Olimme mökillä kaksi viikkoa. Ensimmäisen mökkiviikon alku oli oikeasti kylmä, mutta sinänsä se ei meitä haitannut. Itse asiassa oli hyvä että oli viileitä päiviä, niin jaksettiin käydä kansallispuistossa kävelemässä. Vaikka asteita olikin vain noin 14, niin kyllä Karulla oli kova hiki patikoinnin jälkeen. Koiriakin tuli vastaan ja Karu oli aivan uskomattoman hienosti! Vaikka yksi haukkui raivokkaasti, Karu itse ei tehnyt elettäkään että olisi halunnut mennä lähelle (paitsi kerran vetäisi siihen suuntaan kun sekoiltiin itse että minne mennään).
Mökillä oli myös Pöpi-kissa viisi päivää ja todella hyvin meni hänenkin kanssaan. Karu ja Pöpi pitivät etäisyyttä ja Pöpin ollessa ulkoilemassa hihnassa oli silloin myös Karukin hihnassa. Pöpi halusi oleilla aika paljon omassa mökissään. Karu oli alkanut tottumaan Pöpiin eikä enää itkenyt joka kerta kissaa nähdessään. Pöpin silmissä oli sen sijaan inho Karua kohtaan. Karulla ja Pöpillä on siis historiaa, he ovat kerran ottaneet yhteen. Siinä tilanteessa ei onneksi käynyt kummallekaan mitään, mutta ääntä oli lähtenyt molemmista. Yritimme nyt mökillä käydä yhteislenkillä, mikä olisi Karun osalta onnistunutkin, mutta Pöpiherra ei tähän suostunut. Pöpin viimeisenä mökkipäivänä hän olisi halunnutkin mennä Karun luokse(??) mutta tähän ei tietenkään suostuttu. Ilmeisesti Pöpi alkoi lämmetä sittenkin Karulle.
Karu pysyi hyvin irti. Ainoastaan silloin kun kakkahätä iski, Karu lähti hiekkatielle kävelemään keneltäkään kyselemättä. Ja kun Karu ravaa menemään niin on vauhti aikamoinen eikä perässä pysy ihminen kävelemällä. Yritin ennakoida tätä menemällä Karun kanssa yhdessä tielle kävelemään ennen kuin hätä iskee. Onneksi iso tie oli kaukana ja liikenne hiekkatiellä vähäistä ja lähimmät talotkin suht kaukana.
Olin ennakoinut Karun lihasjumitilannetta ja muutaman illan annoin lihasrelaksanttia, yhtenä iltana kipulääkettä. Tämä oli erittäin toimivaa eikä Karu tuntunut olevan juminen eikä kipeä. Sen sijaan hotspot kehkeytyi vasempaan etutassuun ja kauluri oli laitettava päähän pariksi päiväksi/yöksi koska Karu yritti nuolla sitä jatkuvasti. Karu kävi järvessä todella paljon joten tämä ei nyt mikään suuri yllätys ollut. Onneksi ihotulehdusalue oli pieni ja kuivui nopeasti.
| Voe rähmä mikä tötterö! |
| Nirhauma, jonka yläpuolella karvojen alla on hotspot. |
Mökkeily oli ollut Karulle (ja Pöpille) todella väsyttävää. Ekat päivät olivat aika vauhdikkaita, mutta sen jälkeen nämä kaverit olivat nukkuneet suurimman osan päivästä. Hieno homma että pystyvät rentoutumaan ja rauhoittumaan.
| "Halusin kokeilla nukkua sängyssä mutta viihdyin vain viisi minuuttia." T: Karu |
| "Ai sataa ja ukkostaa? Entä sitten?" T: Karu |
Käytiin myös ravintoloissa syömässä, osittain samoissa paikoissa missä edellisvuosinakin. Karu tiesi homman nimen ja kävi lepäilemään. Tuttuun tapaan Karu sai myös kehuja, akitaksikin hänet tunnistettiin. Minne tahansa menemmekin, Karu herättää huomiota. Myös kansallispuistossa etenkin ulkomaalaiset katsoivat Karua pitkään. Eräs lapsi haltioitui Karusta täysin.
Karu pääsi mökillä myös tutustumaan veljen tyttöön, 3 kk ikäiseen. Kylläpä Karua kiinnosti, voi hyvänen aika. Karu oli koko ajan hihnassa, koska ei olisi muuten ollut muuta tekemässäkään kuin ollut nenä kiinni vauvassa. Aina kun vauva äänteli, alkoi Karukin ääntelemään tai sitten Karu lähti tilanteesta pois. Selvästi siis ahdisti. Kerran Karu pääsi vahingossa vauvan naamalle, mutta mitään ei tapahtunut. Kun sitten kerran tyhjiä vaunuja kuljetettiin eteenpäin, Karu luuli että vauva on vaunuissa ja juoksi vaunujen luokse ja työnsi päänsä vaunujen sisään ja pomppi siinä sitten menemään eteenpäin. :D Vaikea tulkita Karun käytöstä, sitä selvästi kiinnostaa aivan valtavasti vauvat, mutta kuitenkin ahdistaa. Ehkä se vaan yrittää ymmärtää mitä vauvat ovat.
| "En halua sisälle, mutta haluan tietää mitä teette." T: Karu |
| Laaduntarkkailija työssään. |
Nosessa ollaan pari kertaa käyty, ai että miten hienosti Karulla menee! Viime treeneissä ilmaisukin oli jo yllättävän pitkä, sekä Karua jaksoi kiinnostaa etsiä samalta alueelta useampikin kätkö. Lisäksi toiseksi viimeisellä kätköllä Karu alkoi heiluttamaan häntää kun löysi hajun, niin liikuttavaa!
Punkkeja on Karussa ollut mielettömästi. Viime vuoden punkkipanta näytti nyt menettävän tehoaan, joten kävin ostamassa punkkitabletit. Kyllä tulee kalliiksi Karun kokoiselle kun ei yksi paketti riitä, vaan pitää ostaa kaksi eri pakettia että saa tarpeeksi ison annoksen. Eilen annoin tabletit eikä ole mitään haittavaikutuksia ainakaan vielä havaittavissa.
| "Tässä on hyvä." T: Karu |
| "Murisin tuolle epäilyttävälle kivelle!" T: Karu |
Tänä vuonna on tullut syötyä ahvenia todella paljon ja pakkaseenkin niitä on riittänyt. Viime vuoden pakkasessa olleet ahvenfileet sai siis nyt Karu. Tein uuniin seoksen jossa oli 2 kg naudan palalihaa, 800 g kalkkunaa, 4 kananmunaa ja ahvenfileitä ehkä 10-20 kpl. Voitte varmaan arvatakin että ruokakuppi on nuoltu viimeistäkin murusta myöten.
Karulla alkoi nimittäin tökkimään tuo ruokailu tässä lomaillessa, varmaan kun samaa ruokaa on jo pitkän aikaa annettu. Prima dogin iso nappulasäkki kun loppui, ostin kokeeksi Naturin possunappulaa ja kylläpä se nyt maistuukin Karun mielestä herkulta. Kakkakin on ollut parempaa kuin priimaa. Ruokana nyt siis toistaiseksi tuo uusi nappula ja kypsennetty liha + lisät.