10.3.24

Ensimmäinen viikko takana

Karu kasvaa hyvää vauhtia isommaksi pojaksi. :) Leikkisä kaveri on hereillä ollessa, hän osaa viihdyttää ihan itse itseään, ei siis tarvitsisi välttämättä edes meistä leikittäjää, mutta totta kai hänen kanssaan leikitään. Nukkuu myös välillä eri huoneessa ja kun vieraita oli kylässä, halusi mennä hetkeksi takapihalle yksin rauhoittumaan. Fiksu poika. Yksinoloa ollaan sen verran harjoiteltu että roskat ollaan viety ilman Karua, eikä mitään älämölöä ole sisältä kuulunut.


Mielestäni Karu on aika hyväkäytöksinen pennuksi, ainakin vielä. Silloin kun on yliväsynyt, niin puree helposti liian kovaa eikä meinaa rauhoittua. Mutta muuten kyllä on mukavan rauhallinen ja leikkii rauhallisesti. Kynsien leikkuu onnistuu leikin ohessa. Pissat tulee enimmäkseen ulos, kakalle osaa pyytää ulos katsomalla ovea ja istumalla. Ruokaa saadessaan osaa istua ja katsoa silmiin. Ruokaa tai leluja kohtaan ei ole resurssiaggressiivinen. Tassut ja hännän ja pallit (ovat laskeutuneet!) antaa hienosti tunnustella. Ei arasta vieraidenkaan kosketusta. Korvat ovat ainoastaan sellainen herkkä kohta, ei tykkää jos niitä hipelöidään liikaa, tähän tarvitsee siis ekstra treeniä.



Harmittaa kun oman möhläyksen takia Karulla on ollut ripulia. Paino on kuitenkin noussut kiitettävästi joten mikään hätä tässä ei ole. Laihakaan Karu ei ole ja ruokahalua olisi vaikka muille jakaa.

Vettä Karu tykkäsi juoda tassu tai kaksi vesikupissa. Se on onneksi nyt jäänyt pois. Sen sijaan juomisen jälkeen puolet litkitystä vedestä tippuu huulista lattialle kupilta pois tullessa.

Vielä maaliskuun aikana aloitamme pentukoulun. :) Jännittävää! Varhaisrokotus oli myös tarkoitus ottaa 8 vk iässä, mutta se vähän venähtää ripulin vuoksi, joten nyt saa sen 9 vk ikäisenä (jos kaikki menee hyvin).




Koiria ei tunnu enää ainakaan kamalasti aristelevan. Ihan ihmeellistä kuinka tuon reipastumisen huomaa ihan päivissä! Ollaan tavattu kiltti naapurin collie ja sovittu toisen naapurin kanssa pentutreffit metsään joku päivä. Tarkoitus on Karun kanssa opetella että hihnassa ollessa kukaan ei tule meidän iholle tervehtimään, ettei isompana ahdistuisi hihnakävelyillä muista. 

Karu tervehtii vieraita hauskasti varmaan rotutyypilliseen tapaan. Eli kun tapaa jonkun, käy eleettömästi haistelemassa ja sitten se oli siinä. :D Mutta jos vieras osoittaa ekan tervehtimisen jälkeen huomiota eli rapsutuksia, niin silloin alkaa häntä heilumaan ja vieraan kanssa on kivaa!



Kissankin Karu tapasi. Reaktio oli ihmeellinen. Karu katsoi kissaa jonkin aikaa ja sitten alkoi puuhaamaan omiaan. Sitä ei siis kiinnostanut ollenkaan! Kerran kissa käveli Karusta poispäin jolloin tämä olisi halunnut seurata, mutta kissa jännitti kovasti Karua niin ei annettu mennä perään.

Karu on aivan valtavan rakas ja ihana. Olen hänestä niin onnellinen, vaikka onkin ollut huolta, stressiä ja unettomia öitä. On sen arvoista.

8vk poseeraus


7.3.24

Tervetuloa meille Karu!


Karu on rodultaan amerikanakita ja hän tuli meille viime lauantaina 7 viikkoisena ja 6,7 kg painoisena. Karu syntyi ihan mustana, lukuunottamatta valkoisia sukkia, rintaa ja hännänpäätä. Mielenkiintoista nähdä kuinka tummana pysyy, kumpikaan vanhemmista ei nimittäin ole kokonaan musta. Karun sisko Juno onkin enempi ruskea väritykseltään, kuitenkin hänelläkin on samanlaiset valkoiset sukat, rinta ja hännänpää. Korkeutta poitsulle odotetaan 66-68 cm ja painoa 45-50 kg. 

Neljän tunnin automatka kasvattajalta kotiin meni lähinnä nukkuessa, mutta välillä piti vähän leikkiä ja tulla syliin katsomaan maisemia. Kolme kertaa matkan aikana käytiin pissalla, aina kun heräsi unesta. Hän niin tomerasti hihnassa meni häntä ylhäällä meidän kanssa, aivan uskomattoman reipas kaveri! Kotiin kun päästiin, Karu heti tutki joka ikisen huoneen ja meni jopa pimeisiin huoneisiin empimättä. Sitten lelujen kanssa juoksi huoneesta toiseen. :D

Hän on nyt meillä muutaman päivän ollut. Aivan ihana pieni karumõmmi (viroa, nallekarhu suomeksi). Ollaan leikitty, tutkittu pihaa, nukuttu (ja yöllä oltu nukkumatta) ja syöty sekä tutustuttu toisiimme. Olemme aivan rakastuneita tähän pieneen poitsuun. Valloittava persoona. <3 Nimeen reagoi jo hienosti. Toiset koirat ovat vielä jännittävä asia. Toissa yönä Karu aiheutti pientä huolta kun hän oksenteli useaan otteeseen. Oli pirteä mutta ruoka ei maistunut. Onneksi aamulla kakkaamisen jälkeen alkoi jo ruoka maittamaan ja ruoka pysyi sisällä. Viime yönä sitten olikin ripuli, mutta onneksi pystyy pidättelemään ja pyytää ulos kun hätä tulee.

Vaikka kuinka tähän pentuaikaan yritti varautua, on nämä päivät ja yöt olleet aika väsyttäviä. Olen myös ottanut liikaa stressiä ja painetta etenkin ihan ensimmäisinä päivinä, mutta nyt tuntuu että pahin paine alkaa helpottamaan. Mennään päivä kerrallaan ja muistetaan levätä tarpeeksi, niin eiköhän se siitä.









14.2.24

Hyvää syntymäpäivää Kira

Kira syntyi 14.2.2010. Pieni ja täydellinen ystävänpäivälapsi. Hyvää syntymäpäivää sinne missä oletkin. <3 Ikävä on loputon.





11.2.24

Uusi vuosi

Kiraa on ikävä joka päivä. Suru on ja pysyy, luulen että koko loppuelämän. Sen kanssa täytyy oppia jotenkin elämään. Edelleenkään en mitään leluja tai hihnoja ole laittanut pois, enkä varmaan ikinä laitakaan.

Elämä Kiran jälkeen on ollut tyhjää ja arjessa suoriutumista. Olin aivan varma, että en enää ikinä voi hankkia koiraa, miten tuota tuskaa muka kukaan kestäisi enää toistamiseen? No, ehkä jos koiran hankkisi sitten joskus tulevaisuudessa, ehkä viiden vuoden päästä, ajattelin. Kun aikaa kului, huomasin kuinka paljon elämäni oli Kiran ympärillä pyörinyt: kaikki vapaa-aika ja lomat suunnittelin niin, että mitä kaikkea tekisin Kiran kanssa, minne mentäisiin ja mitä harrastettaisiin. Nyt se loppui kuin seinään. En halunnut enää lomaa, en vapaapäiviä enkä edes viikonloppuja. Kun ajattelin vaikka kevättä ja kukkien istutusta pihalle ilman Kiraa, se tuntui valtavan pahalta.

Yhtenä päivänä sitten heitin ilmoille ajatuksen, että jos meille tulisikin koira vaikka vuoden sisään? Kuuluisi taas tassujen tepsutusta ja pääsisin kotipihalta hyville lenkkimaastoille karvaisen kaverin kanssa. Viikonloppuisin tehtäisiin jotain kivoja koirajuttuja. Mulla olisi sitten kukkien istutukseenkin kaveri taas. Ajatus tuntui todella hyvältä. En osannut kuvitellakaan kuinka suuri merkitys tällä ajatuksella oli surussa toipumisessa.

Sittenhän piti miettiä että no minkäslainen karvainen kaveri meille voisi tulla. Mittelspitz ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Tuntui, että vertailisin häntä sitten Kiraan. Ja Kira ei ehkä ollut tyypillisin mitteli ja Kira oli täydellinen sellaisenaan. Pitipä sitten lähteä googlettemaan eri koirarotuja. En ollut miettinyt asiaa aikaisemmin ollenkaan, siis että minkälaisen koiran ottaisin joskus Kiran jälkeen. Yksi rotu nettiä selaillessa jäi mieleen. Luin kaiken tiedon minkä löysin, käytiin koiranäyttelyssä, tavattiin uusia ihmisiä ja koiria, soitin puheluita... Mietin myös monia muitakin rotuja mutta aina palasin vain tähän samaan.

Päädyttiin sitten tähän rotuun ja sovittiin, että vuoden 2024 aikana tämmöinen karvapallero meille voisi muuttaa. Pitäisi toki löytää itseä miellyttävä yhdistelmä ja kasvattaja - tämä olisi todella tärkeää tässä rodussa. Kasvattajat eivät juurikaan huutele tulevista pentusuunnitelmista joten pitäisi ottaa yhteyttä ja kysyä.

Minulla oli muutama kasvattaja mielessä ja päätin sitten yhdelle heistä soitella, että olisikohan pentuja joskus heille tulossa. Kävikin ilmi, että hänen narttunsa oli juuri kiimassa ja he suunnittelivat astutusta. Keskusteltiin sitten tästä yhdistelmästä ja koirista ja kaikenlaisista asioista. Sovittiin, että jään miettimään asiaa. Pentu tulisikin aika pian, jos ne syntyisivät alkuvuodesta...

Seuraavan viikon mietin yhdistelmää ja ajatusta että jos pentu tulisikin näin pian. En osannut kuvitella näin nopeaa toimintaa, sillä olin varautunut ainakin vuoden odotukseen. Yhdistelmä vaikutti niin hyvältä että se ei jättänyt rauhaan, milloin tulisi vastaan seuraavanlainen mahdollisuus? Tähän täytyi tarttua ja soitin kasvattajalle ja ilmaisin kiinnostukseni pentuun - piinaava odotus alkoi! Olen ollut yhteydessä emän puolen kasvattajan lisäksi myös isän puolen kasvattajaan, joten on mukavaa että tukea löytyy molemmin puolin.

On se kyllä hermoja raastavaa kun ensin odotellaan ensimmäisiä tiineyden merkkejä ja ultraa. Ultrassa sitten varmistui vähän liikettä, huh, eli tiine on! Sen jälkeen jännitetään montako sieltä on tulossa. Röntgen paljasti myöhemmin, että kaksi. Jännitys vain tiivistyi kun sitten mietti että no syntyvätköhän he edes elävänä. Puhelinta seurasin erittäin tiiviisti kun laskettu aika lähestyi... 

Ja niin vain kävi, että kaksi reipasta elävää pentua syntyi tähän maailmaan - josta toinen tulee meille! Olen saanut valtavasti kuvia ja videoita ja kuulumisia näistä karvapalleroista. Edelleen tietysti jännitän sitä, että meneekö jotain mönkään, siksi en tänne vielä paljasta tämän enempää.

Välimatkan ja aikataulujen vuoksi mentiin kasvattajalle käymään ensimmäisen kerran kun käytiin katsomassa pentuja 4vk ikäisinä. Voi hyvänen aika kun he olivat ihania. Toki nukkuivat pennuille tyypilliseen tapaan suurimman osan ajasta, mutta hereillä ollessa tämä meille tuleva kaveri vaikutti kivalta pakkaukselta. Oli utelias ja kovin ahnekkin. Tuli syliin useamman kerran ja tutki ympäristöään kovasti sekä maisteli sormia ja nuoli kättä.

Kolmen viikon päästä haetaan pallero kotiin.




18.11.23

Rakas Kira

Elämä on jatkunut eteenpäin, vaikka ikävä onkin murskaavaa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia.

Kiran tuhkia jouduimme odottelemaan vain reilun viikon ajan. Kira tuli takaisin kauniissa mäntyuurnassa, jossa on kultainen nimilaatta. Uurna oli hienompi kuin odotin. Tuhkat saavat nyt jäädä tuohon uurnaan ainakin toistaiseksi, vaikka se onkin avattavissa jos tuhkat haluaa levittää jonnekin. En ole varma haluanko sirotella tuhkia ikinä minnekkään.

Uurna on vanhempien luona pienellä pöydällä, joka toimii muistoalttarina. Meidän kotona on myös oma muistoalttari, ensin pienempi mutta tilattiin sitten vitriini sitä varten. Kynttilä on palanut joka päivä Kiran poismenon jälkeen. Kiran tavarat ovat tallessa vitriinissä, en niistä halua luopua.


Päätin teettää valokuvia Kirasta ja laittaa ne valokuva-albumiin, jotta niitä voisi katsella silloin kuin tekee mieli. Vanhemmille oma ja meille oma. Kun aloin katselemaan Kiran kuvia läpi, aivan sieltä alusta asti, oli se henkisesti todella raskasta. Tarkoitus oli tilata noin 200 kuvaa, mutta minkäs teet kun oli niin ihania ja hauskoja muistoja mitkä piti saada valokuviksi. Tuli tilattua lähes 500 valokuvaa. Tulen vielä tilaamaan isomman taulun Kirasta, kunhan saan päätettyä minkä kuvan valitsen.

Tässä osa kuvista, jotka tilasin valokuviksi.



























24.9.23

Hyvästi Kira


14.02.2010-17.09.2023


Koirani lähti
niin sammui tähti
nyt tyhjä on peti ja tuoli
on autio talo
kun himmeni valo
ja lempeä ystävä kuoli

Rakkaus kantaa
ja lohtua antaa
näin ylitse kuolemankin
se voimia kysyy
vaan vierellä pysyy
myös silloin kun suru on rankin

Muistoja riittää
jo hiljaa voin kiittää
sain kanssasi ihanan ajan
ja muistan sen retken
ja jokaisen hetken
käy ystävyys ylitse rajan

-Anna-Mari Kaskinen


Kira on poissa. Kira oli todella hyväkuntoinen ja iloinen ja onnellinen pikkukoira. Söi paljon mustikoita ja kävi meidän kanssa sienestysreissuilla. Yhdessä nukuimme päikkäreitä (Kiran lempparihommaa) ja etsimme pieniä päästäisiä pihassa. Oli herkkujen etsintää ja pihan vahtimista. Käytiin kävelyllä siellä mihin Kira halusi mennä. Jos oli pitkä lenkki, kannoin Kiraa jotta taas hetken päästä hän jaksoi juosta pusikossa. Aamupusuja annettiin puolin ja toisin, kuten myös iltapusuja ja päiväpusuja. Rapsutuksia silloin kun Kira niitä halusi. Temppujen tekemistä ja leluilla leikkimistä. Muistan jokaisen hetken ja retken Kiran kanssa ja olen niistä kaikista niin kiitollinen.

Yli kolmetoista vuotta sain pitää Kiran elämässäni. Kasvettiin Kiran kanssa yhdessä, Kira opetti minulle niin paljon. Kira oli aivan uskommattoman ihana, älykäs, kiltti ja rakas koira. Kira osasi lukea ajatukseni. Kira oli osa minua.

Nyt mielen on kuitenkin vallannut ääretön suru ja tuska. Tunteita ja ajatuksia on laidasta laitaan, sydäntä puristaa ja tuntuu kuin sielu olisi särkynyt. Olo on tyhjä, jotain puuttuu. Olen kuitenkin tavallaan hyväksynyt tapahtuneen, on pakko, jotta pääsen elämässä eteenpäin. Sitä Kirakin olisi varmasti halunnut.

Viime viikolla Kira kävi hammaskivenpoistossa. Ensin Kira osoitti toipumisen merkkejä ja alkoi syömäänkin. Jotain tapahtui ja Kiralle tuli kipuja. Päivystyksessä saatiin lääkkeitä ja hetken oli myös tiputuksessa. Kotona olo ei kohentunut, vaan taas mentiin päivystykseen. Kira jäi sinne tippaan. Lopulta Kiran elimistö petti.

Olen kiitollinen, että kerettiin sanoa Kiralle vielä viimeiset heipat. Viimeiset kehut, kuinka hyvä tyttö Kira on. Tosi hieno tyttö. Maailman paras tyttö.


Tulemme vielä tapaamaan jälleen jonain päivänä ja se hetki tulee olemaan täynnä iloa ja rakkautta.

Kiitos Kira kaikesta.


















Ensimmäinen viikko takana

Karu kasvaa hyvää vauhtia isommaksi pojaksi. :) Leikkisä kaveri on hereillä ollessa, hän osaa viihdyttää ihan itse itseään, ei siis tarvitsi...