Vuoden toiveet ja tavoitteet

Viime vuoden tavoitteet Kiran kanssa:

• Käydään rally-tokon voittaja-/mestariluokissa nollakoirakkona

• Harjoitellaan rally-liikkeitä enemmän itsenäisesti

• Pelot vähemmäksi
  Käydään enemmän keskustassa ja sen tuntumassa vain oleskelemassa ja totuttelemassa ääniin. Tarvittaessa Sileo-lääkettä helpottamaan oloa.
  Pyritään saamaan juna- ja bussipelko parempaan hallintaan Sileon avulla.

• Kesällä turkin trimmaus

• Verinäytekontrolli vuoden lopussa ja hematurian tarkkailua
  Ja tietty hartaasti taas toivon että pysytään kaikki terveenä!

Rally-tokoa ei tehty tänä vuonna varmaan yhtään. Se on harmi, sillä moneen kertaan haaveilin kurssille ilmottautumisesta. Rallyn innostusta karsi se, että ei oltaisi kisailtu kertaakaan, sillä en lisenssiä halua ostaa. Mutta huomasin puolivahingossa että sääntöjä muutetaan: käytösruutu ilmeisesti lähtee ja jotkin kyltit muuttuvat/niitä tulee lisää. Tämä voisi tuoda lisää motivaatiota treeneihin!

Ei oikeastaan olla pelkoja saatu sen vähemmäksi kuin niitä nykyäänkään on. Ei ole ollut juurikaan bussimatkoja, enkä ole muistanut käydä Kiran kanssa vilkkaimmilla paikoilla totuttelemassa ääniin. Mutta ei Kira ole pelännytkään kun ei ole ollut noita pelottavia asioita sen elämässä.

Kesällä Kiran turkki trimmattiin hienoksi, mutta terveinä ei ole tämä lauma pysynyt. Verinäytekontrolli tuli etuajassa kun piti patti poistaa, joka osottautuikin maitorauhaskasvaimeksi. Sitten Diiva piti lopettaa. Tibinkin lopetus oli lähellä, onneksi kuitenkin selvittiin siitä säikähdyksellä. Ihan terve Tibi ei vielä ole, pienen pieni lähes olematon reikä vielä haavan päällä on, josta puristessa tulee pieni määrä mätää. Joka päivä tilanne on kuitenkin hitusen parempi.

Ensi vuoden tavoitteet ja toiveet

Asetan vain yhden tavoitteen: alan jumppaamaan Kiraa vähintään kerran viikossa fyssarin antamilla jumppaohjeilla. Niistä kun selkeästi oli Kiralle apua ja haluan Kiran pysyvän vetreänä. Kaikki muu tämän lisäksi on extraa: rally-tokon (tai jonkun muun lajin) kurssille ilmottautuminen. Ja kesällä taas turkki trimmataan.

Hartaana toiveena jälleen, että jos pysyttäisiin terveenä. En oleta tämän toteutuvan, kun tuntuu että kaikki vaivat tulee jotenkin just mun eläinlaumalle. Mutta aina saa toivoa, eikö niin. :)

Iloisia uutisia!

Pari päivää sitten Tibin haavaa putsatessa huomasin sieltä tulevan valkeaa tahnaa. Masennuin entistä pahemmin, nytkö se haavakin on tulehtunut kasvaimen päällä? Olin musertunut ja ajattelin että Tibi täytyy jo lopettaa nyt perjantaina kun on haavakontrollikin. Ennen kontrolliaikaa tunnustelin vielä kertaalleen pattia - se oli lähes kokonaan poissa? Olin aivan ihmeissäni, eihän kasvain voi tuosta vaan kadota? Onko se edes kasvain?

Ajomatka eläinlääkäriin tuntui piinaavan pitkältä kun halusin vain saada selvyyden tilanteeseen. Paikalle päästyämme eläinlääkäri sanoi jäljellä olevan patin olevankin edelleen se lankareaktio ja siinä on vain paise! Ohutneulanäytteen vastauskin oli tullut: märkivä tulehdus, ei kasvainsolukkoa. Tämä oli niin suuri helpotus että sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Tuli siellä tirautettua pari ilon kyyneltäkin.

Eläinlääkäri sanoi, että on hienoa kun haava pysyy auki, niin se mätä pääsee sieltä ulos. Samanlaista putsausta vaan kuin aijemmin ja vähän töhnän puristelua niin eiköhän tämä tästä. Tosi pieni se paise enää on että eiköhän se kohta siitä jo parane. :)

Samalla käynnillä pyysin lääkärin tsekkaamaan Friidun munasarjakystien varalta kun sen vatsa on niin pömppö, ja mittaamaan silmänpaineen kun toisessa silmässä on ilmeisesti osittain kalkkeumaa ja se näyttää pullottavalta. Vatsasta ei löytynyt mitään poikkeavaa ja silmätkin ovat kunnossa, joten nyt voin hetken hengähtää ja nauttia marsujen olemassaolosta enkä vain huolehtia että onko niillä kaikki hyvin. :)

Olen niin onnellinen! Niiiiiin onnellinen!!!

Myös Tibin aika käymässä vähiin?

Muutama päivä leikkauksesta Tibin haava alkoi turvota ja sieltä törrötti lankaa. Tibi myös puri haavaansa. Kävimme siis eläinlääkärissä ennen varattua kontrolliaikaa, jolloin saatiin antibiootti mukaan ja diagnoosiksi lankareaktio.

Vajaa viikon kuluttua turvotuksessa ei näkynyt mitään muutosta parempaan päin, mutta Tibi jätti haavan rauhaan joten odoteltiin rauhassa kontrolliaikaa. Kuitenkin eilen, jolloin leikkauksesta oli kulunut 10pv, Tibi oli repinyt koko haavan auki, jolloin patin kohdalla oli suuri ammottava verinen aukko. Eikun heti soitto lääkäriin ja lähdettiin siellä samantien käymään.

Nyt diagnoosi olikin huonompi. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että patti on kasvanut takaisin, eikä kyseessä olekkaan lankareaktio. Ennuste on huono. Otettiin kuitenkin ohutneulanäyte patista ja tulokset saadaan 10pv kuluttua. Jos se on pahalaatuinen aggressiivinen patti, mitään ei ole tehtävissä.

En laita tänne kuvaa haavasta, sillä se on aika ilkeän näköinen. Sitä hoidetaan nyt avoimena ja putsaan sen 3 kertaa päivässä. Antibioottia ja kipulääkettä jatketaan. Huoli on suuri ja sydämeni on aivan säpäleinä. Pitääkö Tibikin lopettaa jo nyt?

Eläinlääkäri ei antanut kauheasti toivoa vaan sanoi että Tibi pitää lopettaa jos kasvain on pahanlaatuinen. Mutta mitä tehdä Friidulle jos Tibi joudutaankin lopettamaan? En halua että Friidu jää yksin, mutta en halua antaa sitä myöskään pois, koska se on niin arka (muutto uuteen kotiin ja tutustuminen uusiin marsuihin samaan aikaan voisi olla järkytys). En halua ostaa uutta marsua, sillä nämä tulee olemaan viimeiset. Pakko yrittää löytää lainamarsu, jonka voi palauttaa takaisin omistajalle kun Friidun aika koittaa. Muutakaan en keksi.

Tibin patin poisto

Niinhän siinä kävi, että patti oli kasvamaan päin. Tänään se sitten leikattiin pois ja operaatio meni hyvin. Nyt Tibi on aineissa ja kävelee miten sattuu, mutta on jo syönyt ja tuossa vähän repi aitaakin. Yllättävän reipas tilanteeseen nähden. Tibi on siis erotettuna Friidusta, eikä Tibi pääse purulaatikkoon niin sitä varmaan tympii ja siksi repi aitaa. :D Haava on tosi siisti eikä kovinkaan iso. Tibi saa kipulääkettä vielä kolmena seuraavana päivänä ja haavakontrolli on 10.pv päästä.

Marsuhuolia jälleen

Tiistaita huomasin aivan vanhingossa kun Tibiä nostin, että sillähän on suuri röpelöreunainen patti, joka lähtee nisästä ja jatkuu taaksepäin. Sain onneksi eläinlääkäriajan jo seuraavalle päivälle ja vieläpä samalle lääkärille joka hoiti Diivaa.

Lääkäri totesi heti alkuunsa että ompa patti iso ja hankalassa paikassa. Hän sanoi että jos olisi oma marsu, niin seurailisi ja jos yhtään tuntuu että olisi kasvanut niin sitten leikattaisiin pois heti. Patti on luultavasti kasvain eikä rasvapatti sen muodon ja kiinnittymisen vuoksi. Pelkona on että se on pahalaatuinen ja lähettää etäpesäkkeitä. Mutta lääkärin tunnusteli Tibin eikä muita poikkeavuuksia löytynyt ja imusolmukkeet tuntuivat myös normaaleilta.

Nyt yritän siis olla sörkkimättä pattia joka päivä ja katson kasvaako se. Luulen kyllä että se kasvaa, koska se oli kerinnyt kasvaa niin isoksi mun huomaamatta. Mutta eihän sitä tiedä jos kasvu onkin jo pysähtynyt. Seuraillaan siis.

Diiva 30.4.2013-26.10.2018

Rakas Diiva on nyt poissa. Eläminen ilman kipulääkettä ei enää onnistunut. Lopetus tapahtui rauhallisesti ja Diiva haudattiin edesmenneiden marsujeni, Mustiksen ja Tuppuran viereen. Loppuun asti Diiva sai olla pirteä ja iloinen kun kivut pidettiin minimissään. Annettiin myös paljon herkkuja.

Tuntuu että Friidu ja Tibi ovat hämmentyneitä tästä tilanteesta. Viikonloppuna ne olivat todella hiljaa ja nyt Tibi on alkanut kiusata Friidua oikein urakalla. Varmaan selvittelevät välejään kun pomo on poissa. Toivottavasti niistä tulisi vielä kavereita keskenään.

Lepää rauhassa Diiva.

Diivan aika on käymässä vähiin

Käytin Diivaa tänään lääkärissä outojen oireiden vuoksi. Muuten Diiva on ollut oma itsensä, mutta se on usein pörheänä pallona paikoillaan tai on syönyt paljon pahvia/mattoa/muuta epätavallista. Lisäksi papanat ovat alkaneet pienentyä.

Eläinlääkärissä lääkäri tunnusteli Diivan vatsan ja sieltä löytyi todennäköisin syy, suuret munasarjakystat. Hampaatkin katsottiin, mutta ne olivat ok. Hoitokeinona on leikkaus, mutta siihen ei lähdetä Diivan korkean iän vuoksi. Nyt ollaan siis kotona kipulääkkeillä ja katsotaan miten ne lähtevät auttamaan. Diiva on onneksi ollut muuten pirteä ja huutaa ruokaa usein eikä ole piilossa normaalia enempää. Kuitenkin luulen että Diivalla ei ole paljoa aikaa jäljellä. En halua odottaa siihen pisteeseen että Diiva on kivuissaan mökin perällä eikä suostu syömään. Siksi on vaikea löytää oikea aika lopetukseen.

Mun olo on aivan kamala. Tiesin että rakkaista palleroista luopuminen tulee olemaan raskasta, mutta aina se sattuu enemmän kuin on ajatellut.

Diiva on niin rakas.