Viime viikon perjantaina lähdettiin Jyväskylään Kiran kanssa bussilla. Harjoiteltiin siis bussipelon selättämistä ja samalla Kira pääsi "lomalle" vanhemmilleni pariksi viikoksi. Juna-asema ja junamatka on Kiran mielestä niin iso kauhistus, että aloitettiin bussilla. Normaalisti bussimatka kestää reilu pari tuntia, mutta tällä kertaa jouduttiin valitsemaan matka, jonka kesto oli 3h. Se vähän jännitti.
Tiesin että pelkät nakit eivät matkalle riitä, niin Kira sai n. tunnin ennen matkaa ensimmäisen annoksen Sileo-geeliä ikeniin. En laittanut maksimimäärää. Kira oli hieman rennompi, mutta selkeää muutosta en huomannut, ikenet olivat tosin kalpeat. Bussiasemalla Kira tärisi hervottomasti, mutta ei yrittänyt räpiköidä sylistäni pois. Kun päästiin bussiin, Kira rauhottui ja tärinä loppui.
Kun bussi lähti liikkeelle, Kira läähätti, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin junassa, eikä silmät olleet aivan järkyttävän auki. Kira tärisi välillä ja välillä ei. Nakki maistui, mutta ei pitänyt pelkoa poissa.
Tunti kun oltiin bussissa matkustettu, pääsin antamaan Kiralle toisen annoksen Sileota, tällä kertaa annoin maksimiannoksen. Hetken päästä geelistä Kiran tärinä loppui, läähätys loppui ja huojuminen alkoi. Käärin Kiran peittoon ja otin sen lähelle ettei sille tulisi kylmä, kun nyt sen kroppa ei pitänyt enää lämpöä yllä. Kira välttämättä halusi kuitenkin istua sylissäni ja katsoa tietä, joten annoin sen katsella. Ja näin me mentiin loppumatka. Minäkin jopa nukuin osan matkasta! Ja kaiken huippu oli se, kun bussi ajoi reunaviivalle ja bussi alkoi täristä (Kiran pahin pelko), Kira nosti korviaan, mutta ei reagoinut muuten! Jatkoi vaan tielle katsomista. Kylläpä oli mukava matka, kun ei tarvinnut huolehtia Kiran pelkäämisestä. :) Jyväskylässä Kira oli jo normaali itsensä, lääkkeen vaikutus oli alkanut hälvenemään. Tästä on hyvä jatkaa, vähennän Sileon määrää seuraavilla kerroilla ja otan paljon herkkuja mukaan, jospa se pelko pikkuhiljaa voitettaisiin. Sileota siis käytän Kiran pelon taltuttamiseen, pyrkimys olisi että sitä ei tarvittaisi enää tulevaisuudessa.
Nyt Kira on siis vanhemmillani ja minä pääsen rauhassa tekemään kouluhommiani. Postaustahti on ollut hiljaisempi ja sama tahti jatkuu vielä jonkin aikaa. Mitään ihmeellistä ei olla Kiran kanssa keritty tekemään, mutta jospa tähän saataisiin keväämmällä muutosta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti