Olin itse jo ajatellut, että Karun kanssa emme tule enää menemään mätsäreihin. Ihan siis vaan tuon takajalkojen takia, kun muljuavat kintereet vähän hävettävät ja inhoan jos joku tulee kauhistelemaan. Toki jos joku kysyy asiallisesti jotain niin mielelläni vastaan. Kuitenkin kun Karu sai hyvät lonkkatulokset ja ortopedi sanoi että kintereissä ei ole mitään ongelmaa vaikka vähän yliliikkuvaiset ovatkin, niin Karussahan ei sinänsä mitään isompaa vikaa siis ole. Miksi ei siis liikuttaisi ihmisten ilmoilla enemmän, ehkä joku muukin saman ongelman kanssa rohkaistuisi.
Sitten bongasin mätsärit jotka olisivat jo heti seuraavana päivänä. Päätin että sinne me mennään! Harjoiteltiin Karun kanssa pihalla näyttelyhommia. Meni superhyvin, vaikka viimeksi yli vuosi sitten ollaan kehässä juostu. Eihän mulla ollut edes näyttelyhihnaa, joten sekin piti käydä hommaamassa.
Olen opettanut Karun jumpatessa siihen, että "kyykky" -sanalla Karu menee pieneen kyykkyyn jolloin jalat asettuvat hyvään kulmaan eivätkä ole yliojentuneena. Karu omaksui tämänkin välittömästi kun seisotusasentoa harjoiteltiin.
Mätsäripaikalla ei onneksi ollut kamalasti koiria. Karu oli aika täpinöissään, se tuijotti kaikkia koiria ja jos joku tuijotti takaisin niin Karu hermostui. Hölmö logiikka Karulla, mutta luulen että se on jonkinlaista epävarmuutta.
Kehässä Karu onneksi keskittyi vaan nameihin, olihan jo ruoka-aikakin niin nälkä kurni mahassa. Tuomari kosketti Karun läpikotaisin eikä siinä ollut ongelmaa. Koko ajan ravatessa annoin Karulle namia, koska tilanne oli Karulle aika jännittävä enkä halunnut sen poukkoilevan minne sattuu. Odotin milloin tuomari kysyisi Karun jaloista, mutta ei niistä mitään sanottu.
Ja niin vain Karu oli isojen aikuisten sinisten toinen!!
