Miten Kira aikoinaan päätyi meille?

Börje tipujensa kanssa

  Olen aivan pienestä pitäen ollut eläinrakas ja erityisesti koirat ovat olleet lähellä sydäntä. Ensimmäiset lemmikit mitä muistan meillä olleen ovat tuliliskot. Näiden jälkeen meille hankittiin kesäkanoja, eli olivat meillä kesät ja talveksi menivät hoitoon paikkaan missä oli lämmitetty kanala. Keväällä haettiin kanat aina meille takaisin. Näin jatkui aika montakin vuotta ja rakkaus kanoihin jäi pysyvästi.


Kuitenkin jossain vaiheessa - olisikohan ikää ollut 12? - halusin lemmikin jota voisi pitää sisällä ja minkä kanssa voisi mennä eläinlääkäriin. :D Olin käynyt siis naapurien mukana eläinlääkärissä kun veivät koiraansa rokotuksille. Vanhemmat yrittivät "kaupitella" minulle gerbiilejä, mutta niiden suht lyhyt elinikä ei innostanut. Päädyimme marsuun.
Eläinkaupan myyjä tuohon aikaan sanoi että urosmarsu voi elää yksin, joten meille myytiin vain yksi marsu. Onneksi äitini tajusi Mustis-marsun tarvitsevan kaverin ja se vietiin kastroitavaksi, samalla mentiin varaamaan samasta eläinkaupasta tyttömarsu. Yhdessä vaiheessa lauma kasvoi kolmeen, kun tuttava oli antamassa yksin elävää tyttömarsua pois.

Mustis, Tuppura & Taika

Elämä jatkui, olin 15-vuotias ja kovin tyytyväinen, mutta oma koira kummitteli mielessä. Naapurin koiraa olin käynyt kovasti lenkkeilyttämässä ja tekemässä temppuja, Dogsitter-kurssinkin kävin, mutta ne eivät tuntuneet riittävän. Vanhemmat olivat kovasti koiraa vastaan, velikin oli allerginen.
Lopulta päätettiin että kanoja ei enää kesäksi oteta. Olin puhunut ja puhunut (vängännyt ja vängännyt) siitä kuinka haluaisin sen oman koiran. Pihakin oli valmiiksi aidattu kun kanoja oli. Veli kävi lääkärin puheilla, lääkäri sanoi että ottakaa koira, jos tulee oireita, hankkikaa toinenkin. :D Tästä se koiran hankinta lähti nopeasti nousuun! Äidin kanssa katseltiin eri rotuja, espanjanvesikoira kuulosti kivalta. Käytiin näyttelyissä ja juteltiin kasvattajille, mutta meille jäi kuva että tämä rotu kaipaisi jotenkin tavattomasti tekemistä... Se jäi kaihertamaan. Apulassa skrollailtiin mitä rotuja siellä tulisi vastaan, mittelspitz pomppasi silmille usein. Katseltiin tätä äidin kanssa ja rotu tuntui täydelliseltä! Sopivan pieni että saisi joka paikkaan helposti mukaan ja ensi koiraksi ei tuntunut liian haastavalta. Terveys oli myös hyvällä mallilla, eikä ruumiinrakenne tai turkki ollut liioiteltu. Äiti soitti yhteen ilmoitukseen ja varasi pennun. Saatiin kuvat vasta myöhemmin jolloin huomasin pentujen olevien mustia. Olin jotenkin odottanut jotain muuta väriä, mutta hetken mietittyäni, musta olisikin aivan hyvä väri koiralle. :)

Tänä päivänä tekisin asiat toisin. Olisin ottanut eri mittelikasvattajiin yhteyttä ja käynyt juttelemassa ja katomassa emoa etukäteen yms. yms...... Mutta täytyy todeta, en ois parempaa koiraa voinut saada!
Pentu tuli taloon ja kaikki rakastuivat siihen täysin. Oli luonteeltaan just semmonen mitä se on nytkin, 6 vuotta myöhemmin. Ei tule kerjäämään rapsutuksia, kun haluaa tekemistä niin tulee istumaan mun eteen ja tuijottaa, jos on känkkäränkkä-fiilis eikä halua tulla luokse niin sehän ei tule... :D Kaikesta huolimatta ihan paras koira, ei tule toista samanlaista vastaan.

Tähän lopuksi vielä kuvia vuodelta 2010. VAROITUS! Alla olevat kuvat eivät sovi pentukuumeesta kärsivälle! ;)
 

"Odota" "Maahan" "Koske"