Maanantaina sattui vahinko, tapaturma, ja Karun oikean takajalan kinner taittui. Karu käveli jalalla huonosti, kinner ikään kuin napsahti suureen yliojennukseen kävellessä ja Karu tätä itse hämmästeli. Kipuja ei sen suuremmin onneksi tuntunut olevan.
Minä olin surun murtama. Ajattelin, että nyt kinner meni niin palasiksi, että sitä ei voida korjata. Karu oli niin elämäniloinen edelleen, vaikka jalka vaivasi. Karu haki lelua ja pyysi haleja ja rapsutuksia entiseen tapaan.
Tiistaille saatiin aika eläinlääkäriin. Ei ortopedille, mutta ortopediaan perehtyneelle lääkärille. Hänen olemus rauhoitti minua, ei ainakaan suoraan antanut kuolemantuomiota. Karu rauhoitettiin ja kuvattiin.
Ja kuten otsikossa lukee, Karulle todettiin proksimaalisen intertarsaalinivelen luksaatio. Eli "kintereen yksi nivelrako (talus ja calcaneus) pääsee liikkumaan epänormaaliin asentoon, tukikudokset antavat etuosasta periksi". Tilanteen voisi korjata leikkauksella, joten heti käynnin jälkeen olin yhteydessä eläinortopediin. Leikkaus sovittiin jo torstaille, puhelimessa sanottiin samantien että hoitoennuste on hyvä. Mikä helpostus!!
Torstaina ortopedi kertoi, että on tehnyt omalle koiralleen kyseisen leikkauksen ja koira elää nykyään kuten ennenkin. Tämä leikkaus ei vaikuta Karun jalan aikaisempaan yliojentumiseen, joka kuulemma ortopedin mukaan on vain "kosmeettinen haitta". Karulle tehtäisiin siis kintereen osittainen jäykistys.
Leikkaus oli mennyt hyvin ja kaikki oli sujunut ongelmitta. Operaatiolle hintaa tuli noin 2700e, josta onneksi vakuutus korvasi osan. Lastaa pidetään kaksi viikkoa, ja se vaihdetaan viikon päästä. Neljän viikon välein otetaan röntgenkuvat, kunnes ollaan tyytyväisiä luutumiseen. Alustavasti Karun saikku kestäisi kahdeksan viikkoa, joten nosea päästään treenailemaan aikaisintaan helmikuussa. Ulkoilut pidetään nyt aivan minimissään, ettei hiertymiä pääsisi kehittymään.
Jalalle Karu sai heti varata painoa ja Karu käveleekin jalalla tosi hyvin. Onneksi Karu on rauhallinen tyyppi ja lepäilee paljon eikä ulkona sekoile hihnassa. Ulkoillessa lasta pitää suojata ettei vaan kastu.
Lääkkeitä tuli vino pino ja niiden antamisessa on ollut haasteita. Karu on ensimmäistä kertaa elämässään ollut minulle vihainen. Kun olen lääkkeet tunkenut Karun nieluun niin Karu on melkein näyttänyt hampaitaan ja tehnyt pieniä näykkäisyliikkeitä, mutta ei ole minua satuttanut. Karu on vain ollut tosissaan että nyt ei tämä homma ole mieleinen. Olen onneksi löytänyt herkkuja mihin olen saanut lääkkeet piilotettua ja ruoan seasta niitä on ollut Karun vaikea erotella. Loput lääkkeet laitan voihin ja sitten työnnän kurkkuun niin menee liukkaasti alas. Olen alkanut käyttämään sanaa "lääkkeet", jotta Karu tietää mitä tulee tapahtumaan. Lopuksi suuren suuret kehut ja hyvät herkut perään, niin Karu ei ole enää ollut vihainen.
Toivotaan nyt kovasti että toipuminen menee suunnitellusti ja päästään pian taas normaalisti elämään ja olemaan!