Kamerankin olen saanut raahattua ulos pari kertaa, laitan tähän alle parhaimmat kuvat.
Kiran ruokinta on taas raiteillaan, hetken sai lisiä vähän summan mutikassa, mutta nyt on kaikki kertaalleen laskettu niin hetkeen ei tarvitse sitäkään murehtia. Kirjoittelen siitä tänne erikseen vielä myöhemmin, että minkäslainen se Kiran ruokinta tällä hetkellä onkaan.
Perjantaina olisi nokka kohti Kuopiota ja röntgenhoitajaopiskelijoiden koulutuspäivää. Kira pääsee samalla taas vanhemmille hoitoon, tällä kertaa ehkä kahdeksi viikoksi. Toukokuusta lähtien lähtien olenkin sitten koko kesän Kiran kanssa vanhemmilla kun harjoittelu ja kesätyöt kutsuvat.
Kovasti olen halunnut käydä mätsäreissä, mutta kun ne ovat niin kalliit että on jäänyt välistä. Rally-tokokisoja on ollut aika kivasti, virallisia ja epävirallisia, mutta meidän harjoittelut on jäänyt niin vähäisiksi että en ole uskaltanut mennä. Eli meidän tekeminen on jäänyt aika minimiin. Lenkit ollaan sitten vastapainoksi pidetty pitkinä ja pidän Kiraa mahdollisimman paljon irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti