Vuoden ekat mökkeilyt

Karu pääsi ensimmäistä kertaa käymään meidän suvun mökillä, mikä oli ainakin yksi Kiran lempparipaikoista. Saaressa saa koira olla vapaana eikä tarvitse pelätä että karkaisi kauas. Venematka saareen on lyhyt ja hoituu soutuveneellä. Tämä olikin Karun ensimmäinen kerta veneessä. Onneksi löytyi pelastusliivit mitkä nipinnapin mahtui vielä Karun päälle.

Veneeseen Karu meni vähän empien ja sitten sitä alkoi jännittämään niin paljon että olisi tullut mielummin samantien veneestä pois. Karu tuli veneessä ihan liki eikä uskaltanut liikuttaa jalkojaan mihinkään. Saaren rantaan päästessä tulikin kiire kuivalle maalle ja hirveät hepulit ja rallit piti vetää kun jännitys purkautui. Karu kävi koko saaren läpi ja juoksi ja ravasi ees taas!

Kyllä Karu malttoi rauhottuakin välillä, mutta vain hetkeksi. Tekemistä oli liikaa. Rannassa piti käydä kahlailemassa vähän väliä, sitten löytyikin kuollut lintu mitä piti heitellä ja kimalaisen pörräyskin piti tutkia (onneksi ei päässyt pistämään vaikka Karu sen suuhunkin yritti ottaa). Ja kun jokainen teki omia juttujaan eri puolilla niin pitihän käydä tarkastamassa mitä kukin oli touhuamassa. Kottikärrykin tuli Karulle ihan uutena asiana ja sitä piti kovasti tarkkailla.

Kun sitten me ihmiset rauhoituttiin syömään yhdessä pöydän ääreen, Karu simahti pöydän alle. Kauaa ei kerennyt poloinen nukkua kun tuli uusi ryhmä ihmisiä saareen, Karulle neljä tuntematonta ja yksi vajaa vuoden ikäinen vauvelikin. Vauvoja ei Karu ole tainnut edes tavata. Karua selvästi vähän jännitti uudet ihmiset, mutta kävi haistelemassa ja tervehtimässä jokaista aina välillä. Sitten Karu ja vauva pääsivät tutustumaan, vauva oli äitinsä sylissä ja Karu päästettiin lähelle, pidin pannasta kiinni. Vauva oli koiriin tottunut eikä ollut moksiskaan kun Karu antoi pusuja naamalle. Mutta sitten tapahtui jotain Karun mielestä tosi pelottavaa(?) ja Karu murisi. Vedin Karun tilanteesta pois ja Karu lähti sitten itse kauemmaksi. Murahtaminen oli yllättävää, koska Karu antoi pusuja ja meni mielellään haistelemaan, mutta jotain ilmeisesti tapahtui Karun näkökulmasta. Karu tuli uudestaan lähemmäs kun vauva konttasi, mutta en päästänyt ihan iholle asti vaikka Karu olisi mielellään mennyt haistelemaan ihan lähelle.

Itse luulen, että Karu oli kuormittunut jo muutenkin uudesta paikasta, venematkasta, uusista ihmisistä ja oli Karu varmasti väsynytkin. Ja minä pidin vielä pannasta kiinni. Niin en usko että se paljoa vaati, että Karu tunsi olonsa ahdistuneeksi ja murisi. Murinahan on vain koiran tapa kertoa että nyt pelottaa ja haluaa tilaa. Sitähän Karu sitten tekikin, meni kauas pois tilanteesta. Mutta oli kiva, että Karu halusi kuitenkin itse tulla takaisin omaehtoisesti houkuttelematta. Jos se vain tapaisi vauvoja enemmän, niin uskon että ei se niistä olisi moksiskaan. Seuraavaa kertaa varten on hyvä tiedostaa että Karua vauvat kovasti jännittävät.

Rankkaa on!

Venematka takaisin meni vähän vähemmän jännittävästi, mutta ei taaskaan Karu uskaltanu jalkojaan liikuttaa mihinkään suuntaan. Autoon Karu hyppäsi mielellään, kun tiesi että pääsee kotiin lepäämään. Sitten me kaikki levättiinkin koko seuraava päivä.

"Äkkiä kotiin kiitos!"