26.5.16

Raakaruokinnasta

Raakaruokinnan aloittaminen tyhjästä ei ole helppoa, mutta loppujen lopuksi se ei ole kuitenkaan vaikeaa. Matikkaa joutuu paljon käyttämään, mm. pitää laskea kuinka paljon koira tarvitsee mitäkin vitamiinia ja kivennäistä. Meillä perustana on liha, jonka lisäksi saa vähän nappuloita. Nappuloiden määrä ruoassa on niin vähäinen, että en ala laskemaan niistä saatavia vitamiinimääriä.


Vaikka Kiran ruokavalion pääosana on liha, saattaa sen jonain päivinä korvata esim. kuha. 100g kuhaa täyttäisi samalla Kiran päivän d-vitamiinitarpeen. Eri lihojen ja elinten vitamiini-, proteiini- yms. pitoisuudet löytyvät osoitteesta Fineli.fi.

Liha ja kala: 
Lääkekuurien jälkeen vatsa kestää todistetusti poroa, peuraa, broileria ja kalkkunaa. Seuraavaksi vuorossa nauta. Yritän pitää rasvan määrän kohtuullisena.
Raakaa kananmunaa maha ei ainakaan vielä kestä.

Lihaa 80-100g riippuen rasituksesta.

Kalasta etenkin kuha sopii Kiran vatsalle. Pieni määrä lohta on myös ok.

Luut ja rustot:
Kokeilin viimeksi jokunen kuukausi sitten ja silloin ainakin tuli ripuli. Nyt kun maha ollut pitkään hyvässä kunnossa niin voisin kohta kokeilla uudestaan.
Luuta tarvitsisi 6,5g kalsiumin tarpeen täyttöön, rusto menisi hampaiden huoltona.

Nappulat: 
Kiran maha kestää tietyt nappulamerkit. Tällä hetkellä menee Trovetin dpd kun halvalla sain.
Nappulaa ruoassa n.5-15g. Toimii lähinnä kuidun lähteenä.

Lisäravinteet:

A-vitamiini
Naudan maksaa 10-20g 1-2krt/vk.

D-vitamiini
Sana-sol D-tipat. 2-3tippaa päivittäin.

E-vitamiini
Vitatabs E, 1 kapseli kahdesti viikossa.

Sinkki
2tbl Biotiini fortea päivittäin.

Kalsium
Kalkkirekku n.1tl päivittäin.

Magnesium
Mietinnässä.

Jodi
Ripaus merilevää päivittäin.

Öljyt
Tällä hetkellä kokeiluun pääsi Tujoma kirjolohiöljy. Vatsa ainakin kestää.

Määrät ovat laskettu ylläpitotarpeen mukaan. Olen ostanut sumppu.info:sta seuraavat teokset (tartuin tarjoukseen näiden pakettihinnasta) Koiran raakaruokinta, Vitami ja raakaruokinnan suunnittelu. Näitä ennen piti googlettaa ja etsiä jokaisesta vitamiinista omat tietonsa, nyt on kaikki samassa paketissa.

Kiran kanssa ei siis juuri nyt harrasteta mitään ihmeellistä, käydään pitkillä lenkeillä ja tavataan tuttuja koiria. :) Jos Kira tekisi tosi rasittavaa liikuntaa niin määrät olisivat isommat ja listassa olisi ainakin pari lisäravinnetta lisää. :D

Itselläni on omat vitamiinit, mutta e-vitamiinipurkista syödään molemmat.

23.5.16

Trombokontrolli

Olenkin unohtanut mainita että taas käytiin verinäytteissä pari viikkoa sitten, trombot olivat ok niin lääkäri ehdotti seuraavaa käyntiä vasta 3kk päähän! Ah ihanuutta! :)

Täällä ollaan nautittu lämpimistä keleistä ja minäkin aloitin pyöräilykauden. Kori on pyörään ostettu ja Kiraa siihen totutettu, tarkoituksena että pidemmät matkat esim. kaverin luokse voin mennä ilman autoa ja Kiran kanssa. Kira on niin kova haistelemaan että en usko sen nauttivan pyörän vierellä juoksemisesta. Enkä oikein edes tykkää ajatuksesta koira juoksemassa asfaltilla monta kilometriä - ei tee hyvää tassunpohjille tai nivelille.

 Tässä vielä pari kesäistä kuvaa. Kira nauttii ottaa aurinkoa lyhyellä karvalla. :D



17.5.16

Sekalaisia kuulumisia

Maailman kaunein neiti <3
Sain taas omituisia kommentteja mitteleiden omistajilta Kiran trimmistä, haukuttiin jopa "hirveen näköiseksi". :D Onneksi positiivisia kommentteja tuli runsaasti, rutkasti enemmän kuin negatiivisia. Monet miettivät koiransa ajelemista ja osa olikin jo ajellut. Peukut näille! :)

Me ollaan Kiran kanssa naureskeltu nuille negatiivisille kommenteille ja menty pitkille lenkeille kuumillakin keleillä. Kira läähättää harvakseltaan ja juoksee paljon. Ei tarvitse raahata perässä niinkuin muutama viikko sitten täydellä turkilla vaikka oli viileämmät kelit. Ja vaikka nyt keväällä ei ole kokoajan niin lämpimiä kelejä, ei Kira kärsi kylmyydestä kun kävellään reippaasti. Ajeltu turkki onkin lähteny jo kovaan kasvuun.

Käytiin Lievestuoreella mätsäreissäkin kokeilemassa että mitäs trimmistä sanotaan. Ainakin tuomari tykkäsi! :D Pienillä koirilla ei ollut pöytää käytössä, mutta siitä huolimatta Kira antoi todella nätisti näyttää hampaat ja tunnustella kropan, ei perääntynyt yhtään. Kira sai punaisen nauhan ja oltiin lopulta kolmansia! Pieniä oli yhteensä 15. Kira oli tosi reipas ja vaikka aurinko välillä porottikin kuumasti niin eipä ollut kuuma.


Mökkielämä on mukavaa!

Tämän jälkeen käväistiin katsomassa Tractor pulling -kisailua kun oli siinä ihan vieressä. Kiraa ei voinut jättää autoon koska aurinko paistoi niin lämpimästi. Paikanpäällä Kiraa ei aluksi hivittänyt kovatkaan äänet, kunnes tuli ensimmäinen rekka vetämään jarruvaunua. Se pörinä oli aika kova ja lähdettiinkin sitten omaa autoa kohti ja kotiin päin ajelemaan

Mökilläkin ollaan käyty pariin otteeseen ja siitäkös Kira onkin vasta nauttinut! Lauantaina mennään sitten mökkitalkoisiin ja sinne tulee pari muutakin koiraa. :)

Pikku koululainen

Tällä viikolla aloitimme Karun kanssa pentukoulun. Kurssi on kerran viikossa viisi kertaa ja meidän lisäksi siellä on kolme muuta pentua omi...