25.12.16

Onnea uuteen kotiin Tirtsi!

Asuimme silloin Helsingissä, kun Tirsti, Maailman Esmeralda Everi, saapui meille kahden kuukauden ikäisenä 30.11.2015. Oltiin jo jonkin aikaa harkittu neljättä marsua, kun huomattiin että Diivan ja Friidun kasvattaja laittoi kuvan Tirtsistä sivuilleen. Ihastuin pieneen karvakasaan oitis! Emme kuitenkan heti laittaneet kasvattajalle viestiä, sillä mietimme vielä tilaratkaisua neljän marsun laumalle. Kuitenkin kun kasvattaja laittoi Tirtsistä kuvan myöhemmin uudestaan sivuilleen, oli meidän otettava yhteyttä ja varattava tämä suloinen pörriäinen!

Kun Tirtsi hankittiin, olin vielä töissä. Elämäntilanne muuttui tämän vuoden keväällä kun muutettiin tänne Jyväskylään. Te ketkä olette tätä blogia seuranneet niin olette varmaan huomanneet että ihan terveitä lemmikkejä mulla ei täällä kotona ole - rahaa on palanut eläinlääkärilaskuihin vähän väliä. Huolta ja stressiä on enemmän kuin pitäisi. Tajusin että pystyäkseni hoitamaan eläimiäni parhaalla mahdollisella tavalla, minun on luovuttava nyt ainakin yhdestä. Tähän mennessä olen pystynyt viemään jokaisen lemmikin lääkäriin ilman rahaongelmia, ja jotta pystyn siihen jatkossakin, on Tirstin muutettava pois.

Miksi juuri Tirtsi?

Tirtsi on viimeisin tulokas, sekä kaikista näistä tervein ja kiltein. Uskon sen sopeutuvat uuteen laumaan hyvin.

Olen aina ajatellut että kun kerran lemmikin hankkii niin siitä ei sitten luovuta, sillä sipuli. En kuitenkaan aavistanut että eläimeni tulisivat sairastamaan näin paljon... Jos Kira, Diiva ja Friidu olisivat terveitä, niin Tirtistä en olisi luopunut.
Luopumista kuitenkin helpotti ajatus että Tirtsi pääsee aivan mahtavaan kotiin! Helsingissä asuttaessa löydettiin facebookin kautta marsuillemme hoitaja jos lähdimme pidemmäksi aikaa pois kotoa. Tällä hoitajalla on itsellään marsuja ja on miettinyt laumaansa jatketta, joten sovimme että Tirtsi muuttaisi heille.
On todella helpottavaa kun tietää tulevan omistajan jo entuudestaan, sekä on nähnyt tilat missä marsut elää. Saan myös kuulumisia Tirtsistä, mikä on aivan mahtavaa. :) Kasvattajallekkin laitoin viestiä tästä tilanteesta, hän onneksi ymmärsi.

Torstaina Tirtsi oli meillä viimeistä päivää.
Onnea uuteen elämään Tirtsi, sinua tulee ikävä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sosiaalistamista kaikilla mausteilla

Nyt on Karu saavuttanut 12 viikon iän, joka tarkoittaa sitä, että teoriassa paras sosiaalistumisvaihe on ohitse. Tämähän ei ole tietenkään k...