ja ai että se oli jännä! Karu haisteli sorkkaa tosi tarkkaan ja otti sen sitten suuhun, ihana aarre! Karu sai sitä kantaa aikansa ja palkkailin sitten märkäruoalla. Suostui luopumaan sorkasta ottaakseen märkäruokaa. Sitten sai sorkan takaisin. Karu tuli minulle oikein esittelemään että katsoppas minkä aarteen löysin! :D Ohjaaja oli sitä mieltä, että ehdottomasti Karu on valmis oikealle verijälkitunnille metsään. Ja sinne mennään heti kun meille sopiva tunti tulee myyntiin!

Saatiin myös tuo sorkka mukaan kotiin! Tosi upeaa! Sillä voidaan harjoitella metsässä ilman verijälkeä, että Karu vain etsii sen jostain minne sen piilotan. Sitten tuon upean sorkkapalkinnon voi yhdistää myöhemmin siihen verijälkeen, että Karu tietää sen olevan jäljen jälkeen palkintona.


Nosessa Karulla on mennyt loistavasti pari viime kertaa. Esiteltiin sille taas pahvilaatikot. Viimeksi se ei mennyt kauhean hyvin, tai Karu ei jotenkin muistaakseni sitä oikein ymmärtänyt. Nyt meni jo paremmin! Ensin oli laatikossa reikä jossa oli haju ja jonka Karu hienosti ilmaisi. Sitten oli kaksi huonetta täynnä pahvilaatikoita joissa yhdessä haju, Karu taitavasti löysi molemmista huoneista oikeat laatikot! :) Karu myös vahingossa astui yhden pahvilaatikon päälle jolloin sen tassu meni siitä läpi. Hieman kömpelö mies hän on. Ei tosin ollut asiasta moksiskaan vaan jatkoi etsimistä.


Täytyy sanoa, että Karu on yllättävän hyvä harrastuskoira. Kun Karu meille tuli, ei mulla ollut mitään suunnitelmaa tai tavoitteita, vaan ajattelin että katsotaan mistä se tykkää - jos tykkää mistään. Mutta kaikki hajuharrastukset ovat olleet Karulle todella mieleisiä ja sille luontaista, eli ihmisen jäljestäminen, nose ja nyt tuo verijälki. Lisäksi jumppaaminen on Karun mielestä tosi kivaa, kuin myös pienet hooperskokeilut. Karu tykkää tehdä yhdessä asioita mutta myös ajatella itse.

20.4.25

Savumuikkuja, haukea ja muuta mukavaa ruokalistalla

Tilaan Karulle aina kerralla pari 16kg laatikkoa sika-nautaa pakkaseen ja olen yrittänyt opetella että milloin pitää tilata seuraava satsi ennenkuin liha loppuu. En vielä oikein hallitse tätä taitoa, joten nyt kun lihalaatikon pohja on uhkaavasti näkyvissä, pitää peruslihan lisäksi keksiä useammin jotain muuta täytettä. Onneksi sain taas satsin possun sydäntä ja kieltä, joten niitä tuli pilkottua sopivan kokoisiksi paloiksi ja pussitettua pakkaseen. Myös päiväyksen ylittänyt paketti pakastesavumuikkuja pääsi Karun ruokalistalle. Savumuikut ovat Karun ehdoton lemppariruoka! Omasta pakasteesta löysin pussin haukifileitä. Olin juuri tehnyt tuoreesta hauesta paljon haukipihvejä, joten ajattelin että nuo vanhat haukifileet saisi sitten Karu. Keitin ja soseutin hauet, niin ei tarvinnut ruodoille tehdä mitään sen kummempaa. Kananmunistakin menee silloin tällöin päiväys ohi, joten Karu saa ne jos vain tuoksuvat ja näyttävät vielä hyvältä. Noseworkiin sitten on omat ruoat, eli koiranmakkaraa tai purkkiruokaa, joka sitten korvaa aina yhden ruoka-aterian. Karu syö siis kahdesti päivässä.

Pilkotut sydämet ja kielet.

Eilen Karu sai ensimmäistä kertaa elämässään broilerin koipireiden. Oli Karu ihmeissään. Karu nuoleskeli sitä pitkään ja kokeili hampaillaan että mistä sitä aloittaisi syömään... Kun sitten vihdoin hampaat puraisi lihaan, oli se äkkiä syöty. Aamulla oksenti pari pientä ruston palaa ulos, mikä oli odotettavissa. Oikeastaan luulin että olisi oksentanut enemmänkin.

"Jokojokojoko saan luvan??"

Tänä aamuna Karun ruokalistalla oli: pellavasiemenrouhe 3rkl turvotettuna, lisäravinteet, maksaa nokare, raaka kananmuna, keitettyä haukea, sika-nautaa sekä possun sydäntä ja kieltä. Jos Karu saa pelkkää sika-nautaa, annosmäärä kerralla on noin 360-400g. Kuitenkin sydän ja hauki ovat sen verran vähärasvaisia, että annan ruokaa sitten enempi. Illalla menu on: pellasiemenrouhe 3rkl turvotettuna, lisäravinteet, sika-nautaa, sydäntä ja savumuikkuja.

Tämän aamun ruokasatsi.

Karun paino oli tällä viikolla 48,7kg, eli taas vähän noussut. Selkäranka ja kylkiluut tuntuvat erittäin hyvin, joten painonnousu ei ole huono ollenkaan.

17.4.25

Karun virallinen silmäpeilaus

Karulla oltiin siis huomattu "rihma" silmässä, joten ajattelin että virallinen silmäpeilaus voisi kertoa mikä se oikein on. Samalla saa sitten tuloksen jalostustietojärjestelmäänkin.

Rihmalle löytyikin selitys, PPM-iris. Kennelliiton sivuilla lukee näin: "PPM (persistent pupillary membranes) ovat synnynnäisiä sikiöaikaisten verisuonten ja kalvojen jäänteitä iiriksessä eli värikalvossa. Tavallisimmin jäänteet ovat harmittomia lankamaisia rihmoja värikalvon pinnalla." Eläinlääkärin mukaan tämä rihma tuskin tulee ikinä vaivaamaan Karua. Vähän se rihma on eri asennossa kuin ennen, eli näköjään elää siellä silmässä omaa elämäänsä. Muuten silmät olivat terveet.

Jännitin tosi paljon, kuinka Karu lääkärissä käyttäytyy kun tullaan niin lähelle silmiä valon kanssa. Tippojen laitto meni yllättävän hyvin, Karu ei edes tajunnut kun laitoin tipat. Kun eläinlääkäri tutki Karun silmiä, hetken Karu malttoi olla paikoillaan, sitten se alkoi hammastelemaan kun kärsivällisyys loppui. Laitettiin kuonokoppa ja pidettiin Karua paikoillaan. Karulla meni ihan kunnolla hermot ja se alkoi pitämään älämölöä. :D Mutta pysyi paikoillaan eikä rimpuillut, päätään toki heilutteli vähän. Tutkimuksen jälkeen Karu olikin sitten taas ihan normaalisti eikä näyttänyt siltä että traumoja olisi jäänyt.

11.4.25

Keväisiä tunnelmia

Nosessa kun pidettiin hieman pidempi tauko, niin sen jälkeen on pitänyt tehdä vähän mieleen palauttavia harjoituksia Karun kanssa. Päätettiin että Karu saa etsiä ruokarasiaa, jossa on haju. Jos sillä tavoin ilmaisu saataisiin paremmaksi. Harjoituksia tehdessä muistui mieleen miksi rasioita en ole enää käyttänyt: kun Karu näkee rasian, se ei edes mene haistelemaan kun tietää jo löytäneensä rasian. Tein sitten useamman kätkön ilman rasiaa ja palkkasin heti hyvästä ilmaisusta ja hienostihan ne meni!

Korkeat kätköt eivät ole Karulle ongelma, Karu kiipeää mielellään ylös esim. tuoleille (kerran Karu piti auttaa alas tasolta mihin ei ollut tarkoitus kiivetä), mutta alhaalla lähes lattiatasossa olevat kätköt ovat vähän hankalempia - tai ei niin mielekkäitä.

Olin viikon kunnolla kipeänä eikä Karun kanssa juuri muuta tehty kuin perus pissitykset. Välillä namien piilotusta tai luun syöntiä, mutta siis pääasiassa vain lepoa. Karu on siitä huippu tyyppi, että se osaa ottaa rennosti. Karu ei ala hyppimään seinille tai tuhoamaan paikkoja jos mitään ei tehdäkkään useampaan päivään. Karu ei tule edes komentamaan tai muutenkaan häiriköimään että jotain tekemistä pitäisi olla. Niin sanotusti tyytyy kohtaloonsa.


Karu pysyy edelleen hyvin irti (syrjäisissä metsissä uskallan päästää vapaammin liikkumaan), nykyään se tosin uskaltaa mennä jo pois näköetäisyydeltä, mutta juoksee sitten äkki takaisin kun huomaa ettei näe minua. Kohta pitää tarkemmin pitää Karua hihnassa, kun lintujen ja muiden eläinten poikaset alkavat liikkumaan maastossa. Kiran kanssa siitä ei tarvinnut huolehtia, kun Kira jätti pienet eläimet rauhaan, mutta Karu varmaan vaan söisi suuhun mahtuvat eläinparat... Kaikki pienet ja nopeasti liikkuvat asiat kuten lentävät lehdet saavat Karun heti jahtaamismoodiin.



Olen opettanut Karulle alusta asti, että ulos mennessä täytyy ensin istua ja luvan saa tulla ulos vasta kun minä sanon. Tuli hyvä muistutus, miksi tämä on ollut todella tärkeä opettaa. Eräs aamu normaaliin tapaan oltiin lähdössä aamupissille ja Karu istui nätisti ja odotti kun avasin oven. Astuin ovesta ulos ja katsoin että reitti on selvä, kun huomasin että yläpuoleltani räystäältä tippui orava maahan noin metrin päähän minusta! Se pari sekuntia siinä ihmetteli ja lähti sitten juoksemaan. Jos Karu olisi mennyt ensin ulos, olisi se voinut olla oravan viimeinen aamu.




Ei se kevät niin vain tulekaan. (11.4.)

Ihan itse tein!

Olen ulos laitellut Karun karvoja lintuja varten. Tiaiset ovat käyneet tutkimassa, mutta ei ole oikein kelvannut. Eräs aamu pääsin onneksi todistamaan, kun töyhtötiaispariskunta kävi nappaamassa nokat täyteen pehmeää ja lämmintä Karun karvaa! :)

22.3.25

Rokotukset ja hallilla hömpöttelyä

Karu sai vuosirokotuksensa ja samalla osteopen-pistoksen. Rokotuspistoon vähän reagoi, mutta ei tuohon toiseen. Karu tykkää lääkärikäynneistä, siellä kun saa paljon herkkuja ja rapsutuksia (ja lattialla on ihanien koirien aromeja). Toimenpidepöydällä rämisi joku metallilevy, mutta Karua se ei haitannut. Iiriksen rihmasta ei lääkäri osannut sanoa muuta kuin että kannattaa käyttää silmäeläinlääkärillä, joten varasin huhtikuulle viralliseen silmäpeilaukseen ajan. Se rihma on hieman liikkunutkin. 

Puntari näytti 48kg.

"Kumpa saisin imeskellä tätä eläinlääkärin lattiaa enemmän..."

Käytiin Karun kanssa hallilla vähän viettämässä yhteistä aikaa. Leikittiin ja jumpattiin ja höpsöteltiin. Karu yritti merkata vain kerran, mikä oli aika hyvä saavutus! Urosvyö onneksi imaisi pissat itseensä ettei sotkuvahinkoa käynyt.




16.3.25

Nosea, perus arkea ja paljon kuvia

Meillä alkoi nyt jatkuva nose! Saatiin siis valmennuspaikka ja joka toinen viikko päästään treenaamaan. Se onkin Karulle sopivasti, kerran viikossa voisi olla liian tiheään. Ainakin itse tykkään että on joka toinen viikko. 
Karulla on nosessa haasteita siinä kun hajua pitäisi etsiä uudestaan - tai samasta tilasta etsiä toinen haju. Karun motivaatio on huipussaan kun pääsee etsimään hajun huoneesta. Sitten kun se on löydetty niin Karun mielestä homma on hoidettu ja tehdään jotain muuta (luulen että tässä on kyse siitä että Karu ei täysin ymmärrä mitä siltä halutaan) Tällä hetkellä siis suurimpana haasteena on tuo motivaation ylläpito ekan hajun jälkeen sekä ilmaisun (katsekontakti) pitäminen pidempään kuin sekunnin. Eihän tämä nyt liian helppoa saa ollakaan. :)

Innokas treenaaja!

Sattuneesta syystä on nykyään urosvyö käytössä nosetreeneissä...

Muuten ollaan eletty aika rauhallista arkea. Ollaan vähän jumpattu ja hierottu, tässä kyllä yritän nyt ryhdistäytyä enemmän. Oma jaksaminen alkaa olla jo paljon parempaa kuin vaikka muutama kuukausi sitten, joten jaksan jo lisätä Karun jumppahetkiä arkeen enempi. Karulla jumeja on ollut takareisissä ja pohkeissa. Tarvittaessa kipulääkettä, lepoa ja lisää hierontaa niin ne auttaa kyllä. Itse siis hieron ja venyttelen Karua, meidän ihana fyssari on neuvonut kuinka ne tehdään.

Ensi viikolla Karulla on rokotukset, kuukausittainen Osteopen-pistos ja silmän katsominen (iiriksessä joku rihma). 

Sitten kuvia iso kasa alle!









"Tuon kun saisin niin söisin"




 







2.3.25

Menossa mukana

Karu pääsi käymään lintutornilla. Eipä juuri lintuja näkynyt, mutta Karu oli ihan messissä katselemassa ympärilleen. Kiipesi torniin nätisti, vähän jännitti alas tullessa mutta rauhallisesti päästiin ehjänä kaikki alas.



Karu sai madotuksen, koska rokotukset lähestyvät. Madotus aiheutti pahoinvointia ja Karu oksenti suurella paineella syödyt lumet vetenä ulos. Onneksi kaksi oksennusta (ulos) ja muutama puklailu (autoon) helpotti oloa eikä sen kummempia oireita tullut.

Karun silmässä on jokin outo juttu. Se näyttää roskalta, mutta on silmän iiriksessä... Pitää rokotusten yhteydessä pyytää katsomaan ja tarvittaessa käydä sitten silmälääkärillä tai virallisessa silmäpeilauksessa. Tuota "roskaa" ei näe, ellei katsomalla katso ja pyydä Karua pysymään paikoillaan. Karulla on kuitenkin aika tummat silmät.


Karu pääsi ystävien kanssa kävelylle. Voi että kun taas pusuteltiin pitkän aikaa. :) Lara haukkui jälleen Karulle, mutta uskalti tulla lähemmäksi kuin viimeksi ja välillä jopa haistelemaan. Karukin oppi, että vaikka Lara haukkuu, niin se on vain hänen tapansa eikä siitä tarvitse välittää. Kyllä niistä vielä kavereita tulee.





Metsässäkin ollaan keskenään käyty, jolloin Karu sai olla vapaana (hihna tosin perässä roikkui). On tosi mukavaa että Karu pysyy niin lähellä. On se vähän kyllä mammanpoika, koska kun menin piiloon, Karu lähes panikoi... Ei pystynyt keskittymään etsimään haistelemalla jalanjälkiä vaan juoksi vähän päättömästi ympäriinsä kunnes sai ilmavainun. Voi minun möllykkä. Meidän takapihallakin Karua joskus jännittää kun joku tuntematon koira haukkuu ulkona ja silloin tulee sisälle turvaan. Vaikka on rohkea ja itsevarma mutta ei aina sitten kuitenkaan? Onhan Karu vielä nuorikin, ehkä itsevarmuus kasvaa lisää myöhemmin.




"Olin aika loppu metsäilyn jälkeen"

Karulla on isot tassut ja sen mukaiset jäljetkin.