21.6.24

Keskikesän touhuja

Karusta on tullut jo isoiso poika. Kun joka päivä tuota katsoo niin samaltahan se koko ajan näyttää, eikä sitä kasvua samalla tavalla näe, mutta kaikki muut aina taivastelevat kuinka se on taas kasvanut ja "vieläkö se tuosta kasvaa?"... :D


Nyt on kaikki maitohampaat tippuneet pois, seitsemän niistä sain talteen! Ikeniäkään ei tunnu enää niin kutittavan, vaikka sieltä vielä toki nuo pysyvät hampaat kasvaa jonkin aikaa.

Ulkona Karu nostaa jo jalkaa joka pissimisellä. Paitsi jos mennään jonnekin uuteen ja vilkkaaseen paikkaan, niin siellä ei välttämättä pissi ollenkaan. Valjaista jouduin luopumaan toistaiseksi, kun Karu vetää niin sillä on aivan hirveä voima, enkä mä jaksa enää joka kävelyllä taistella ja olla hiki hatussa. Karu kulkee hihnassa nätisti 70% ajasta, hetkellisesti saattaa vetää kun haistaa hyvän hajun tai jos näkee esim. linnun tai koiran. Paljon helpompi tuota on hallita kaulapannan kanssa. Valjaita on kivempi käyttää sitten esim. metsässä tai pihassa ollessa.




Julkisilla paikoilla ollessamme Karu saa paljon hymyjä ja kyselyjä että mikäköhän rotu tämä mahtaa olla. Minä vähän jännitin Karun hankkiessani sitä, että pelkäävätkö ihmiset tätä rotua ja tuleeko negatiivisia kommentteja. Mutta tähän mennessä kukaan ei ainakaan ole kehdannut sanoa mitään ikävää, kaikki ovat vain kehuneet ja ihailleet ja rapsutelleet ja halineet. :) Tuli myös niin hyvä mieli, kun eräs naapurimme ekaa kertaa halusi vähän aikaa sitten rapsutella Karua, kutsui sen luokseen ja siinä silitellessä sanoi että pelkää koiria jonkin verran. Oli niin mukavaa että Karusta tuli hänelle sellainen kuva, että sitä uskaltaa silitellä.

Käytiin Karun kanssa riippusillalla, oli mielenkiintoista nähdä miten reagoi asiaan, epäröikö tai arasteleeko. Ja mitä vielä, Karu meni meidän edellä reippaasti sillalle epäröimättä! Katseli fiksusti reunojen yli että tuonne ei passaa pudota. Mukava että on näin reipas ja rohkea ulkoilukaveri. Ja vaikka oikein yritettiin heilutella siltaa niin siitäkään ei ollut moksiskaan.



Meillä oli riesana hetken aikaa tassunpohjatulehdus. Karu puri etutassunsa pohjaa niin että se oli todella punainen. Se meni pariksi päiväksi ohitse, kunnes puri taas jolloin iho hieman märkikin. Saatiin eläinlääkäristä hyvät ohjeet, millä aineilla pestä (Douxo s3 pyo -shampoo ja Vetericyn -suihke) ja tärkeää oli myös kuivaus. Muutamassa päivässä parani kotikonstein. Toivotaan ettei tule takaisin. Luulen, että tassut ovat olleet jatkuvasti kosteina uimisesta ja muustakin läträämisestä johtuen, joka sitten tulehduksen aiheutti.


6.6.24

Rakas möllykkä kohta 5 kk

Listattuna alla tuoreimmat asiat nyt Karun ollessa kohta 5kk, sekä vähän luonteesta minkälainen kaveri on:

  • Karu on sisäsiisti (pitäisi varmaan koputtaa puuta)
  • Poskihampaita alkaa puhkeamaan, mutta uusia kulmahampaita ei näy eikä kuulu
  • Painoa on jo jotain yli 30 kg, ei olla punnittu useampaan viikkoon
  • Kuumia kesäkelejä ei siedä paksun turkkinsa takia, saa ruokansa lähinnä siis jäisenä ja päivittäin käydään uimassa tai suihkussa, helteillä enimmäkseen nukutaan
  • Karu on omatoimisesti ihan oikeasti uinut jo muutamaan otteeseen! Ekan kerran kun ui, niin päätti vain lähteä uimaan mun luokse kun itse olin järvessä. En kerinnyt tuota edes houkutella kun oli jo tulossa :D Kahlailu on kuitenkin mukavempaa
  • Mielellään tekee tuttavuutta uusiin ihmisiin
  • Koirien ohitukset menee ikään nähden ihan hyvin, muut koirat kiinnostaa, mutta niin myös minun herkutkin
  • Jäiset ydinluut ovat hyvää ajanvietettä, myös possunkorvat yms. herkut ovat sopineet mahalle
  • Kun Karu kohtaa tutun naishenkilön, on onnesta soikeana ja pyörii ja hyörii, mutta kun kohtaa tutun mieshenkilön, niin alkaa hyppimään ja pomppimaan ja puremaan innostuessaan, miehet siis on pop
  • Käsittääkseni se siis on rotuominaisuus, että kun näkee vieraan/tutun, niin haluaa ottaa tämän ihmisen käden suuhun. Karu käyttää vielä vähän liikaa puruvoimaa innostuessaan, joten jos se saa jonkun lelun tai muun esineen suuhun, niin se on parempi kaikkien kannalta
  • Ilopissoja tulee vielä jonkin verran
  • Ei ole resurssiagressiivinen edelleenkään, kaikki saa ottaa kaiken pois (paitsi jos on joku superhyvä juttu niin yrittää juosta karkuun ja nielaista asian äkkiä)
  • Tosi rento ja rauhallinen kaveri, esim. käynnissä ja liikkeessä olevan kaivinkoneen ohi mentiin ihan rennosti, ne työmiehet kiinnostivat tätä enemmän
  • Ukkostanut on jo paljon, tämä ei niistä välitä mitään. Jos oikein lähelle iskee salama, niin pään saattaa nostaa jos on ollut unessa ja jatkaa sitten uniaan
  • Karu rakastaa puhaltaa kuplia veteen ja tykkää jos herkkuja uppoaa veteen niin, että saa ne sieltä itse kalastettua 
  • Yksi punkki on löytynyt kuonosta Serestopannan laiton jälkeen
  • Rakas ihana möllykkä tämä kyllä on, mutta huomaa ettei Karu itsekkään oikein ymmärrä kuinka nopeasti kasvaa, kun välillä pomppaa kohti koko massallaan tai muuta mukavaa
  • Arkitottelevaisuuskurssilla ollaan monipuolisesti tehty erilaisia harjoituksia ja saatu vinkkejä arkeen
  • Karu haluaa tehdä yhdessä temppuja ja muita harjoituksia, keskittymiskyky on ihan hyvä, oppii todella nopeasti. Lelupalkasta innostuu vähän liikaa
  • Nylkyttäminen on vähentynyt lähes olemattomiin
  • Eräs iäkäs mieshenkilö kysyi että onko tämä minun koira vanha kun se on niin rauhallinen :D 
  • Ei ole (vielä) oppinut kerjäämisen jaloa taitoa, eikä ole pomppinut tasoille tai pöydille tai varastanut ruokia
  • Kaiken tarjotun on tähän mennessä syönyt, paitsi pala nektariinia ei mennyt alas (esim. appelsiini, kurkku ja banaani maistuu). 
  • Pienenä kun kissa ei aiheuttanut juuri mielipiteitä Karun mielestä, niin nyt kyllä inistään ja kovasti haluttaisiin tehdä tuttavuutta
  • Karun siskon omistajan kanssa pidetään aika tiiviisti yhteyttä, mikä on ollut mulle suuri ilo ja vertaistuki :)
Lopuksi läjä kuvia vauveliinista!













Huh huh tätä hellettä!