24.3.24

Pikku koululainen

Tällä viikolla aloitimme Karun kanssa pentukoulun. Kurssi on kerran viikossa viisi kertaa ja meidän lisäksi siellä on kolme muuta pentua omistajineen. Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme kontaktia ja erilaisia palkkauskeinoja. Samalla itse opin miten Karu jaksaa keskittyä. Ei kovin kauaa. :D Muutaman toiston se tekee täysillä, mutta sitten se kyllästyy. Keskittymiskyky on siis lyhyt, mutta oppii kuitenkin nopeasti. 



Karu osaa jo istua (istuu käskystä, odottessaan ruokaa ja ulospääsyä), odottaa että ruokakuppi laskeutuu, "olehyvä", nimensä ja "tänne". Hyvin tuloksin harjoiteltu ollaan myös "irti" -sanaa ja maahan menoa. Karu ei montaa toistoa tarvitse ymmärtääkseen mitä pitää tehdä. Lisäksi kun haluaa takapihalle esim. pissille, hän katsoo ovea jolloin tajuamme että nyt on tarve ulos. Sisälle ei kakkaa eikä mielellään edes takapihalle, tykkää mieluiten kakata reviirin ulkopuolelle tien varteen. Pissejä vielä tulee sisälle jonkin verran, mutta lähinnä vain eteiseen.

Karu rakastaisi taisteluleikkejä, eli siis että revittäisiin leluja ja ravisteltaisiin niitä. Mutta niin emme leiki. Amerikanakita on muutenkin taistelutahoitoinen rotu, joten en halua korostaa tätä piirrettä yhtään sen enempää. Tämä onneksi tykkää leikkiä lelulla myös ihan vain lelua pureksimalla. Tulevaisuudessa jos palkkautuu leikillä, niin silloin pieni vetoleikki voi olla tälle aika mieluinen palkka.



Saatiin mennä Karun kanssa katsastusaseman sisätiloihin odottelemaan auton valmistumista.

Karu on päässyt leikkimään parin pennun kanssa. Toinen pentu oli mopsi, joten se oli Karua vähän pienempi. Karu ensin murisi kun sitä niin jännitti uusi tilanne, mutta hetken päästä jo rentoutui ja alkoi painimaan. Karu on niin kiltti leikkiessään, vaikka kuinka mopsi pomppi päälle ja oli villi kuin mikä, Karu paini rennosti sen kanssa. Karu jopa meni muutaman kerran selälleen ja mopsi oli Karun päällä. Kun Karulle riitti, se vain työnsi mopsin pois. :D Ja leikki jatkui. Toinen pentu oli kelpie ja tapaamispäivänä sillä oli vähän huono päivä eikä oikein huvittanut leikkiä. Kelpie murahteli Karulle ja näytti hampaita kun tuli liian lähelle. Karu hienosti osasi lukea kelpietytön eleitä ja antoi tälle tilaa. Hetken päästä meni kysymään uudestaan että no joko nyt leikkittäisiin, mutta ei esim. jyrännyt päälle vaan meni vain vierelle. Vähän ajan kuluttua kelpiekin rentoutui, etenkin kun huomasi että pääsee karkuun Karua myös juoksemalla. Sitten tyttö alkoi revittelemään ja hyppi Karun ylitse, Karu oli ihan haltioissaan.



Näiden pentutapaamisten jälkeen Karu on ollut kiinnostuneempi muista koirista ja haluaisi päästä muiden luokse tutustumaan. Olen tosi tyytyväinen että on ollut nyt hyviä kokemuksia ja muista koirista on jäänyt positiivinen kuva! Tämä nimittäin on ollut yksi minun suurin stressin aihe. Hihnassa ollessa edelleen ei ketään ole tervehditty.

Käytiin myös tutustumassa isoon kaupunkiin. Mentiin vilkkaaseen kauppakeskukseen istumaan ja katsomaan ohikulkevia ihmisiä. Ostoskärryt olivan ensin jännittävä asia, mutta niitäkin kun meni ohi koko ajan, ei se sitten enää niin jännittänytkään. Karu rauhassa meidän jaloissa tutki maailman menoa ja intoutui leikkimään lelulla siinä maatessa. Ainut ongelma mikä ihmisten ilmoilla kulkiessa on tämän hitaus. Ei ole kovin nopea liikkeissään joten jumitetaan ihmisten eteen. Parkkipaikalla tämä ei ole kovin mukavaa myöskään. Herkutkaan ei aina auta, sillä tämä kun haluaa tarkkailla ympäristöään rauhassa ennen liikkumista. Karu on todella harkitsevainen, ei tee asioita ennenkuin on miettinyt ensin. Ei auta kuin vain käydä useasti vilkkaissa paikoissa että Karu alkaisi tuntemaan oloaan rennommaksi ja varmemmaksi.

Kauppakeskuksessa.

Yksinoloharjoitukset ovat menneet mallikkaasti. Ensin kun oltiin vain hetki pois ja katsottiin puhelinten välityksellä miten menee, Karu nyyhkytti perään. Tästä huolestuin ja otin asian puheeksi koirakoulussa. Neuvottiin, että pieni nyyhkytys ei haittaa, mutta jos alkaa olemaan paniikkia, sitten pitää mennä takaisin sisälle. Nyt Karu on ollut yksin kolme kertaa tunnin ajan ja jokaisena kertana on nukkunut! Eroahdistus on asia mitä kovasti olen pelännyt, mutta nyt tilanne vaikuttaisi aika hyvältä. Samaten auton takakontissa oleilu on ollut menestys. Aluksi ensimmäisellä pitkällä matkalla itki ja yritti päästä pois (oli enemmänkin ärsyyntynyt kuin huolestunut), mutta kun tajusi että täällä nyt ollaan, niin sen jälkeen on mennyt todella mallikkaasti, ei ole itkenyt tai pyrkinyt pois. On jäänyt jopa nukkumaan takakonttiin kun käytiin kaupassa.

Sohvalle pääsee jo kipuamaan itse, mutta alas pitää vielä nostaa.

Varhaisrokotteen sai 9vk ikäisenä. Ei huomannut pistosta ollenkaan.

Ulkona kulkiessaan nenä on maassa suurimman osan ajasta. Vielä irti ollessaan kuitenkaan ei uskalla lähteä kauas. Saa nähdä kuinka kauan pystyy pitämään Karua irti. Oletus on, että jossain vaiheessa se ei enää tule onnistumaan. Enkä tiedä haluankokaan pitää irti aikuisena vaikka onnistuisi, ellemme ole todellakin niin syrjässä ettei ketään voi tulla vastaan.

9vk

10vk


10.3.24

Ensimmäinen viikko takana

Karu kasvaa hyvää vauhtia isommaksi pojaksi. :) Leikkisä kaveri on hereillä ollessa, hän osaa viihdyttää ihan itse itseään, ei siis tarvitsisi välttämättä edes meistä leikittäjää, mutta totta kai hänen kanssaan leikitään. Nukkuu myös välillä eri huoneessa ja kun vieraita oli kylässä, halusi mennä hetkeksi takapihalle yksin rauhoittumaan. Fiksu poika. Yksinoloa ollaan sen verran harjoiteltu että roskat ollaan viety ilman Karua, eikä mitään älämölöä ole sisältä kuulunut.


Mielestäni Karu on aika hyväkäytöksinen pennuksi, ainakin vielä. Silloin kun on yliväsynyt, niin puree helposti liian kovaa eikä meinaa rauhoittua. Mutta muuten kyllä on mukavan rauhallinen ja leikkii rauhallisesti. Kynsien leikkuu onnistuu leikin ohessa. Pissat tulee enimmäkseen ulos, kakalle osaa pyytää ulos katsomalla ovea ja istumalla. Ruokaa saadessaan osaa istua ja katsoa silmiin. Ruokaa tai leluja kohtaan ei ole resurssiaggressiivinen. Tassut ja hännän ja pallit (ovat laskeutuneet!) antaa hienosti tunnustella. Ei arasta vieraidenkaan kosketusta. Korvat ovat ainoastaan sellainen herkkä kohta, ei tykkää jos niitä hipelöidään liikaa, tähän tarvitsee siis ekstra treeniä.



Harmittaa kun oman möhläyksen takia Karulla on ollut ripulia. Paino on kuitenkin noussut kiitettävästi joten mikään hätä tässä ei ole. Laihakaan Karu ei ole ja ruokahalua olisi vaikka muille jakaa.

Vettä Karu tykkäsi juoda tassu tai kaksi vesikupissa. Se on onneksi nyt jäänyt pois. Sen sijaan juomisen jälkeen puolet litkitystä vedestä tippuu huulista lattialle kupilta pois tullessa.

Vielä maaliskuun aikana aloitamme pentukoulun. :) Jännittävää! Varhaisrokotus oli myös tarkoitus ottaa 8 vk iässä, mutta se vähän venähtää ripulin vuoksi, joten nyt saa sen 9 vk ikäisenä (jos kaikki menee hyvin).




Koiria ei tunnu enää ainakaan kamalasti aristelevan. Ihan ihmeellistä kuinka tuon reipastumisen huomaa ihan päivissä! Ollaan tavattu kiltti naapurin collie ja sovittu toisen naapurin kanssa pentutreffit metsään joku päivä. Tarkoitus on Karun kanssa opetella että hihnassa ollessa kukaan ei tule meidän iholle tervehtimään, ettei isompana ahdistuisi hihnakävelyillä muista. 

Karu tervehtii vieraita hauskasti varmaan rotutyypilliseen tapaan. Eli kun tapaa jonkun, käy eleettömästi haistelemassa ja sitten se oli siinä. :D Mutta jos vieras osoittaa ekan tervehtimisen jälkeen huomiota eli rapsutuksia, niin silloin alkaa häntä heilumaan ja vieraan kanssa on kivaa!



Kissankin Karu tapasi. Reaktio oli ihmeellinen. Karu katsoi kissaa jonkin aikaa ja sitten alkoi puuhaamaan omiaan. Sitä ei siis kiinnostanut ollenkaan! Kerran kissa käveli Karusta poispäin jolloin tämä olisi halunnut seurata, mutta kissa jännitti kovasti Karua niin ei annettu mennä perään.

Karu on aivan valtavan rakas ja ihana. Olen hänestä niin onnellinen, vaikka onkin ollut huolta, stressiä ja unettomia öitä. On sen arvoista.

8vk poseeraus


7.3.24

Tervetuloa meille Karu!


Karu on rodultaan amerikanakita ja hän tuli meille viime lauantaina 7 viikkoisena ja 6,7 kg painoisena. Karu syntyi ihan mustana, lukuunottamatta valkoisia sukkia, rintaa ja hännänpäätä. Mielenkiintoista nähdä kuinka tummana pysyy, kumpikaan vanhemmista ei nimittäin ole kokonaan musta. Karun sisko Juno onkin enempi ruskea väritykseltään, kuitenkin hänelläkin on samanlaiset valkoiset sukat, rinta ja hännänpää. Korkeutta poitsulle odotetaan 66-68 cm ja painoa 45-50 kg. 

Neljän tunnin automatka kasvattajalta kotiin meni lähinnä nukkuessa, mutta välillä piti vähän leikkiä ja tulla syliin katsomaan maisemia. Kolme kertaa matkan aikana käytiin pissalla, aina kun heräsi unesta. Hän niin tomerasti hihnassa meni häntä ylhäällä meidän kanssa, aivan uskomattoman reipas kaveri! Kotiin kun päästiin, Karu heti tutki joka ikisen huoneen ja meni jopa pimeisiin huoneisiin empimättä. Sitten lelujen kanssa juoksi huoneesta toiseen. :D

Hän on nyt meillä muutaman päivän ollut. Aivan ihana pieni karumõmmi (viroa, nallekarhu suomeksi). Ollaan leikitty, tutkittu pihaa, nukuttu (ja yöllä oltu nukkumatta) ja syöty sekä tutustuttu toisiimme. Olemme aivan rakastuneita tähän pieneen poitsuun. Valloittava persoona. <3 Nimeen reagoi jo hienosti. Toiset koirat ovat vielä jännittävä asia. Toissa yönä Karu aiheutti pientä huolta kun hän oksenteli useaan otteeseen. Oli pirteä mutta ruoka ei maistunut. Onneksi aamulla kakkaamisen jälkeen alkoi jo ruoka maittamaan ja ruoka pysyi sisällä. Viime yönä sitten olikin ripuli, mutta onneksi pystyy pidättelemään ja pyytää ulos kun hätä tulee.

Vaikka kuinka tähän pentuaikaan yritti varautua, on nämä päivät ja yöt olleet aika väsyttäviä. Olen myös ottanut liikaa stressiä ja painetta etenkin ihan ensimmäisinä päivinä, mutta nyt tuntuu että pahin paine alkaa helpottamaan. Mennään päivä kerrallaan ja muistetaan levätä tarpeeksi, niin eiköhän se siitä.









14.2.24

Hyvää syntymäpäivää Kira

Kira syntyi 14.2.2010. Pieni ja täydellinen ystävänpäivälapsi. Hyvää syntymäpäivää sinne missä oletkin. <3 Ikävä on loputon.





11.2.24

Uusi vuosi

Kiraa on ikävä joka päivä. Suru on ja pysyy, luulen että koko loppuelämän. Sen kanssa täytyy oppia jotenkin elämään. Edelleenkään en mitään leluja tai hihnoja ole laittanut pois, enkä varmaan ikinä laitakaan.

Elämä Kiran jälkeen on ollut tyhjää ja arjessa suoriutumista. Olin aivan varma, että en enää ikinä voi hankkia koiraa, miten tuota tuskaa muka kukaan kestäisi enää toistamiseen? No, ehkä jos koiran hankkisi sitten joskus tulevaisuudessa, ehkä viiden vuoden päästä, ajattelin. Kun aikaa kului, huomasin kuinka paljon elämäni oli Kiran ympärillä pyörinyt: kaikki vapaa-aika ja lomat suunnittelin niin, että mitä kaikkea tekisin Kiran kanssa, minne mentäisiin ja mitä harrastettaisiin. Nyt se loppui kuin seinään. En halunnut enää lomaa, en vapaapäiviä enkä edes viikonloppuja. Kun ajattelin vaikka kevättä ja kukkien istutusta pihalle ilman Kiraa, se tuntui valtavan pahalta.

Yhtenä päivänä sitten heitin ilmoille ajatuksen, että jos meille tulisikin koira vaikka vuoden sisään? Kuuluisi taas tassujen tepsutusta ja pääsisin kotipihalta hyville lenkkimaastoille karvaisen kaverin kanssa. Viikonloppuisin tehtäisiin jotain kivoja koirajuttuja. Mulla olisi sitten kukkien istutukseenkin kaveri taas. Ajatus tuntui todella hyvältä. En osannut kuvitellakaan kuinka suuri merkitys tällä ajatuksella oli surussa toipumisessa.

Sittenhän piti miettiä että no minkäslainen karvainen kaveri meille voisi tulla. Mittelspitz ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Tuntui, että vertailisin häntä sitten Kiraan. Ja Kira ei ehkä ollut tyypillisin mitteli ja Kira oli täydellinen sellaisenaan. Pitipä sitten lähteä googlettemaan eri koirarotuja. En ollut miettinyt asiaa aikaisemmin ollenkaan, siis että minkälaisen koiran ottaisin joskus Kiran jälkeen. Yksi rotu nettiä selaillessa jäi mieleen. Luin kaiken tiedon minkä löysin, käytiin koiranäyttelyssä, tavattiin uusia ihmisiä ja koiria, soitin puheluita... Mietin myös monia muitakin rotuja mutta aina palasin vain tähän samaan.

Päädyttiin sitten tähän rotuun ja sovittiin, että vuoden 2024 aikana tämmöinen karvapallero meille voisi muuttaa. Pitäisi toki löytää itseä miellyttävä yhdistelmä ja kasvattaja - tämä olisi todella tärkeää tässä rodussa. Kasvattajat eivät juurikaan huutele tulevista pentusuunnitelmista joten pitäisi ottaa yhteyttä ja kysyä.

Minulla oli muutama kasvattaja mielessä ja päätin sitten yhdelle heistä soitella, että olisikohan pentuja joskus heille tulossa. Kävikin ilmi, että hänen narttunsa oli juuri kiimassa ja he suunnittelivat astutusta. Keskusteltiin sitten tästä yhdistelmästä ja koirista ja kaikenlaisista asioista. Sovittiin, että jään miettimään asiaa. Pentu tulisikin aika pian, jos ne syntyisivät alkuvuodesta...

Seuraavan viikon mietin yhdistelmää ja ajatusta että jos pentu tulisikin näin pian. En osannut kuvitella näin nopeaa toimintaa, sillä olin varautunut ainakin vuoden odotukseen. Yhdistelmä vaikutti niin hyvältä että se ei jättänyt rauhaan, milloin tulisi vastaan seuraavanlainen mahdollisuus? Tähän täytyi tarttua ja soitin kasvattajalle ja ilmaisin kiinnostukseni pentuun - piinaava odotus alkoi! Olen ollut yhteydessä emän puolen kasvattajan lisäksi myös isän puolen kasvattajaan, joten on mukavaa että tukea löytyy molemmin puolin.

On se kyllä hermoja raastavaa kun ensin odotellaan ensimmäisiä tiineyden merkkejä ja ultraa. Ultrassa sitten varmistui vähän liikettä, huh, eli tiine on! Sen jälkeen jännitetään montako sieltä on tulossa. Röntgen paljasti myöhemmin, että kaksi. Jännitys vain tiivistyi kun sitten mietti että no syntyvätköhän he edes elävänä. Puhelinta seurasin erittäin tiiviisti kun laskettu aika lähestyi... 

Ja niin vain kävi, että kaksi reipasta elävää pentua syntyi tähän maailmaan - josta toinen tulee meille! Olen saanut valtavasti kuvia ja videoita ja kuulumisia näistä karvapalleroista. Edelleen tietysti jännitän sitä, että meneekö jotain mönkään, siksi en tänne vielä paljasta tämän enempää.

Välimatkan ja aikataulujen vuoksi mentiin kasvattajalle käymään ensimmäisen kerran kun käytiin katsomassa pentuja 4vk ikäisinä. Voi hyvänen aika kun he olivat ihania. Toki nukkuivat pennuille tyypilliseen tapaan suurimman osan ajasta, mutta hereillä ollessa tämä meille tuleva kaveri vaikutti kivalta pakkaukselta. Oli utelias ja kovin ahnekkin. Tuli syliin useamman kerran ja tutki ympäristöään kovasti sekä maisteli sormia ja nuoli kättä.

Kolmen viikon päästä haetaan pallero kotiin.




18.11.23

Rakas Kira

Elämä on jatkunut eteenpäin, vaikka ikävä onkin murskaavaa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia.

Kiran tuhkia jouduimme odottelemaan vain reilun viikon ajan. Kira tuli takaisin kauniissa mäntyuurnassa, jossa on kultainen nimilaatta. Uurna oli hienompi kuin odotin. Tuhkat saavat nyt jäädä tuohon uurnaan ainakin toistaiseksi, vaikka se onkin avattavissa jos tuhkat haluaa levittää jonnekin. En ole varma haluanko sirotella tuhkia ikinä minnekkään.

Uurna on vanhempien luona pienellä pöydällä, joka toimii muistoalttarina. Meidän kotona on myös oma muistoalttari, ensin pienempi mutta tilattiin sitten vitriini sitä varten. Kynttilä on palanut joka päivä Kiran poismenon jälkeen. Kiran tavarat ovat tallessa vitriinissä, en niistä halua luopua.


Päätin teettää valokuvia Kirasta ja laittaa ne valokuva-albumiin, jotta niitä voisi katsella silloin kuin tekee mieli. Vanhemmille oma ja meille oma. Kun aloin katselemaan Kiran kuvia läpi, aivan sieltä alusta asti, oli se henkisesti todella raskasta. Tarkoitus oli tilata noin 200 kuvaa, mutta minkäs teet kun oli niin ihania ja hauskoja muistoja mitkä piti saada valokuviksi. Tuli tilattua lähes 500 valokuvaa. Tulen vielä tilaamaan isomman taulun Kirasta, kunhan saan päätettyä minkä kuvan valitsen.

Tässä osa kuvista, jotka tilasin valokuviksi.



























Korva pystyssä!